Grigori Petrovin Turkissa vuonna 1928 ilmestynyt teos ”Valkoliljojen maa – Suomi” on erikoinen teos. Hyvä yhteensattuma, että juuri suomalainen Olli Rehn on ollut neuvottelijana Turkin ja myös Bulgarian EU-jäsenyysehtojen täyttämisessä. Venäjänkielinen teos ilmestyi bulgariaksi jo 1925.

”Valkoliljojen maa” ylistää Suomea yhdistäen sen sivistyspääoman J. V. Snellmanin elämäntyöhön. Jo bulgariankielisen teoksen kääntäjä D. Bojkov korostaa alkusanoissaan teoksen osoittavan millaista roolia ihmisyys näytteli Suomen historiassa.

Turkin oikeusvaltioksi kehittymisen ei luulisi olevan täysin mahdotonta, sillä Petrovin teos on tehnyt Turkissa laajan pohjatyön jo vuosikymmeniä sitten.

Suomi voisi lähteä Turkkiin jatkamaan Petrovin aloittamaa snellmanilaisen sivistyksen esittelyä. Se olisi EU-neuvottelua parhaimmillaan valtiossa, joka edelleen horjuu ihmisoikeuskysymyksissä.

Suomalaiset voisivat lähteä seminaarein, Suomi-tapahtumin, luentosarjoin, koulutuksin ja jopa yleisötilaisuuksin Turkkiin kohtaamaan kansalaisia, joiden kansalaisyhteiskunnaksi kehittyminen on vielä kesken. Liikkeellä voisivat olla kaikki kansalaispiirit ja koulutuksen tasot peruskoulusta korkeakouluihin. Julkisen vallan tai niin sanotun virallisen tahon aloitteentekoa ei pidä jäädä odottamaan.

Siinäpä olisi suomalaisille todellista rauhantyötä Euroopan ja arabimaiden siltavaltiossa.

Suomen luterilainen kirkko voisi omalta osaltaan lähteä Turkkiin esittelemään, miten valtion ja kirkon suhteet on Suomessa järjestetty. Turkkilaisille olisi uutta, että Suomessa uskonto eli luterilaisuus on lähtökohtaisesti osoittanut valtiolle ja kirkolle omat tehtäväalueensa. Kirkko hoitaa hengelliset asiat ja valtio maalliset. Kumpikaan ei ole vallankäyttäjä toisen suhteen, mutta toiseen osapuoleen kuitenkin voi vaikuttaa.

Turkissa valtion ja uskonnon suhteet on järjestetty kuten Ranskassa. Valtion ja uskonnon välinen jännitteisyys on kummassakin valtiossa ratkaistu katkaisemalla välit radikaalisti. Kummankaan valtion julkisissa yhteyksissä ei voi esiintyä uskonnollisin tunnuksin. Turkki ei siis ole teokratia, vaikka valtauskontona on islam.

Turkin uusi presidentti islamilais-konservatiivista Oikeus- ja kehityspuoluetta edustava Abdullah Gül on vakaumuksellinen muslimi. Perustuslain mukaan hän on demokraattisen ja sekulaarin tasavallan presidentti

Presidentin vaalia edeltäneet ja seuranneet konfliktit osoittavat, ettei valtion ja uskonnon välinen jännitteisyys ole Turkista kadonnut valtion ja uskonnon erottamisesta huolimatta. Voimakas sekulaarisuuden ja toisaalta uskonnollisuuden korostus kilpailevat.

Suomi voisi olla ongelmissa avuksi. Suomella voisi olla tietoa ja kokemusta opastaa turkkilaisia särmien hiomisessa, mutta myös siinä, miten maallisen ja hengellisen hallintovallan vuorovaikutus on mahdollista järjestää. Ehkä yliopistojen yhteistyö lisäisi Turkissa luottamusta kohdata uskonto tutkimuksellisin menetelmin.

Turkista ja Suomesta voisi tulla tosiystävät. Suomen demokraattisen yhteiskunnan tarkastelu Snellmanista alkaen voisi rikastaa sekä vallassa olevien että opposition maailmankuvaa.

Luonnollisesti myös Turkista otettaisiin oppia siinä, mikä on Suomen kannalta varteenotettavaa. Sekulaarin valtion ja islamilaisen kansan kohtaamisessa voisi ilmetä yhteisiä vielä löytymättömiä intressejä.

Molemmat kansat ovat sen verran maalaisia, ettei toisiaankaan tarvitsisi ujostella. Toisin olisi hienohenkisten ranskalaisten kanssa.

Suomella olisi nyt erityinen tilaisuus osoittaa, miten demokratiaa viedään rauhanomaisesti ja valistuneesti.