Martti Luherin kodissa valmistettiin joulua kuten niin monessa kodissa silloin ja nyt. Tämä tapahtui noin viisisataa vuotta sitten jouluiltana. Martti-tohtori oli jättänyt kirjoitustyönsä ja avusti perhettä välmisteluissa. Tarmokas Katariina-rouva, jonka taitavissa käsissä oli perheen talous, pani hänet lapsenkaitsijaksi. Vaikka kynä pysyi Martti-tohtorin kädessä, hän oli arkisissa töissä epäkäytännöllinen. Siinä hän istui olohuoneessa, luki Raamattua ajatellen jouluaamun saarnaansa, samalla hän keinutti kehtoa. Joulukuusi oli tuotu huoneeseen. Talon muut jäsenet ja vieraat olivat olivat muissa töissä. Hän katseli kuusta, sen latvassa olevaa tähteä ja vuoroin pientä lasta kehdossa.

Luther: Tuollaiseksiko, heikoksi, avuttomaksi lapseksi kuin tuo kehdossa uinuva poikani- – – tuollaiseksiko alentui Herra, jonka hartioilla on herraus, väkevä Jumala, iankaikkinen Isä, rauhan päämies. Hänkö, joka taivuttaa taivaat tahtonsa mukaan, alentui ihmiselämän kaikkiin kärsimyksiin, suruihin ja vaivoihin, tuli kaikessa meidän kaltaiseksi, kuitenkin ilman syntiä. Tässähän on joulun tapahtumat minulla lähelläni. Tuolla ylhäällä enkeli ja tässä pieni lapsemme. Näin myöskin Vapahtajamme tuli tänne. Pieni lapsi kehdossa, seimessä. Niinhän enkeli ilmoitti . Voisinpa kirjoittaa tästä jotain, vaikka Katariina kyllä sanoi, että kynä saa olla poissa jouluiltana.

Enkeli taivaan- – – – Vom Himmel hoch- – – – Enkeli taivaan lausui näin- – -Ich bring euch neue gute Mär- – ——Miks hämmästyitte säihkähtäin- – – Mä suuren ilon ilmoitan- – – – -maan kansoille nyt tulevan.
Euch ist ein Kindlein heut geborn- – – Herramme Kristus teille nyt- – -Es ist Herr Christ, unser Gott– —

Joku kolkutti talon ovea. Katariina menee ovelle.

Katariina: Siellä on joku kerjäläinen ja pyytää päästä sisään.
Luther: Menkäämme katsomaan.

Kerjäläinen lauloi ovella:

Mun sielun, mielen kiitä
Ja maista Herran hyvyyttä
Ja sydämeni siitä
Ain nimeänsä ylistä.
Hän syntis anteeks antoi
Ja heikon parantaa,
Hän köyhyytes pelastaa,
syliinsä hän ottaa.
Hän lohdun rikkaan antaa,
Kuin kotkan uudistaa
Ja kärsiväiset suojaa
Hän valtakunnassaan.

Katariina: Kuuletko: Ja kärsiväiset suojaa hän valtakunnassaan.

Kerjäläinen jatkoi jouluvirrellä, jonka Martti Luther oli äskettäin tehnyt:

“Jeesus Kristus meille nyt
neitseestä on syntynyt.
Ihmiseksi Jumala
tuli tänne taivaasta”

Luther: Kerjäläinen tai kuningas, tervetullut talooni ja sydämellinen kiitos laulustanne. Olette tehnyt minulle suuren teon ja karkottanut epätoivon pahan hengen sielustani. Käykää sisään te Herran siunattu.
Kerjäläinen: Olen uskon tähden vainottu ja etsin turvapaikkaa. Se mitä lauloin ensin, on Johan Polianderin virrestä. Kuten muistatte, Herra tohtori, kun tohtori Eck kuulusteli teitä Leipzigissa uskonne tähden. Tämä Poliander oli kirjurina ja kirjoitti kaiken, mitä te sanoitte. Se vaikutti häneen. Häneltä putosivat suomukset kuin Paavalilta. Hän on tehnyt parannuksen. Hän uskoo kuten te tohtori opettaa ja minä myös.
Luther: Muistanpa hyvin nuo tuliset kuulustelut. Mutta älkäämme antako niiden häiritä joulurauhaamme. Käy taloon ja voit avustaa väkeä valmisteluissa, sillä meille on tulossa myös vieraita tästä naapuristamme. Minä istun täällä ja kirjoitan jouluvirttä ja hoidan pientä poikaani.

Luther jatkaa joululaulun kirjoittamista. Kirjoittaminen keskeytyy kun hänen vanhemmat lapsensa ryntäävät sisään metelillä:

Hans : Hei Isä, mitä te teette. Nyt on joulu.
Luther: Niin on poikani Hans. Olen kirjoittanut muutamia säkeitä, joita voimme laulaa yhdessä vanhalla sävelmällä. Tulkaapa lapset. Kokeilemme näitä sanoja. Katsokaa tuosta paperista sanoja. Lauletaan tutulla sävelmällä.

Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
Maan kansoille nyt tulevan.

Herramme Kristus teille nyt
On tänään tänne syntynyt
ja tää on teille merkiksi:
Seimessä lapsi makaapi.

Hän tuottaa teille autuuden,
Jumala Isä teki sen,
Niin että valtakunnassaan
elätte nyt ja ainiaan.

Ovi avautuu ja sisälle saapuvat Lutherin ystävät: Wittenbergin kirkkoherra Johannes Bugenhagen, kirkkolaulunjohtaja Johan Walter sekä Filip Melanchton.
Walter: Mikä oli se laulu, jota kuulimme tuonne ulos.
Luther: Tein sen juuri lapsilleni, kun istuin tässä lapseni vieressä ja katselin tuota enkeliä kuusessa.
Walter: Emmekö laulaisi virttä yhdessä.
Johan Walter kokoaa kaikki kuusen ympärille ja yhdessä lauletaan: Enkeli taivaan.

Sitten istutaan pöytään.

Hans: Isä, kerro meille jotain omasta lapsuutesi joulusta.

Luther: Niin, me istumme täällä lämpöisessä kodissamme ankaran talvipakkasen aikana.
Muistan kuinka koulupoikana kiertelin Eisenachin kaupungin katuja syvässä lumessa kahlaten ja kerjäten leipääni muiden ovilta. Olin nälkäinen ja viluinen. Yksi ajatus virkisti minua. Ajattelin itsekseni: En minä ole köyhä ja alaston, vaan se on Jeesus. Hänet otetaan vastaan tai ajetaan pois. Missä ikinä joku säälivä sydän armahti minua, en epäillyt sen tuottavan siunausta hänelle ja koko hänen huoneellensa. Minä muistan erään jouluillan, kun minä kauan samoilin enkä uskaltanut kolkuttaa kenenkään ovelle. Minä näin kaikista ikkunoista joulukynttilöitä ja hiukan katkerasti ajattelin, että minulle ei ole tänään sijaa. Kukaan ei välitä itkevästä. Kyyneleet virtasivat silmistäni. Jeesus, oliko hän unohtanut minut. Eikö hänellä ollut sydäntä minua varten. Minä seisahdin erään pienen talon eteen, sen ikkunoista näkyi vain vähän valoa. Kolkutin ovea arasti. Ovi avattiin ja näin sisällä pienen joulukuusen ja siinä oli neljä melkein loppuun palanutta kynttilää., jokaiselle lapselle oma kynttilä. Lapset olivat köyhän lesken lapsia. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja vietin siellä unohtumattomia hetkiä. Se joulu on muistossani eräänä ihanimmista, mitä Jumala on minulle maan päällä valmistanut.

Lutherin kertoessa joku kolkutti porttia.
Luther: Katariina! Mene katsomaan, kuka se on.

Katariina: Miten ihmeellisesti Jumala johtaa kaikki. Se on köyhä muukalainen
Luther: Päästä hänet sisään viettämään joulua kanssamme.

Muukalainen tulee sisään. Luther menee ovelle tervehtimään. Hän pysähtyy ja katsoo, kun muukalainen riisuu kerjäläisen vaipan ja sen alta paljastuu vaaliruhtinas Juhana Fredrik.

Ruhtinas: Hyvää iltaa, tohtori Martti, hyvää iltaa, rouva Katariina. Illan pimeys auttoi minua narraamaan teitä. Minä jätin seurueeni ja hevoseni kauemmas kadulle. Siitä on jo kauan, kun kuulin, että sana “köyhä” avaa teidän ovenne. Sen tahdoin nähdä, tohtori Martti ja minä näin sen.
Luther: Köyhä – – istahtanee kuitenkin hetkeksi seuraamme.
Ruhtinas: mielelläni, kiitos herra tohtori. Lapsillenne haluaisin antaa pienen joululahjan. Kas tässä, guldeni jokaiselle. Ja katsokaamme nyt kaunista joulukuusta. Tohtori, poliittiset asiat ovat taas sekaisin.
Luther: Jumala ne taas selvittää.
Ruhtinas: Meitä odottavat taas kovat iskut. Keisari puhuu sodan julistamisesta minua vastaan.
Luther: Ihminen päättää, Jumala säätää.
Ruhtinas: Oi, tohtori, itse sota ei minua pelota.
Luther: Minä tiedän kyllä, Teidän korkeutenne. Mutta mikä se sitten kammottaa.
Ruhtinas: Minusta tuntuu välillä siltä, että Jumala aikoisi hylätä asiansa. Kaikkialla vainotaan evankeliumin kannattajia

Luther: veritodistajan kuolema on aina voitto. Muttä älkää luulko, Teidän korkeutenne, että alakuloiset hetket ovat minulle tuntemattomia. Jumala lähettää niitä niin Teille kuin minullekin, koetellakseen minua. Hän tekee niistä lopun, kun Hänelle niin hyväksi näkyy. Eräs pikkulintu tuli minulle eräänä päivänä opettajaksi. Minä näin sen asettuvan yöksi erääseen puuhun. Katso, miten rauhassa se istuu tuossa, minä ajattelin. Se nukkuu oksallansa ja heittää huolet Jumalalle.

Ruhtinas: Kuitenkin se on vaikeaa, Herra tohtori

Luther: Ei ollenkaan, jos Teidän korkeutenne tietäisi, miten olen lasteni kanssa nauttinut tässä joulukuusen ympärillä. Se ei ole huolettomuutta. Minä tiesin jo ennakolta, mitä te kerroitte ja tiedänpä lisääkin. Mutta minä puhuin heille Jeesuksesta, Hänen syntymästään, Hänen elämästään, Hänen voitollisesta kuolemastaan ja ajattelin sydämessäni: Hän ei tullut voitettavaksi, vaan voittamaan. Hän onkin voittava.

Ruhtinas: Tohtori, te olette onnellinen mies
Luther: Teidän korkeutenne, uskokaa Jeesukseen ja rakastakaa Jeesusta, niin Tekin tulette onnelliseksi.
Ruhtinas: Herra tohtori, minun täytyy jatkaa matkaani. Sitä ennen, valmistakaa minulle kuitenkin pieni ilo.
Luther: Mitä teidän korkeutenne haluaa.
Ruhtinas: Antakaa minun kuulla teidän virtenne
Luther: Lapset, Katariina ja vieraamme, laulakaamme sen loppusäkeet.

Näin näytät esimerkilläs,
Ettei sun kelpaa edessäs
Ei kunnia, ei korkeus,
Ei valta, kulta rikkaus.

Ah Herrani, mun Jeesuksein,
Tee asunnokses sydämein.
Mua älä hylkää tuskassa,
Vaan vahvista ain uskossa.

Ah, iloni jos sinuss` ois,
En unhottaa sua koskaan vois.
Suo siihen apus armosta,
niin kiitän aina riemulla.

Nyt Jumalalle kunnia,
Kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
Veisaavat hälle kiitoksen.

Pekka Kinnunen

Rovasti Pekka Kinnusen kirjoittama kertomus Luherin jouluvirren “Enkeli taivaan” (virsi 21) syntyhistoriasta ja sanomasta on mukaelma saksalaisen lähteen pohjalta. Kertomus on aikaisemmin julkaistu Siionin Joulussa.

Kertomuksen julkaisemisesta sermones.fi:ssä on sovittu rovasti Kinnusen kanssa.