Raahen Kaupunginrannan kaavaehdotukseen liittyen on hyvä muistella, miten Raahen Merikadun yläasteen suunnittelu ja rakentaminen aikanaan tapahtuivat.

Uudelleen ajattelu ja jo valmiiden suunnitelmien hylkääminen olisi ollut tarpeen.

Merikadun koulu on 12 -15-vuotiaiden lasten ja varhaisnuorten oppimisen paikka, jossa välituntipiha on tuuliselle merelle päin ja oppilaiden sisäänkäynti on kuin menoa pommisuojaan tai bunkkeriin.

Samoin suurin osa luokista on matalia ja bunkkerimaisia.

Koulurakennuksen komeaa julkisivua ja sisääntuloa ei ole ajateltukaan oppilaiden käyttöön. Avara ja kaunis yläaula suurine maisemaikkunoineen on tarkoitettu kaupungin aikuisille ja heidän vierailleen, ei lapsille ja varhaisnuorille, joita varten oppilaitos on tarkoitettu.

Kaiken huippuna koulun joissakin luokissa on normaalia pienemmät ikkunat.

Eräs koulun rakennustoimikuntaan kuulunut henkilö kertoi, miten hyviä tuloksia oli saatu luokkahuoneessa, jonka ikkunat oli kokonaan peitetty.

Siis Merikadun koulu rakennettiin aidon behaviorismin eli eläinkokeisiin ja koneihmiskäsitykseen perustuvan oppimiskäsityksen perustalle. Rakentaminen tapahtui 1970-luvun lopulla.

Kone ei tarvitse ikkunoita eivätkä ne ole rotallekaan niin välttämättömiä kuin ihmiselle.

Merikadun koulun joidenkin luokkien pienet ikkunat siis perustuvat noihin rakennustoimikunnan jäsenen tietämiin niin sanottuihin tutkimustuloksiin.

Ihminen on kuitenkin ihminen ja rotta on rotta. Ihminen ei ole myöskään kone.

Merikadun koulun sijaintikin olisi pitänyt harkita toisin. Nyt koulu on kaukana suurimmasta osasta koteja.

Koulun olisi myöhemmin voinut luovuttaa vaikka museon käyttöön ja rakentaa uuden koulun kävelykadun eli Laivurinkadun seutuville. Nyt ne tontit on tytöiltä ja pojilta viety.

Kaupunginrannan uuden kaavan osoittaman asuntoalueen ja meren rannan väliin jäävä alue on laaja. Siellä olisi tilaa uudelle yläasteen koululle, vaikka puistoalue parannettaisiin ja rakennettaisiin kansalliseksi kaupunkipuistoksi.

Yläasteen koulun ja kansallisen kaupunkipuiston yhdistäminen olisi suunnittelijoille haaste, jossa suunnittelijat joutuisivat syvällisesti paneutumaan ihmiskäsityksiin.

Siihen, mitä 12 – 15-vuotiaat tytöt ja pojat ovat.

Sekä siihen, mitä on ihmisen oppiminen.

Herkkään puistoympäristöön sijoitettuna koulu yhdessä puistoympäristön ja sen erityisten luontokohteiden kanssa muodostaisi suuren luokkahuoneen.

Siis juuri sen, mitä koulun tulee olla.