Vaalirahoitusta tukevien yrittäjien puolesta vaalirahoituskriisiin kantaa ottava Turkistuottajat Oyj:n viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä kertoo yrittäjien halun kantaa kortensa kekoon, ettei päätöksentekijöiksi valikoituisi vain perijöitä tai optiomiljonäärejä.

Hän korostaa, että yritysten tuki poliitikoille ja puolueille on osa niiden yhteiskuntavastuuta, se on kannanotto demokraattisen järjestelmän puolesta.

Kalevan alakerrassa viime viikolla kirjoittanut Mononen-Mikkilä tuo esiin edustamiensa yritysten periaatteen olla jatkossakin vaikuttamassa siihen, ketkä tulevat valituiksi demokraattisissa vaaleissa.

Mononen-Mikkilä sanoo edustamiensa yritysten osallistuneen viidestä eduskuntapuolueesta valittujen ehdokkaiden vaalikampanjatalkoisiin. ”Vaalirahoituslaki on toiminut ohjenuoranamme avustustemme määrissä.”

Samalla mediapalstalla tänään tiistaina Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma kertaa vaalirahan historiaa. Kaupalla ja teollisuudella olivat puolestapuhujat säätyvaltiopäivien porvarissäädyssä. Vaikutusvaltainen asema oli yleensä ritari- ja aatelissäädyssä.

Eduskuntauudistuksen jälkeen liike-elämän täytyi sopeutua poliittisen demokratian pohjalle luotuihin valtarakenteisiin.

Kuisman mukaan elinkeinoelämän linjaksi alkoi muotoutua jo vuoden 1919 eduskuntavaaleista lähtien liike-elämän omien edustajien ja markkinataloutta sekä porvarillista yhteiskuntajärjestystä kannattavien puolueiden avustaminen.

Kuisma päättää kirjoituksensa huomioon, että rahavallan ja poliittisen vallan suhde on siis huomattavasti monisyisempi kuin tämän hetkinen vaalirahakriisi antaa ymmärtää.

Vaalirahoituksella hallitusrintamaa arvostelevalle vasemmistolle on muistutettu ammattiyhdistysliikkeiden tuesta vasemmistopuolueiden ehdokkaille. On muistutettu myös jäsenkunnan puoluekannoista. Yksittäiset jäsenet ovat joutuneet ay-liikkeen jäsenmaksuillaan tukemaan puolueita ja henkilöitä, joiden tukena he eivät haluaisi olla.

Kannanotto elinkeinoelämään on ollut myös vielä muistissa oleva SDP:een kannaksi nimetty lausahdus ”Tapa talonpoika päivässä”. Vasemmistosta on annettu ymmärtää suomalaisten pienten maatilojen omistajien olevan kapitalisteja vastaavasti kuin he olivat Neuvostovallan alaiseksi joutuneella maaseudulla tuomittavia kulakkeja, vaikka omistivat vain muutaman lehmän.

Politiikalla ja elinkeinoelämällä on yhteys.

Tämän hetkisessä kriisissä on ymmärrettävää, että väheksytty yrittäjyys haluaa poliittisiksi vaikuttajiksi juuri yrittäjyyttä arvostavia ja edistäviä henkilöitä. Näitä henkilöitä on viime aikoihin asti ollut etupäässä ainoastaan ei-vasemmistolaisissa puolueissa, mutta asenteissa on tapahtunut muutosta.

Kysymys onkin siitä, täyttääkö vuorovaikutus liike-elämän ja politiikan välillä hyvän vuorovaikutuksen ehdot.

Jaakko Heikkosen, Teollisuuden kustannus Oy:n julkaiseman, vuodelta 1993 olevan Menestyjän etiikan mukaan yksilön ja yhteisön käyttäytymistä ja yhteistoimintaa ohjaaviin eettisiin arvoihin tulisi kuulua muun muassa seuraavien: kunniallisuus, rehellisyys, avoimuus ja oikeudenmukaisuus. Lisäksi demokratiassa arvostetaan kunniaa, hyvää mainetta, demokratiaa, solidaarisuutta, yhteistä hyvää, hyvää mieltä ja onnellisuutta.

”Eettinen arvomaailma on paljolti vanhentumatonta viisautta ja sen järjellistä ja humaanista soveltamista.”

Etiikka pyrkii luomaan huonosta hyvää ja hyvästä parempaa, Heikkonen kirjoittaa kirjassaan. ”Etiikan mukainen toiminta on hyväksyttävää.”

”Poikkeamista eettisesti hyväksyttävästä pidetään moitittavana ja paheksuttavana tekona tai tekemättä jättämisenä. Moittijoina ovat ensi sijassa yksilöt, ryhmät, tutkijat ja julkinen sana. Nämä eivät arvosta etiikan vastaista tekoa eikä tekijää.”

Voimakkailta vaikuttajilta vaaditaan korkeampaa etiikka kuin muilta, Heikkonen korostaa.

”Heitä ei voi katsoa sormien läpi. Eettisessä toiminnassa pyritään sen vastaisuudet ja ristiriidat kokonaan välttämään tai päätymään mahdollisimman vähäisiin moitteisiin.”

Kuluvana vuonna 24. helmikuuta päivätyssä Talentumin julkaisemassa teoksessa ”Omatuntotalous” Jaana Haapala ja Leena Aavameri haastavat elinkeinoelämän, yritykset, liike-elämän omatuntotalouteen.

”Omatuntotalous nousee vastavoimaksi sairaan itsekkyyden ajalle, joka alkoi ennen globalisaatiota ja kolmatta teollista vallankumousta. Silloin kuluttaja oli yritykselle enemmän kohderyhmä kuin ihminen”.

”Nyt ihminen on siirtymässä vallankahvaan ja yritys kohderyhmäksi”.

Keskelle kemijärviä ja vaalirahoituskriisiä osunut Omatuntotalous haastaa yrityskansalaisuuden eettiseen vastuuseen kansantaloustieteen professorin Vesa Kanniaisen sanoin: ”Ennen yrityksissä ajateltiin, ettei ole varaa tehdä hyvää – nyt ei ole varaa olla tekemättä hyvää”.

Haapalan ja Aavameren mukaan aikamme kutsuu uudenlaisia johtajia, ennakkoluulottomia, rohkeita visionäärejä, joilla on kyky koota ihmiset omatuntotalouden kaipaaman eettisyyden, toivon ja elämänilon tuottamiseen.

Professori W. Chan Kimin sanoin: ”Maailma on tässä tilassa, koska meillä on ollut johdossa ihmisiä, joilla on terävä äly. Tulevaisuus on niiden, jotka yhdistävät terävään älyynsä hyvän sydämen”.

Haapalan ja Aavameren teoksen ydinasiaa ovat järjen ja sydämen äänet yhdessä, ja niiden hyötykäyttö yritystoiminnassa. Omatuntotalous on kannanotto myös kannattavan yritystoiminnan, luovan luottamuksen ja terveen nöyryyden puolesta, kirjan tekijät esittelevät ajatuksiaan.

Omatuntotalous on käsitteenä laajempi kuin yhteiskuntavastuu. Se lähtee ihmisen oikeudesta, kun yhteiskuntavastuu tarkastelee asioita pelkästään yrityksen näkökulmasta. Omatuntotalous-näkökulma ei kuitenkaan tarkoita voitontavoittelun katoamista yrityselämästä, sillä ilman tervettä voitontavoittelua ei puhuta enää yritystoiminnasta.

Omatuntotalous-teoksen kirjoittajien mukaan nyt on tullut aika, jolloin valta jaetaan uudelleen. Ihmiset jo pystyvät seuraamaan globaalia tiedonvälitystä reaaliajassa. He hakevat elämäänsä merkityksellisyyttä ja kaipaavat yrityksiltä vastuullisuutta.

Ihmiset odottavat sekä yhteiskunnalta että yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Haapala ja Aavameri nimeävät omatuntotalouden edelläkävijöiksi nämä ihmiset, jotka eivät ajattele vain itseään.

”Läpinäkyvyys, suunnitelmallisuus, vastuullisuus, rehellisyys ja välittäminen yhdessä uudenlaisen yhteisöllisyyden kanssa ovat tulevaisuuden avainsanoja”.

Teos vakuuttaa, että omatuntotaloudessa elävässä yrityksessä vastuullinen näkökulma näkyy kaikessa. Se tuottaa win-win-win-tilanteen eli kestävää menestystä yrityksen lisäksi myös ihmiselle, ympäristölle ja yhteiskunnalle.

Viestintäkään ei tulevaisuudessa ole vain raportointia. Se on ihmisläheistä ja luovaa kommunikointia.

Omatuntotalous on opas uudenlaiseen bisnesajatteluun, jossa kuluttajat ovat yleisöä ja yritykset esiintyjiä.

Teos vakuuttaa, että omatuntotaloudessa viisas yritys tekee hyvää ja vastuullista bisnestä. Omatuntotalouden ytimessä yhdistyvät luovuus, läpinäkyvyys ja välittäminen.

Kemijärvet ja vaalirahoituskriisi voisivat olla merkittäviä aikamme eettisiä, poliittisia ja liiketaloudellisia haastajia.

Haasteisiin olisi vastattava omatuntotalouden terävän älyn ja hyvän sydämen yhteistoiminnan periaattein sillä ehdottomuudella, jota Mononen-Mikkilä tähdentää: ”Vain avoimuus auttaa pelastamaan suomalaisen parlamentarismin maineen”.

Yritysten ja yhteisöjen yhteyksiä politiikkaan on arasteltu ja häpeilty myös perusteettomasti, Mononen-Mikkilä mainitsee. Arastelu on näkynyt tuen kasvottomaksi muuttamisessa.

Politiikan aliarvostamisesta ja häpeilystä on hänen mukaansa ollut seurauksena, että kansanedustajaehdokkaiksi on valikoitunut yhä enemmän sellaisia, jotka eivät koskaan ole tehneet niin kutsuttuja kunnon töitä. ”Kuitenkin kokemus elinkeinoelämästä ja talouden lainalaisuuksien ymmärtäminen ovat poliitikon tehtävien hoidon kannalta kullanarvoisia.”