Yliopistoissa päähuivit sallivan lakiuudistuksen muodossa tapahtunut islamin uskonnon vahvistaminen on aiheuttanut Turkissa poliittisen kriisin.

Turkin perustuslakituomioistuin on saanut käsiteltäväkseen kanteen, jossa vaaditaan lakiuudistuksen toteuttaneen Oikeus- ja kehityspuolueen, AKP:n, toiminnan kieltämistä ja seitsemänkymmenenyhden puolueen jäsenen syrjäyttämistä Turkin poliittisen toiminnan ulkopuolelle.

AK-puoluetta edustava Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan pitää kannetta demokratiaa vastaan suunnattuna hyökkäyksenä.

Kanteen mukaan islamilaistaustaisen AKP:n toiminta uskontokysymyksessä ei ole sopusoinnussa Turkin perustuslain kanssa, jossa islaminusko on erotettu valtiosta.

Kanteen puolustajat vetoavat myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökseen, ettei Turkin huivikielto loukkaa ihmisoikeuksia.

Helsingin Sanomien mukaan EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehnin mielestä puolestaan AK-puolueen kieltämiseen pyrkivä kanne ei ole Euroopan demokraattisten periaatteiden mukainen.

Voi katsoa, että Rehniltä on unohtunut islamin uskonnon sisään rakennettu teokratia, jossa uskonnolliset johtajat ovat myös poliittisia johtajia.

Turkilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta yhteiskuntansa demokraattisena pitämiseksi ja kehittämiseksi kuin ehdoton uskonnon ja valtion erottaminen.

Näin siis juuri AK-puolueen kieltämisestä kanteen tehneiden perustelut olisivat demokraattisen kehityksen puolella. Toinen asia on kokonaisen puolueen kieltäminen ja istuvien presidentti Abdullah Gülin sekä pääministeri Erdoganin syrjäyttäminen virkatehtävistään.

Nyrkkiä heristelevät AK-puolueelle tukea antavat nuoret naiset eivät ole iloinen eivätkä myöskään demokraattinen näky.

Rehnin pitäisi kyetä ehdottomasti erottamaan valtion ja uskonnon välisissä rajankäynneissä Suomen käytännön perusteiden täydellisesti erilaiset lähtökohdat verrattuna islamilaiseen kulttuuriin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa valtio ja kirkko ovat vuorovaikutuksessa. Valtiopäivät avataan jumalanpalveluksella jne. Käytännössä on kuitenkin kysymys aivan muusta kuin islamilaisen uskonnon ja yhteiskunnan mahdollisessa vuorovaikutuksessa.

Luterilaisessa järjestelyssä jo lähtökohtaisesti on kaksi esivaltaa, hallintovaltaa (artikkeli 27.2.2008). Toinen on maallinen ja toinen hengellinen.

Oleellista on, ettei Suomessa kumpikaan – ei valtio eikä kirkko – pyri alistaman toista. Ne toimivat rintarinnan palvellen kansalaisia omilla tehtävillään ja toimillaan.

Turkin liittäminen EU:n jäseneksi tulee kriiseistä huolimatta olla tavoitteena. Edellytykset jäsenyyteen toteutuisivat parhaiten vain, jos Turkissa säilyisi ehdoton raja uskonnon ja valtiollisen toiminnan välillä.

Mikäli rajan hämärtyminen uskonnon ja valtion välillä jatkuu, Turkille on nykyistäkin tärkeämpää olla oppilaana Euroopan unionissa.