Uusi päivitys 14.4.2012 julkaistuun artikkeliin.

Ei lieneTampereen yliopiston professorin, valtiotieteiden tohtorin Hiski Haukkalan toive maailman muuttumista ja siinä Suomen roolia käsittelevän valistuneen ja mielenkiintoisen keskustelun käynnistymisestä toteutunut vieläkään, vaikka hänen Suomen muuttuvia koordinaatteja etsivä teoksensa ilmestymisestä on jo kulunut aikaa. ”Mielestäni tämä depatti meiltä tällä hetkellä puuttuu”, toteaa Haukkala marraskuussa 2011 allekirjoittamassaan kirjansa esipuheessa.

Tosikeskustelu on edelleen vähäistä. Venäjääkin koskeva keskustelu on lähinnä tasoa Putin Medvedev, Medvedev Putin… Kuitenkin alueiden demokratiaakin on Venäjällä viime aikoina vahvistettu …

Haukkalan mielestä Suomen on pantava painoa oman polun kartoittamiseen ja omien valintojen tekemiseen. Nämä eivät kuitenkaan ole mahdollista, jos ei keskustella, suunnitella. ”Vaikka koordinaatteja emme täysin yksin voikaan määrätä, niin niitä koskevat valinnat ovat kuitenkin omassa vallassamme”, hän painottaa. Keskustelu merkitsee samaa, mistä Dwight D. Eisenhower aikanaan totesi, että suunnitelmista ei yleensä ole mihinkään, mutta huolellinen suunnittelu on kuitenkin kaikki kaikessa.

Haukkala määrittää ajan, jota elämme, kylmän sodan jälkeisen ajan jälkeiseksi ajaksi. Nimeä tällä ajalla ei ole, mutta yksi tunnusmerkeistä on pysyvä muutos. Yhdysvaltain huomio on nousevassa Kiinassa, joka on haastanut myös Venäjän. Kohtalon kolmiot ovat muuttuneet. Pohjoismaat eivät painotu Yhdysvalloissa ja Brysselin sijasta Berliinistä on tullut tärkeä. ”Suomen pitää kyetä uimaan Saksan liiveihin”, jotta se kykenisi huolehtimaan siitä, että sen mielipidettä kysytään Berliinin ja Moskovan sopiessa asioista keskenään.

Suomella on Suomen oman ulkopolitiikan tarve, Haukkala täsmentää linjauksiaan. Suomen tulee tunnistaa välittömän lähiympäristön toimintatavat ja muutokset. Toiseksi Suomen tulee pysyä valveilla koko ihmiskuntaa koskevissa vaiheissa.

Suomi on ollut selviytyjä ei ainoastaan ystäviensä tai hyvän onnensa ansiosta vaan tietoisesti toimimalla päämääriensä saavuttamiseksi. Samalla tavalla on edettävä. Haukkalan mukaan samalla on varauduttava pienvaltiorealismiin. Aasiasta on tullut keskeinen maailmanpoliittinen näyttämö eikä pikkuvaltioilla ole merkitystä suurten keskinäisissä toiminnoissa.

Haukkala analysoi ja tarkastelee runsaasti Suomen ja Venäjän naapuruutta eri perustein ja eri näkökulmista. Suomen ja alueen muiden pienten maiden onneksi Venäjän intressi on kuitenkin ensisijaisesti geoekonominen eikä geopoliittinen, Haukkala kommentoi.

Venäjän perusteellinen tarkastelu on ajankohtaista, sillä Suomen media ja sen käyttämät analyytikot pääasiallisesti ovat keskittyneet Venäjän presidenttikysymyksiin. Kuitenkin Venäjällä on historia, jota muilla valtioilla ei ole. Maana Venäjä on mantere. Kysymykseen, miksi asiat näyttävät Venäjällä menevän niin kuin aina ennenkin, Haukkala sanoo vastauksen löytynevän siitä, että Venäjä on poikkeuksellisen rakenneraskas valtio.

Haukkalan käyttämät kohtalonkolmiot alkavat kirjan loppua kohden ohentua tai huveta kokonaan. Aikanaan Tukholman, Leningradin ja Berliinin muodostaessa Suomelle ”kohtalon kolmion”, kylmän sodan päättyessä vuodesta 1995 lähtien Suomen kohtalon kolmion kyljet muodostuivat Brysselin, Moskovan ja Washingtonin välille. Tukholma jäi Euroopan unionin jalkoihin.
Tukholman ja Berliinin korvautuminen Brysselillä ja Washingtonilla on merkinnyt Suomelle ennennäkemätöntä vaurastumisen aikaa ja kansainvälisen aseman vahvistumista.

Mutta nyt on ruvettava huomaamaan, että tuleva kehitys voi olla muuta, Haukkala varoittaa.

Menestyksekkään vaurauden kohtalon kolmio voi jatkossa jälleen romahtaa ahtaaseen alueelliseen versioon. Venäjän suhteellisen aseman nousu on jo todellisuutta eikä sotilaallinen intressikään ole kokonaan kadonnut, vaikka eniten Venäjää haastaa Kiina. Suomea koskettavat läheltä Suomenlahden öljykuljetukset ja Itämeren pohjaan laskettu kaasuputki.

Haukkala korostaa suomalaisen yhteiskunnan oman kriisinsietokyvyn kasvattamista. Tätä reseptiä Haukkala ei pidä varsinaisena menestysreseptinä. ”Saattaa olla, että jatkossa Suomi on pakotettu palaamaan pienvaltiorealistiseen selviytymiseen – onnettomasti ilman riittäviä resursseja ja kykyjä pärjätä pelissä globaalilla tai välttämättä edes alueellisella tasolla.”

”Haasteena on, että jatkossa suomalaisia uhkaavat kriisit voivat olla hyvin monenlaisia aina tautiepidemioista kyberhyökkäyksien kautta äärimmäisten sääilmiöiden mukanaan tuomiin laajoihin häiriöihin vaikkapa maailmantaloudessa tai ruokahuollossa.”

Haukkala painottaa, että suomalaisen elämäntavan puolustaminen ei voi enää alkaa maan ulkorajoilta eikä olla vain puolustusvoimien tai edes yksinomaan viranomaisten tehtävä. ”Tässäkään suhteessa omavaraisuuteen ei ole paluuta – se ei oikeastaan koskaan historian aikana ole ollut Suomelle mahdollista.”

Antamansa reseptin saatesanoissa Haukkala tähdentää, että ”reseptin menestyksekäs soveltaminen vaatii aktiivista maailmaa ja sen muutosta koskevaa tarkkailua ja pohdintaa sekä älyllistä joustavuutta muuttaa tarvittaessa kurssia nopeastikin muuttuvien olosuhteiden mukaan”.

Haukkala vetää Suomelle koordinaatteja pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tukholma vaihtuisi Osloksi, joka on ollut aktiivinen arktisessa toiminnassa ja on jo luonut vahvan yhteistyön Venäjän kanssa. Haukkalan evästyksissä Suomen on luotava läheisempi suhde Venäjään. ”Todennäköisesti tie pohjoiseen kulkee tällä kertaa Moskovan lisäksi myös ja nimenomaan Oslon kautta.”

Yksi Haukkalan resepteistä uusien koordinaattien hahmottelussa ovat juuri mahdollisuudet arktisilla alueilla. ”Suomen on päästävä osalliseksi arktisesta buumista”, hän määrää.

Haukkalan Suomen reseptikirja on myös kansainvälinen. ”Globaalisti Suomen on oltava osa ratkaisuja, ei osa ongelmaa.” Haukkala näkee, että muuttuva maailma on todennäköisesti pienten valtioiden kannalta ahtaampi paikka. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mitään olisi tehtävissä Suomen kansainvälisen aseman vahvistamiseksi.” Kympin arvoinen on Haukkalan huomio, että juuri Suomi-brändityöryhmän ajatus Suomen kyvyistä tarjota rarkaisuja maailman ongelmiin on oikeansuuntainen. ”Suomessa on paljon hyvää ja hyviä käytäntöjä, ja muutkin asiat kuin kouluruoka voisivat olla globaalisti kiinnostava vientivaltti.”

Haukkala pitää mahdollisena, että jo olemassa olevien käytäntöjen lisäksi Suomi voisi kunnostautua myös koko ihmiskuntaa koskettavien uusien ongelmien havaitsemisessa ja niihin vastaamisessa.

Tässä ehdotuksessaan Haukkala osuu ytimeen, sillä luterilaisen eli globaalin etiikan maana Suomi kykenee pitämään hyvin vieraittenkin kulttuurien ihmisiä vertaisinaan. Tasa-arvoinen henkinen infrastruktuuri on välttämätön lähimmäistä palvelevien luovien ratkaisujen tuottamisessa.

Ks. artikkeli ”Maabrändin paradigmaa etsimässä” (sermones.fi 14.4.2012/osasto Näkökulmia)!

Haukkalan tarjoamat reseptit Suomen uusien koordinaattien hahmottelemiseksi vaativat Haukkalan itsensä mukaan tasapainottelua, kaksoisstrategiaa. Ensiksikin Suomen tulee pyrkiä viemään eteenpäin suotuisia kehityskulkuja, mutta varautua samalla negatiivisempien lopputulosten mahdollisuuteen.

Keskustelunavaukseksi – tai paremminkin yleensä keskustelun sysäämiseksi liikkeelle – tarkoittamansa kirjan perusviestinä Haukkala pitää sanomaa, että Suomen koordinaatit määrittyvät aina sekä rakenteellisten tekijöiden että omien valintojemme välisessä vuorovaikutuksessa. Rakenteet ovat aina suhteellisen pakottavia, mutta täysin ehdottomia ne eivät kuitenkaan ole koskaan olleet, Haukkala lohduttaa. ”Jos tunnistaa rakenteet, samalla myös valinnan mahdollisuudet selkeytyvät ja kasvavat. Eikä Suomen tarvitse jatkossakaan jäädä rakenteiden vangiksi”, Haukkala päättää.

Hiski Haukkala, Suomen muuttuvat koordinaatit. Gummerus 2012.