O sancta simplicitas!

Voi pyhä yksinkertaisuus!

Uutislehti Kaleva tavoittelee Vuoden journalistinen teko-sarjassa palkintoa siitä, että on julkaissut rikosuutisen tai –uutisia ihmisistä, jotka ovat sanoneet kuuluvansa vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. (Kaleva 18.2.2012)

Siis Kaleva on tehnyt sen, mitä sen on pitänytkin tehdä ja nyt sitä pitäisi palkita siitä. Voi pyhä yksinkertaisuus! Uutislehti katsoo olleensa paras kun on tehnyt sen, mitä sen on kuulunut tehdä!

Suomalainen media on ollut ja on kykenemätön tekemään artikkeleita tai uutisia uskontoon liittyvistä aiheista. Sen tapa käsitellä uskonnollisia aiheita on kuin kissa kiertäisi kuumaa puuroa. Se ei tiedä, miten asiaa tulisi käsitellä. Uskonto näyttäytyy sille myös vihreinä miehinä avaruudesta.

Suomalainen media ei tiedä, pakenisiko avaruuden vihreitä miehiä, kumartelisiko niille vai kävisikö raa’asti kimppuun. Maallistunut suomalainen media kohtaa uskontoaiheet vastaavasti. Sen yleissivistyksessä ei ole tarrapintaa käsittelemään uskontoa maailmankuvallisesti, maailmankatsomuksellisesti eikä varsinkaan elämänkatsomuksellisesti. Uskonto jätetään asianmukaisesti käsittelemättä eli paetaan itselle käsittämätöntä.

Kuitenkin suomalainen uskonnollisuus on kuin rukiinen leipä, johon tartutaan vaikka kaksin käsin, leikataan siivu voileiväksi, sivellään voita päälle ja syödään. Tämän suomalaiset osaavat tehdä – paitsi suomalainen media. Maallistunut media elää niin kaukana omassa maailmassaan, ettei se osaa tarttua suomalaiseen rukiiseen leipään, suomalaisten uskonnollisuuteen, arjen kristillisyyteen.

Jos media, tässä tapauksessa erityisesti Kaleva, olisi osannut toiminta-ajatukselleen uskollisena normaalilla tavalla kirjoittaa ja kohdata levikkialueensa ihmisten uskonnollisen vakaumuksen, sillä ei olisi vaikeuksia rikosuutisten julkaisemisessa silloinkaan, kun rikoksiin on syyllistynyt minkä tahansa uskonnollisen vakaumuksen omaava henkilö. Kun rikoksessa – rikoksesta johtuen – on ylittynyt tietty kynnys, median kuuluu siitä kirjoittaa. Muuten se ei hoida tehtäväänsä neljäntenä valtiomahtina.

Kalevan päätoimittajan Markku Mantilan hurskastelu on huipussaan Yle Radio 1:n Julkisen sanan haastattelussa (15.12.2011). Jos Kalevalta on puuttunut uutisherkkyys, siitä ei sovi syyttää rikollista. Harvoin rikoksen tehnyt ottaa mediaan yhteyttä. Rikoksesta uutisoiminen on kuulunut medialle, kuitenkin Julkisen sanan haastattelussa Mantila paistattelee kuin olisi tehnyt erityisen urotyön rikoksista uutisoidessaan.

Mikäli Kalevalla olisi ollut medialta edellytettävää yleissivistystä levikkialueensa uskonnollisuudesta, se olisi varmasti tiennyt, ettei mikään alueen – Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan – uskonnollisista liikkeistä ja alueen kirkkojen työntekijöistä hyväksy rikoksia eikä niiden salaamisia. Rikoksen salaaminenkin on rikos. Kun yksittäinen ihminen tekee rikoksen, sitä on sellaisena myös käsiteltävä, olipa kysymyksessä sellainenkin iljettävyys ja kauheus kuin lasten hyväksikäyttö.

Median kyvyttömyys kirjoittaa uskonnoista kävi selvästi ilmi myös viime vuoden Oulussa pidettyjen Herättäjä-juhlien kustannusten arvioinneissa. Uskonnosta kirjoittamisen pinnallisuutta kuvaa Kalevan julkaisema kevyt blogi, jossa merkittävää ja suomalaiseen yhteiskuntaan laajasti vaikuttanutta ja vaikuttavaa herännäisyyttä nimitettiin pienen piirin kesäjuhlaksi. Näin voi herättäjäjuhlia tuoda esiin, ellei tiedä, mikä uskonnollinen, yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja yleensä kulttuurinen merkitys luterilaisilla herätysliikkeillä on ollut ja on Suomessa.

Kalevan levikkialue, erityisesti sen eteläinen osa Kalajokilaakso, on paitsi vahvaa lestadiolaisuusaluetta myös vahvaa herännäisyysaluetta. Vaikka Herättäjä-juhlat olisivat vaikka Etelä-Suomessa kuten ne muutama vuosi sitten olivat Espoossa, tapahtuman tulisi olla arvostetusti liikkeen kannattajakunnan mediassa. Näin kuitenkaan ei aina ole tapahtunut. Espoon heikosti uutisoitujen Herättäjä-juhlien jälkeen erään kirjailijan nimeä kantanut kirjailijaviikko kyllä uutisoitiin näyttävästi Kalevassakin. Suurinta uutisantia näyttävät usein olevan ”körttipastillit”. Sitä asiasta kirjoittaneet toimittajat eivät ole näyttäneet tietävän, että lestadiolaisten keskuudessa samat karamellit ovat ”uskovaisten pastilleja”.

Ks. sermones.fi:n artikkeleita mm. hakusanoilla ”lestadiolaisuus”, ”vanhoillislestadiolaisuus”, ”Laestadius”, ”rasismi”