Yhdysvaltain kristillinen oikeisto voi radikaalistua, jos marraskuun presidentinvaalit muodostuvat sille pettymykseksi.

Tämän mahdollisuuden on tuonut esiin Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan kristillisyyden dosentti Markku Ruotsila tänä vuonna ilmestyneessä tutkimuksessaan ”Yhdysvaltain kristillinen oikeisto” (Gaudeamus 2008).

Ruotsila perustelee näkemyksensä sillä, että tällaista radikalisoitumista on tapahtunut aina kun Yhdysvaltain evankeliset uskovaiset ovat ensin maistaneet poliittista valtaa ja ”alkaneet unelmoida pikaisesta, suuresta muutoksesta mutta sitten huomanneet, etteivät poliitikot olekaan oikeasti kiinnostuneita”.

Aina kun näin on tapahtunut, osa pettyneistä aktivisteista on luopunut poliittisesta toiminnasta ja toinen osa on radikalisoitunut, Ruotsila kirjoittaa tutkimuksessaan.

Presidentti George W. Bushin politiikasta Ruotsila sanoo, ettei sitä ”sittenkään voi pitää nimenomaan kristillisenä oikeistolaisena politiikkana”, vaikka Bush onkin kristitty ja oikeistolainen.

Eurooppalaiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan kriitikot ovat siis haukkuneet väärää puuta kun ovat katsoneet presidentti Bushin olevan kaiken pahan alku ja juuri.

Loppuyhteenvetoa tehdessään kristillinen oikeisto voi hyvinkin päätyä uskomaan, että tämäkin presidentti petti heidät, Ruotsila kirjoittaa.

Presidentti Bush on metodisti eli hän on niin sanottu anglikaaninen pietisti.

”Bushin politiikka on ollut uskontopohjaista mutta ei fundamentalistista. Se on ollut maltillisen ekumeenisen protestantin politiikkaa, joka on vain puettu texasilaisiin fundamentalististyyppisiin sanakäänteisiin.”

”Jos ja kun tämä johtopäätös iskeytyy kristillisen oikeiston tajuntaan, tuloksena ei voi olla muu kuin vakava pettymys poliitikkoihin ja tavanomaisiin vaikuttamisen keinoihin. Jos ja kun Valkoiseen taloon sitten vielä valitaan Bushin jälkeen ei-evankelinen presidentti, vastakulttuurinen reaktio koko Yhdysvaltain maallista hallitusta kohtaan on mitä todennäköisin.”

Ruotsilan mukaan radikalisoitumishypoteesia tukee myös sen haasteen selkeä voimistuminen, jota edustaa Irakin sodan suututtama Yhdysvaltain kristillinen vasemmisto.

Mahdollinen kulttuuritaistelu siis käytäisiin Yhdysvaltain kristillisen oikeiston ja kristillisen vasemmiston välillä.

”Yhdysvaltain kristillinen vasemmisto on aktivoitumassa tavalla, jollaista ei ole nähty sitten 1900-luvun alun.”

Kristilliseen oikeistoon kuuluva fundamentalismi syntyi 1920-luvulla reaktiona liberaaliteologialle ja sekularismille eli yhteiskunnan maallistumiselle.

Useimpien kristillisen oikeiston aktivistien ja kannattajien näkemyksen mukaan kristillisen vasemmiston ja myös sekulaarin humanismin edustajat ovat Saatanan kätyreitä.

Ruotsilan tutkimus on laaja 367-sivuinen kokoomateos laajoine lähdemateriaaleineen. Sen eri osioiden otsikot ovat: Kristillinen fundamentalismi, Eristäytymisen ja radikalismin vuodet, Kristillisen uusoikeiston synty, Kulttuurisotien aikakausi, Dominoteologian nousu, Samarialaisstrategia, Voiton kajastusta, YK ja Antikristus, Israelin ystäviä, Irak, Islam ja lopunajat. Epilogissa kysytään Domine, Quo Vadis?

Yhdysvaltain modernin kristillisen oikeiston opilliset juuret ovat 1600-luvun puritanismissa, 1800-luvun evankelisessa konsensuksessa (ks. sermones.fi ”Amerikkalaisen herätyskristillisyyden edistysoptimismi” 8.10.2008) ja sitä 1900-luvun alussa elvyttämään pyrkineessä fundamentalistisessa liikkeessä (Ruotsila s. 88).

Alun perin fundamentalismi oli lähinnä uutta uskonpuhdistusta tavoitellut kahdesta erillisestä protestanttiryhmästä koostunut protestiliike. Tuon nimikkeen alla vaikuttivat yhtäällä herätyskristilliset ja toisaalla sisäisen uudistumisen kokenut tunnustuksellinen kalvinismi. ”Kumpikin ryhmä pyrki erottamaan kirkoistaan ne niin sanotut modernistit, jotka eivät enää pitäneet Raamatun lausumia kirjaimellisena totuutena … ”

Kristillisen oikeiston poliittisen toiminnan muodot ja teemat muokkasi fundamentalistinen liike, ja sen alkuperäinen järjestöllinen pohja oli maailmansotien välisessä uskontopohjaisessa äärioikeistossa, separatismissa ja näistä irrottautuneessa uusevankelisuudessa (Ruotsila s. 88).

Lopullisesti kristillisen uusoikeiston synnytti länsimaita 1960- ja 1970-luvuilla kohdannut poliittinen, kulttuurinen ja moraalinen murros, johon evankeliset eivät voineet olla puuttumatta, Ruotsila määrittelee.

Ruotsila nimittää Yhdysvaltain evankelikaaleja Yhdysvaltain evankelisiksi perustellen termin käytön englanninkielisen evangelical-sanan suomennoksella ”evankelinen”.

Suomen Kirkon tutkimuskeskuksen samoin tänä vuonna ilmestyneen Uskonnot Suomessa-teoksen kirjoittaja Kimmo Ketola puolestaan käyttää termejä evankelikaalinen ja evankelikalismi, koska sana evankelinen tarkoittaa Suomessa luterilaisen kirkon evankelista herätysliikettä.

Yhdysvaltain kristillisen oikeiston muodostavat poliittisesti aktiiviset evankeliset, ja heitä on presidentti Bushin aikana nimitetty Valkoisen talon ja eri ministeriöiden virkamieskuntaan Ruotsilan mukaan ”ennätysmäärä”.

”Tätä oikeistoa ei ole tarvetta nimittää miksikään muuksi kuin opiltaan fundamentalistiseksi, politisoituneeksi evankelisuudeksi” (Ruotsila s. 11).

Evankelikalismi kannattaa kirjaimellista raamatuntulkintaa. Varsinaisen fundamentalismin kirjaimellinen raamatuntulkinta on evankelikaalisuutta tiukempi. Kummallekin suuntaukselle on yhteistä, että kirjaimellista tulkintaa sovelletaan Raamatun lopunajan tapahtumien tulkintaan. ”Niiden uskotaan toteutuvan maailmanhistoriassa kirjaimellisesti”, Ketola määrittää.

Erotuksena fundamentalismista päälinjan evankelikalismi suhtautuu hyväksyvämmin Raamatun historialliseen ja kriittisen tutkimukseen.

Fundamentalismille ja evankelikalismille yhteisiä oppeja ovat Raamatun kirjaimellinen tulkinta, evankeliointi ja herätys sekä historiallisissa uskontunnustuksissa ilmaistut opinkappaleet.

Kristillinen fundamentalismi syntyi käsitteenä Yhdysvalloissa laajalle levinneessä vuosina 1910 – 1915 ilmestyneessä kirjasarjassa ”The Fundamentals: Testimony to the Truth”. Teoksissa määriteltiin kristinuskon fundamenteiksi, perusperiaatteiksi, muun muassa käsitys Raamatun erehtymättömyydestä sekä vaatimus Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta eli biblisismi.

Yhdysvaltain evankelikalismin historiallinen konteksti on Sveitsin uskonpuhdistuksessa 1500-luvulla. Sveitsin uskonpuhdistajia olivat Ulrich Zwingli (k. 1531) ja Jean Calvin (k.1564).

Saksan uskonpuhdistaja Martti Luther (k. 1546) kävi opillisia keskusteluja Zwinglin kanssa pääsemättä yksimielisyyteen, ja tiet erkanivat.

Sveitsiläisen uskonpuhdistusliikkeen perustalle muodostui protestantismin toinen haara, reformoitu kirkko, joka levisi muun muassa Amerikan uskonnollisuuteen vaikuttaneeseen Skotlantiin muodostaen siellä presbyteerisen kirkon. Protestanttisen kirkon kolmannesta kirkosta anglikaanisesta tuli Englannin valtiokirkko, joka myös on levittäytynyt Amerikkaan.

Yhdysvaltain 1700- ja 1800- lukujen herätysaaltojen jälkeen amerikkalaisten enemmistö kuitenkin muuttui evankelikaalisesti protestanttiseksi. Tunnustuksellinen kalvinismi ei näiden herätysaaltojen jälkeen enää hallinnut entisellä tapaa, vaan sen rinnalle nousivat etenkin metodistiset, baptistiset ja restorationistiset haastajat (Ruotsila s. 22).

Baptismin historian juuret ovat reformoidussa kirkossa ja Sveitsin uskonpuhdistuksen ajan uudestikastajaliikkeessä. Metodismi on syntynyt anglikaanisen kirkon piirissä, josta aikanaan olivat jo irtautuneet puritaanit.

Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvun Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä (Ketola s. 119). Adventismin perustaja oli baptisti.

Vapaakirkollisuuden juuret ovat 1800-luvun loppupuolen angloamerikkalaisissa herätys- ja pyhitysliikkeissä. Yksi merkittävistä vaikuttajista oli evankelikalismi. Merkittäviä vaikuttajia vapaakirkollisuudessa olivat Jonathan Edwards (1703 – 1758), Charles Finney (1792 – 1875) ja Dwight L. Moody (1837 – 1899) (Ketola s. 110). Ks. sermones.fi ”Amerikkalaisen herätyskristillisyyden edistysoptimismi” 7.10.2008!

Kristillinen oikeisto on tullut jäädäkseen, Ruotsila kirjoittaa.

”Kristillinen oikeisto ei katoa, koska sen on onnistunut nivoa oma teologiansa niin tiiviisti amerikkalaisten myyttiseen omakuvaan, että 2000-luvulla Yhdysvaltain historiaa ei juurikaan enää kerrota muuten kuin se keskiössä.”

Teoksensa johdannossa Ruotsila toteaa, että Yhdysvallat on nyt maailman ainoa suurvalta ja sen ”väkivoimaisen kristillisen oikeiston teologia, tavoitteenasettelut ja toiminta koskettavat koko maailmaa”.

Sveitsin 1500-luvun uskonpuhdistuksen mainingit siis huuhtelevat maailman rantoja.

Evankelikalismissa on keskeisellä sijalla lopunaikojen odotus. Ketolan mukaan eskatologisista tulkinnoista suurimmassa suosiossa evankelikaalisten keskuudessa on premillenialismi.

Millenium tarkoittaa tuhatvuotista valtakuntaa ja painotuserot koskevat käsityksiä siitä, tuleeko Kristus ennen vai jälkeen tuhatvuotisen valtakunnan.

Premillenarismia ovat tehokkaimmin levittäneet Jerry B. Jenkins ja Tim LaHaye kirjasarjassa Left Behind, jonka myös Ruotsila esittelee pitäen LaHayenia yhtenä kristillisen oikeiston kaikkein vaikutusvaltaisimmista johtajista.

Ketolan esittelemän Left Behind-kirjasarjan mukaan lopunaikojen ensimmäinen tapahtuma on uskovien ylöstempaus, jossa uskovat temmataan samanaikaisesti maan päältä taivaaseen Jeesuksen luo. ”Ylöstempausta seuraa seitsemän vuoden jakso, jonka aikana Antikristus ottaa maailman hallintaansa. Tämän ajanjakson loppupuolella Kristus seuraajineen palaa maan päälle ja voittaa Antikristuksen joukot Harmageddonin taistelussa. Tätä seuraa tuhatvuotisen valtakunnan aika, jolloin Kristuksen kirkko kukoistaa maan päällä. Tuhatvuotisen valtakunnan lopulla Saatana päästetään lyhyeksi aikaa irti. Saatana kuitenkin kukistuu nopeasti. Tätä seuraa viimeinen tuomio, jossa Saatana ja jumalattomat ihmiset tuomitaan kadotukseen. Pelastuneet jatkavat iankaikkista elämää paratiisiksi ennallistetun maan päällä.”

Raamatun kirjaimellisessa tulkinnassa lopun aikoja koskeville lausumille etsitään vastaukset ajankohtaisista ilmiöistä ja tapahtumista..

Ruotsilan mukaan Yhdysvaltain kristillisen oikeiston enemmistö pitää islamia keskeisenä lopunaikojen toimijana ja uhkana länsimaiselle, kristillispohjaiselle sivilisaatiolle. Enemmistö tulkitsee terrorismia viitekehyksessä, jossa islam on saatanallinen, sotaisa ja sitä väkivaltaisempi voima, mitä lähemmäs lopunaikoja maailma etenee.

Kristillinen oikeisto ei kuitenkaan poliittisesti jouduta maailmanlopun tapahtumia, Ruotsila kieltää. ”Mitään tällaista eivät uskonsa vakavasti ottavat evankeliset ole suinkaan tavoittelemassa”, Ruotsila painottaa, mutta myöntää, että inhimillisellä toiminnalla on kuitenkin helposti myös tahattomia seurauksia.

”Yhdysvaltain kristillinen oikeisto voi tavoitella mahdollisimman tehokasta ääri-islamilaisen terrorismin vastustamista ja uskoa, että tähän toimintaan valitut keinot eivät voi johtaa lopunaikojen sotiin, ennen kuin heidät itsensä on temmattu taivaaseen.

Aiotusta poikkeava tulos voi silti seurata. … Evankeliset islam-kriitikot eivät olisi vastuussa tällaisista reaktioista, mutta he voivat olla luomassa niihin edellytyksiä.

Tästä mahdollisuudesta Yhdysvaltain kristillinen oikeisto ei tunnut välittävän, sillä se on niin täydellisen varma omasta lopunaikojen tulkinnastaan, että siihen sopimattomat uhkakuvat yksinkertaisesti eivät rekisteröidy sen tietoisuuteen.”

Poissuljettu ei siis ole toteamus, että opit tuhatvuotisesta valtakunnasta voisivat heilutella maailmanpolitiikkaa.

Ruotsilan arvioon välillisestä arsyttämisestä on lisättävä, että maailmankuva ja maailmankatsomus aina vaikuttavat valinnoissa. Ne saattavat vaikuttaa alitajuisesti, vaikka asianomainen henkilö ei tiedostaisi ratkaisujensa motiiveja.

Kun kansainvälisen politiikan sanastoa ovat Antikristus, Googin ja Magogin sota, uusi Babylon sekä Harmageddonin taistelu, spekuloinneissa on mahdollista varomattomasti nimetä näiden edustajiksi joitakin kansoja, valtioita ja kansainvälisiä toimijoita.

Neuvostoliiton aikana kommunismi oli Saatanan salaliittoa. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen demonisoinnin kohteena on ollut islam.

Kristillisen oikeiston islam-tulkinnoissa on vaihtelua, mutta Ruotsilan mukaan kristillisessä oikeistossa on yleistä nähdä arabit Abrahamin vanhimman pojan Ismaelin jälkeläisiksi, ja joissakin uskonnollisissa tulkinnoissa islam nähdään Ismaelin ikuisen saatanallisen vihan synnyttämäksi.

Luterilaisen eetoksen näkökulmasta kirjaimellinen raamatuntulkinta johtaa rationalismiin, järjellä spekulointiin sen sijaan, että maailmanlopun ajankohta ja tapahtumat jätettäisiin yksin Jumalan asiaksi.

Luterilainen kirkko edustaa pelastushistoriallista raamatuntulkintaa, jossa Raamattu on uskon korkein ohje. Se ei siis ole politiikan oppikirja.

Luterilaisuus ei ole fundamentalismia.

Luterilaisuuteen ei kuulu myöskään vastapuolen eikä kenenkään demonisointi tai saatanallistaminen.

Luterilaisen etiikan keskeisiä oppeja on luonnollisen lain etiikka. Sen mukaan jokainen ihminen maailmassa on syntiinlangenneenakin järjellinen ja moraalinen, ja hänet on kalliisti lunastettu (ks. sermones.fi:n artikkeli ”Saddam Hussein – kalliisti lunastettu …” 30.12.2007).

Ruotsilan laaja Yhdysvaltain kristillistä oikeistoa tarkasteleva ja kartoittava teos on ajankohtainen. Teosta pidetään aihepiiriltään ensimmäisenä Suomessa ilmestyneistä.

Teos on tiivis uskonnollinen tietopaketti.

Ruotsilan teos synnyttää lukijassa ajatuksen, että Yhdysvaltoihin tulisi perustaa uusi puolue tasapainottamaan poliittista kenttää. Tämän saman ajatuksen ovat tosin synnyttäneet kaksintaistelua muistuttavat presidentinvaalikamppailut, joista yhtä käydään parhaillaan.