Muutama vuosi sitten kerrottiin Moskovan kaduilla kerjäävistä venäläisistä uusrikkaista.

Toiminta kummeksutti ainakin suomalaisia ja sitä paheksuttiin.

Rikkaan kerjäämistä kadulla ei voitu ymmärtää.

Rikkaan esiintyminen kerjäläisenä on kuitenkin vanhaa venäläistä naurukulttuuria, jossa yhteiskuntaan otetaan kantaa antikulttuurin keinoin.

Muinaisvenäläisessä naurukulttuurissa ilveilijä nauroi itselleen, omille epäonnistumisilleen ja vastoinkäymisilleen. Nauraessaan hän tekeytyy epäonnistujaksi ja tomppeliksi vaatteet nurinpäin käännettyinä ja lakki väärinpäin. Hän pelleilee, leikkii ja pukeutuu uudella tavalla kuvatessaan onnettomuuksiaan ja koettelemuksiaan.

Venäläistä naurua tutkinut pietarilainen akateemikko Dmitri Lihatšev sanoo, että peitetysti ja avoimestikin tässä pelleilyssä on olemassa olevan maailman kritiikkiä. Ilveilijä paljasti vallitsevia yhteiskunnallisia oloja ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta.

”Tässä mielessä tomppeli on tavallaan viisas: hän tietää maailmasta aikalaisiaan enemmän.”

Hulluus ja viisaus ovat muinaisvenäläisen naurun tärkeät osatekijät.

Tomppelia esittävä muinaisvenäläinen oli usein hyvin viisas ihminen, joka tekee sitä mitä ei pitäisi tehdä, rikkoo totuttuja tapoja. Hän näyttää oman ja maailman alastomuuden. Hän on samanaikaisesti paljastaja ja paljastettava, merkkijärjestelmien rikkoja, koska ei välitä ottaa sitä huomioon tai tulkitsee sitä tahallaan virheellisesti.

”Tästä syystä muinaisvenäläisessä naurussa alastomuudella ja riisuuntumisella on niin suuri osa.” Erityistä osaa riisuuntumisessa näytteli takapuoli, joka saatettiin vielä noetakin, Lihatšev kertoo.

Lontoon yliopiston tutkija professori Isabel de Madariaga sanoo vuoden 2007 lopulla ilmestyneessä Iivana Julman elämäkerrassa, miten Puolan lähettiläät tsaarin häissä olivat järkyttyneitä ja yllättyneitä tsaarin narrin sopimattomista ja karkeista kepposista. ”Hän oli koheltanut nelinkontin ympäriinsä ja pelotellut zemštšinan kunniallisia pajareita kääntämällä paljaan takapuolensa heitä kohti.”

Naurun tehtävänä on paljastaa totuus, riisua todellisuus etiketin verhosta, seremoniallisuudesta, keinotekoisesta epätasa-arvosta ja kyseisen yhteiskunnan koko monimutkaisesta merkkijärjestelmästä.

Alastomuus poistaa erot ihmisten väliltä. ”Alastomien veljeskunta” on keskenään tasa-arvoinen.

Näin hulluuden tarkoitus on sama kuin alastomuudenkin, Lihatsev selittää. ”Hulluus on järjen vapauttamista kaikista sovinnaisista muodoista ja tottumuksista. Siksi tomppelit puhuvat totta ja näkevät totuuden. He ovat rehellisiä, totuudellisia ja rohkeita. He ovat iloisia niin kuin ihmiset, joilla ei ole mitään. Heille sovinnaisuus on vierasta. He ovat totuudenrakastajia, melkeinpä pyhiä, tosin vain nurinpäin.”

Muinaisvenäläisen paroidioinnin kohteena olivat myös uskonnolliset asiat, Raamattu, ortodoksisen kirkon keskeinen toiminta Isä meidän-rukousta myöten. Ilveilyllä oli tietty sanoma näissäkin asioissa.

Isämeidän parodiassa ei Lihatsevin mielestä ole Jumalan pilkkaa. Nauru Jeesuksen opettaman rukouksen kanssa hänen mukaansa ei ole oikeastaan edes parodiaa vaan antirukousta.

Lihatševin mukaan muinaisvenäläisen parodian tarkoitus on siinä, että hävitetään merkkien merkitys ja järjestys, muutetaan ne mielettömiksi, annetaan niille odottamattomia ja systeemittömiä merkityksiä, luodaan epäjärjestyksen maailma, maailma ilman systeemiä, järjetön ja narrimainen maailma ja tehdään siitä mahdollisimman aukoton ja täydellinen niin, ettei mitään unohtuisi.

”Merkkijärjestelmän ja merkkien hahmottoman maailman täydellinen tuhoaminen sekä epäjärjestyksen ja antikulttuurin mielettömän maailman rakentaminen on yksi parodian
päämääristä.”

Tsaari Iivana Julma rankaisi 1500-luvulla kirkonmiehiä muinaisvenäläisen nurinpäin käännetyn maailman perinteen mukaisesti. Metropoliitta karkotettiin pantuna hevosen selkään kasvot häntäpäähän päin ja lakki väärinpäin. Näin oli Venäjällä tehty kerettiläisille jo 1400-luvulla tosin lisäyksillä eli vaatteet nurinpäin, tuohikypärässä, olkikruunu päässä, pesusieni häntänä ja kynttilä kädessä.

Iivana Julma osoitti pilailutapauksissa näyttelijäntaitonsa. Tosin sitä, mitä Lihatsev esseissään ”Johdatus nauruun/ reunamerkintöjä venäläisyydestä” kertoo Iivanan venäläisestä naurusta, ei voi pitää positiivisena yhteiskunnallisena toimintana vaan tsaarille tyypillisenä julmuutena.

Naurunalaiseksi tekeminen merkitsi Iivana Julmalle vastustajan henkistä tuhoamista, sanoo Lihatsev. ”Tästä syystä hänen teoksissaan vastustaja tyrmätään selittämällä tämän tila naurettavaksi.”

Esimerkiksi pilkatessaan Liettuan lähettiläitä tsaari puki liettualaishatun narrinsa päähän ja määräsi tämän kumartamaan liettualaisittain. Kun narri ei uskaltanut sitä tehdä, Iivana itse kumarsi ja huusi: ”Hoidaa, hoidaa!”

Kronikassa vuodelta 1574 kerrotaan Iivanan tehneen keisariksi Simeon Bekbulatovitšin, antoi tälle kruununsa ja otti itselleen nimen Iivana Moskovalainen, lähti Kremlistä ja asui Petrovkan kadulla; antoi tsaarin arvonsa Simeonille ja ”ajoi yksinkertaisesti” kuten pajari aisan päällä istuen. Simeonin luokse tullessaan hän jätti ajopelinsä kauas tsaarista kuten pajareilla oli tapana.

Roolinvaihtonaurussaan Iivanalla oli tapana pyytää valetsaarilta lupaa ”näpelöidä ihmisiä”. Tällainen anomuskirje on säilynyt syksyltä 1575. Hän pyytää näpelöintiin lupaa nimenomaan Simeon Bekbulatovitšilta.

Näpelöinti tarkoitti ihmisten teloituksia.

Iivanan vaatteiden vaihdossa oli erityinen merkkijärjestelmä. Kun Iivana puki ylleen punaista, alkoi veri virrata. Kun hän puki mustaa, onnettomuus ja murhe koskettivat kaikkia. Tällöin tapahtui ryöstämisiä ja teloittamiset olivat hukuttamista ja kuristamista. Valkoisiin pukeutunut tsaari tarkoitti hauskanpitoa ”ei kylläkään sillä tavoin kuin rehellisten kristittyjen on tapana”, Lihatšev kertoo lähteensä Isaac Massan mukaisesti.

Miten pitkälle vielä tänä päivänä 2000-luvulla venäläistä ihmistä ja yhteiskuntaa voi selittää muinaisvenäläisellä naurulla?

Presidentti Vladimir Putin on arvostanut Lihatševia ja hänen ukaasillaan vuosi 2006 oli omistettu venäläistä kulttuuria tutkineelle akateemikolle. Lihatšev joutui 1920-luvulla olemaan myös vankilassa Solovetskin luostarisaarella.

Lihatševin tutkimuksilla voi olettaa olevan yhtymäkohtia Putinin sielunmaisemaan ja sitä kautta Venäjän tämän päivän yhteiskunnalliseen ja poliittiseen maisemaan.

Lihatsev arvioi esseessään ”Helvetin maailman kapina” muinaisvenäläistä naurua myöhempänä aikana. Hänen mielestään muinaisvenäläinen nauru eli pitempään kuin muinais-Venäjä ja ylti osittain 1700- ja 1800-luvuille.

Hän näkee muinaisvenäläistä naurua Pietari Suuren juoppouden kollegiossa ja ”hulluimmassa, vitsikkäimmässä ja humalaisimmassa kirkolliskokouksessa”, jonka paavina oli ruhtinas. ”Siinäkin toistui taas ikään kuin nurinkäännettyinä kirkon ja valtion koko organisaatio.” Pietari sepitti säännöt, joissa kehotettiin toimimaan juuri päinvastoin kuin todellisessa maailmassa oli tapana. Säännöissä kehotettiin ”humaltoimiin”. Pietari Suuren antimaailmassa olivat omat asut, rukoukset ja laulut.

”Saattoon osallistuivat naamioidut nurinkäännetyissä lammasturkeissa – muinaisvenäläisen ilveilyn symbolit”, Lihatšev kuvaa.

Yhteiskunnallisten olojen kurjistuessa 1600-luvulla todellisuus muuttui venäläisen naurun antimaailman kaltaiseksi ja venäläinen nauru kulttuurimuotona alkoi loppua.

”Hornan maailman ´kapina` eli helvetin maailman alituinen pyrkimys tulla todellisuuden maailmaksi tuhosi muinais-Venäjän naurukulttuurin, kun se kohtasi todellisuuden maailman, joka puolestaan pyrki tulemaan helvetin maailmaksi.”

Lihatševin mukaan venäläistä naurua kuitenkin vielä oli jossain muodossa 1800-luvullakin.

Lihatšev selittää opritšninan toisin kuin de Madariaga. ”1500-luvulla Iivana Julman aikana alkoi venäläisen elämäntavan väkivaltainen uudelleenjärjestely. Pelleilyyn ja ilveilyyn taipuvainen Iivana Julma toteutti olemassa olevan järjestyksen kritiikin jakamalla koko Moskovan valtion kahtia – maailmaksi ja antimaailmaksi: toisaalta zemštšina (tavallinen kansa) ja toisaalta opritšnikit (Iivanan läheiset henkivartijajoukot). Helvetillisten opritšnikkien julmasti pelleilevä järjestö hävitti ja pilkkasi zemštšinaa ja sen merkkijärjestelmiä. ”

”Iivana Julman opritsnikkijärjestelmä oli luonteeltaan leikkivä ja ilveilevä. Se oli järjestäytynyt eräänlaiseksi antiluostariksi, opritsnikkien munkinpuvut olivat antivaatteita, juopottelu antipaastoa, jumalanpalvelukset pilkantekoa kun itse Iivana Julma luki naurussa suin kirkkoisien tekstejä pidättäytymisestä ja paastosta juomaorgioiden aikana ja saarnasi lakia ja laillisuutta kidutuspenkin äärellä jne.”

Lihatšev katsoo Iivanan teatralisoineen toimensa keskiaikaisen ihmisen tavoin. Tämä tapahtui antamalla teoille ja toimille seremoniallinen tai päinvastoin kaikki mahdolliset seremoniat karkeasti rikkova muoto.

Opritšnina – Iivanan valtio valtiossa – oli nurinkäännetty, ”nurinperäinen” valtakoneisto. Opritšnikkien hovi muistutti leikillisesti Kaljazinin luostaria ja hovin tavat perustuivat kapakkapalvelukseen.

”Iivana Julma oli muinais-Venäjän naurumaailman omaperäinen edustaja.”