Minkään puolueen äänimäärää tulevissa eduskuntavaaleissa ei vielä tässä vaiheessa ole kirjattu saaduksi. Toivottavasti yksikään kansanedustajaehdokas ei hairahdu eikä haltioidu kampanjoimaan kipeästi yli varojensa.

Mikäli Suomen Keskusta katsoo ilman muuta olevansa vaalivoittaja pääministeripuolueeksi, voi vaaleissa tulla pettymyksiä, ainakin yksittäisille ehdokkaille.

Edellisissä vaaleissa vuonna 2011 kuningastielle päässeet perussuomalaiset voivat tulevissa vaaleissa olla melko pettyneitä. Heidän jäykkä asettumisensa vastustamaan ruotsin kielen opiskelua peruskoulussa pakollisena saattoi karkottaa monia puolueen tukijoita. Eduskunnassa käydyn keskustelun perusteella perussuomalaiset näkevät ruotsin kielen opiskelun vain kielikysymyksenä, kuitenkin se on sivistys- ja kulttuurikysymys Suomen ollessa suuren idän eli Bysantin kulttuurin ja läntisen kulttuurin rajamaa. Ei ole yhdentekevää, mitä ajatellaan ruotsinkielestä. Pohjoismailla on yhteinen henki ja yhteistä voimaa. Pohjoismaat tulevat tulevaisuudessa elämään vuorovaikutuksessa entistä enemmän ja keskinäistä ymmärrystä tarvitaan samoin entistä enemmän. Tullaan huomaamaan myös naapurivaltioiden työllistävät mahdollisuudet.

Edelleen on totta, että ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis suomalaisia.

Kuitenkin on tosiasia, että suomalainen kulttuuri ei ole tullut idästä, se on tullut lännestä, olkoonkin että on itäisiä vaikutteita. Aktiivisuus, toimeliaisuus, kärsivällisyys, myönteisyys, valoisuus, armollisuus ja ilo, ne ovat tulleet läntisen sivistyksen mukana Pohjoismaille yhteisenä henkisenä pääomana ja työnetiikkana. Erityistä on, että historian vaikeista vaiheista huolimatta Suomi on säilyttänyt tämän kaiken huolimatta sijainnistaan passiivisen, hierarkkisen ja epätasa-arvoisen itäisen kulttuurin rajalla.

Suomi säilytti Venäjän tsaarin alaisuudessa autonomiansa ja sai mahdollisuuden kehittyä omaksi kansakseen ja pitää oman itsenäisen maailmankuvansa lännestä saatuine sivistyskäsityksineen. Mutta miten tämä on ollut mahdollista? Ruotsi oli jo 1800-luvulle tultaessa antanut suomalaisille talouden, hallinnon, uskonnon ja kulttuurin perustan, ”perimmältään länsimaiset arvot ja maailmankuvan” kuten Paavo Lipponen on argumentoinut teoksessaan ”Järki voittaa” (2008).

Venäjän tsaarit Aleksanteri I ja Aleksanteri I mahdollistivat Suomen kehityksen. Tsaari Aleksanteri II esitti heti hallituskautensa alussa Suomelle kehittämisohjelman, josta alkoi Suomen kehittyminen valtioksi. Valtiopäivät vakiinnutettiin vuonna 1863. Esivaltauskollisuus kannatti. Elinkeinoelämä käynnistyi entisestään, kansalliset kulttuuriprojektit syntyivät ja sytyttivät toisiaan. Oma kieli oli syntynyt jo 1500-luvulla ja kansa istutettu kirjan ääreen.

http://www.sermones.fi/2007/05/suomalaisten-taysistunto-kirja-kadessa/

”Luottamus kaikkia kansalaisia kohtaan ei voi olla suurempi kuin se oli 1500- ja 1600-luvun Suomessa, jossa valtakunnan kaikki asukkaat – naiset, miehet, tytöt, pojat, vanhukset ja kaikki kansalaispiirit – päästettiin tiedon lähteille. Lukutaitokampanja oli valtava tasa-arvon julistus. Se oli myöhemmin myös edellytys valistuneelle päätökselle yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta.” kirjoittaa sermones.fi artikkelissaan 24.5.2007.

Mutta kaikki tämä kehitys Venäjän alaisuudessa suomalaisuuden henkiseksi nousuksi ja lopulta itsenäiseksi valtioksi ei olisi syntynyt eikä kestänyt ilman Ruotsin aikaa. ”Ennen kaikkea Suomesta tuli Ruotsin vuosisatoina länsimaa. Sitä ei pidä jättää itsesensuuriin kun juhlitaan Venäjän aikaa.” Lipponen kirjoittaa Ruotsin merkityksestä Suomelle Suomen valmistautuessa muistamaan vuotta 1809.

Lipponen muistuttaa suomalaisen kirjallisuuden ruotsinkielisyydestä. ”On kuitenkin harhaan johtavaa puhua vain suomenkielisestä kulttuurista etsittäessä suomalaista kulttuuriperintöä. Yhtä hyvin siihen tulee liittää eritoten Suomessa tuotettu ruotsinkielinen kirjallisuus, jota ilman suomalainen identiteetti ei olisi muodostunut niin vahvaksi, että se kesti 1900-luvulla eteen tulleet koettelemukset.”

Lipponen mainitsee myös Suomen ruotsinkielisten ja suomalaisen aateliston toiminnan Suomen, isänmaansa, hyväksi.

Lipponen toteaa Suomella olleen paljon onnea Venäjän yhteydessä. ”Kansakunta saattoi syntyvaiheessaan toisaalta nojata Ruotsin ajalta saatuun lujaan, pohjoismaiseen perinteeseen, toisaalta saada laajemman näkökulman osana suurvallan imperiumia.”

Lasten ja nuorten kielten opiskelu on vahvasti sivistyksellinen. Julkisen koululaitoksen kielivalintoja ei voi tehdä vain pragmaattisin perustein. Yllättävää, miten vähäinen voi kansanedustajienkin yleissivistys olla ja maailmankuva kapea, eikä kysymys ole vain perussuomalaisista kansanedustajista. Samaa maailmankuvan kapeutta ja yleissivistyksen olemattomuutta on ollut myös median ja sosiaalisen median keskusteluissa ruotsin kielen opiskelusta.

Eduskunnassa käydyn kielikeskustelun sivistyksellinen kapea-alaisuus voi koitua eduskuntavaaleissa perussuomalaisten tappioksi. Kysymys on kielivalinnan perusteluista. Äänestäjät odottavat kansanedustajilta vahvaa henkistä pääomaa ja vakuuttavan sivistyspääoman. Tilanne vuoden 2011 eduskuntavaaleja odoteltaessa oli aivan toinen ja sermones.fi kirjoitti ”Realismia voi olla 20 edustajaa – kansaa on kosketettu” (sermones.fi 27.11.2010).

http://www.sermones.fi/2014/05/realismia-voi-olla-20-edustajaa-%E2%80%93-kansaa-on-kosketettu-2/