Oliko puhe presidentin vai sosiaalityöntekijän?

Suomen tasavallan presidentin Tarja Halosen uudenvuodenpuheesta voisi kysyä, oliko se presidentin vai sosiaalityöntekijän.

Presidentti Halosen puheen keskiössä olivat huoli hyvinvointierojen kasvusta Suomessa sekä huoli ympäristöstä kaikkialla maailmassa.

Molemmat aihepiirit ovat aiheita, joista suurin piirtein jokainen suomalainen olisi pystynyt pitämään pääpiirtein samansisältöisen puheen, minkä Halonen ja presidentin kanslia olivat valmistelleet kansalaisten kuultavaksi uutena vuotena 2008.

Puhe olisi voinut olla tyypillinen sosiaalityöntekijän puhe – asiantuntemusta puheessa ei ollut enempää. Tiedon Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen kirjeestä Itämeren rantavaltioiden päämiehille olisi voinut napata mistä tahansa uutislähteestä.

Puheen sisältö – niin tärkeitä kuin esille otetut aiheet ovatkin – oli kansalaisten aliarvioimista.

Hyvinvointierojen kasvu on ollut Suomessa puhuttu aihe. Kansalaisilla on ollut huoli kansalaisten jakautumisesta. Ilmiö on näyttäytynyt jo uutena luokkajakona. Ehkä viime vuosi korosti ilmiön vakavuutta ja aiheen esille ottaminen presidentin puheessa oli sikäli paikallaan. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt etsiä epäkohdalle ratkaisuja.

Valtionyhtiöiden ja yksityisen omistuksen keskinäistä suhdetta olisi vuoden 2008 uudenvuodenpuheessa pitänyt tarkastella. Mitä uusi valtionyhtiölaki tarkoittaa käytännössä? Miten valtionhallinto perustelee linjauksensa Kemijärven – jossa valtion ja Kansaneläkelaitoksen omistus Stora Ensossa on 35 prosenttia – kaltaisissa tapauksissa? Onko ihminen ääriyksilöllinen yksilö joka kykenee siihen, mitä vain haluaa ilman yhteiskunnan tukea vai onko hän rajallinen ihminen joka tarvitsee paitsi oman yritteliäisyyden myös yhteiskunnan tuen? Vai onko hän olento jota ei ole olemassakaan ennen kuin yhteiskunta hänet kehittää olemassa olevaksi ja sen jälkeen pitää hänen olemassaolonsa voimassa? Yksilö, ihminen vai yhteiskunta?

Valtionhallinnon yksityistämispolitiikassa näyttäisi olevan vallalla äärioikeistolainen ihmiskäsitys ääriyksilöllisestä yksilöstä. Siis ultraindividualismi, vai? Mitä keskustalaiset ja maltilliset kokoomuslaiset kysymykseen vastaavat? Presidentillä ja presidentin kanslialla olisi juuri nyt ja tänä uutena vuotena pitänyt olla asiantuntemusta tarkastella Suomen ajankohtaista tilannetta myös ihmiskäsitysten valossa.

Kiitollisuus Suomen yhteiskuntarakenteen toimivuudesta muuten on aina paikallaan. Suomen selviytymistarina on ihmeellinen ja voidaan puhua Halosen tapaan menestystarinasta. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa yleisesti ottaen on aina ja joka hetki puolustettava.

Uuden vuoden puhe jätti käsittelemättä poliittiset aihepiirit lukuun ottamatta toteamusta Itämerestä valtioita yhdistävänä, ei erottavana, vesistönä. Ruotsin turvallisuuspoliittista selontekoa Suomen näkökulmasta olisi pitänyt tarkastella. Vaikka Venäjän tilanne yhtä hyvin kuin Euroopan puolustus ovat herkkiä aiheita, niihin liittyvät kysymykset tulisi valtion johdon ottaa esille edes uudenvuodenpuheessa.

Erityisesti arkoina pidettyjen asioiden esille ottamisessa mitataan valtiollisen johdon osaaminen. Kysymyshän on vain jonkin asian asiallisesta tarkastelusta asiallisine perusteluineen. Mitään näykkimisiä tai vihjailuja suuresta uhasta kansalaiset eivät kaipaa – ainoastaan sivistynyttä suomalaista puhetta suomalaisille ihmisille.

Ilman todellisia tietoja eivät kansalaiset voi käydä todellista keskustelua. Presidentti itsehän vetosi puheessaan juuri vahvaan kansalaisyhteiskuntaan demokratian säilymisessä toivottaen sille lämpimästi menestystä.

Äskettäin valmistuneita ulkopoliittisen instituutin ja ulkoasiainministeriön selvityksiä Natosta ja Suomen Nato-jäsenyydestä on jo kommentoitu korostamalla niiden olevan vain vaikeita asioita karttavia selvityksiä, jotka eivät riitä kansalaiskeskustelun pohjaksi.

Presidentin uudenvuodenpuhe olisi voinut olla se apparaatti, jolla kansalaiset olisivat saaneet tarvittavia tietoja keskustelujensa sisällöiksi.

Mikäli presidentin puheen tarkoituksena oli motivoida kansalaisia yksinkertaiseen elämään niin elintason kuin ympäristönkin suhteen, nyt presidentillä olisi ollut foorumi, jolta siihen olisi voinut ohjata. Kansalaisten tuntemien tosiasioiden kertaamista ei olisi enää tarvittu.

Uuden Suomen verkkolehdessä presidentin uudenvuodenpuheesta kirjoittavalle Raimo Ilaskivelle puhe hyvinvointieroista oli uutta. Hän ylistää Halosen puhetta ”Tarvitaan siis herätyshuutoja, joita toistaiseksi on kuulunut suhteellisen harvoin, arkkipiispa ja muutamat intellektuellit pieninä poikkeuksina.”

Suuri osa muista suomalaisista on tiennyt hyvinvointieroista, mutta he eivät ole tienneet että arkkipiispa ja muutamat intellektuellit olisivat asiasta jotakin sanoneet. Tämä suuri osa suomalaisista olisi osannut tehdä samanlaisen puheen, minkä presidentti piti eilen uutena vuotena 2008.

Muuten: olisi aika vekkulia jos ruvettaisiin ja kirjoitettaisiin etukäteen vuoden 2009 presidentin uudenvuodenpuhe – katsottaisiin sitten, kuka meistä voittaa!

Ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvia suomalaisia olisi uudenvuodenpuheessa pitänyt tervehtiä – miksi heille suunnattu osuus oli jätetty pois – eivät Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten omakielisyys sitä edellytä?

Uutena käytäntönä olisi osa presidentin puheesta voinut olla saameksi niille Suomen kansalaisille, joiden kotikielenä on saame tai jotka aikanaan – heidän ollessaan lapsia, pieniä tyttöjä ja poikia – kymmenien kilometrien päässä kotoaan suomalaisessa koulussa ja oppilasasuntolassa pakotettiin puhumaan vain suomea.