Silloin tällöin tapahtuu, että jopa ulkopoliittiset korkean tason toimijat herättävät pahennusta ulkomaisissa yhteyksissä tai kotimaan tapahtumissa. Tuorein tapaus on Suomen yhteistyöministerin, eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin käytös ja toiminta Pohjoismaiden Neuvoston kokouksen yhteydessä Kööpenhaminassa.

Ministeri Stubbin esiintyminen PN:n kokouksen yhteydessä osoittaa, ettei hän ymmärrä arvostaa Pohjoismaita yhdistävää rauhan, yhteistyön, demokratian, tasa-arvon ja keskustelun kulttuuria. Kulttuuria, jolta perustalta ovat kasvaneet pohjoismainen yhteiskuntarauha ja hyvinvointiyhteiskunta.

Mutta ei Stubb tunne koko Euroopankaan arvoja. Libyan sodan alettua tämän vuoden alussa hän blogissaan osoitti ihailuaan väkivaltaiselle toiminnalle:”Mielenosoittajien rohkeus on ihailtava. He osoittavat mieltä henkensä kaupalla”. Olisi ollut tarjolla presidentti Martti Ahtisaaren viitoittama tie.

Joulukuussa 2008 professori Juhani Suomi joutui julkisesti selventämään puolueettomuus-käsitettä Suomen ulkopolitiikassa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ja Suomen ulkoministeri Alexander Stubbin kautta valtakunnalliselle agendalle noussut Suomen puolueettomuuslinjaus oli saanut professori Suomen opettamaan, mitä Suomen puolueettomuuspolitiikka on aikanaan tarkoittanut. ”Se merkitsi politiikan tekemistä omilla ehdoilla. Eikä se milloinkaan merkinnyt ideologista puolueettomuutta: Suomi oli korostetusti länsimainen pohjoismainen demokratia”.

Jo aikaisemmin sermones.fi opasti silloista ulkoministeriä Georgian sodassa. ”Suomella olisi nyt mahdollisuus kirkastaa linjaansa, mutta se ei ehkä tapahdu ulkoministeri Alexander Stubbin persoonalla ja ajattelutavalla. Nyt olisi presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen tultava esiin selkeästi ja kirkkaasti” (sermones.fi 9. 9. 2008).

Ministeri Ilkka Kanervan julkisuuskuva ylitti suomalaisten moraalin rajan keväällä 2008. Kanervan katsottiin toiminnallaan vahingoittavan Suomea ja antavan kuvan sen ulkoministerin tehtävien huonosta hoidosta.

Kanerva sai kiitosta ja tunnustusta ulkoministerin tehtävien hyvästä hoitamisesta, johon kuuluivat myös lisääntyneet yhteydet joihinkin ulkovaltoihin, mutta hänen yhteydenpitonsa parisuhteensa ulkopuoliseen henkilöön ylitti suomalaisten moraalin rajan. Kanerva joutui eroamaan ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008. Hänen jälkeensä ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Kanervan elämänmenossa ei ollut toteutunut periaate ”terve sielu terveessä ruumiissa”.

Kenraali Lauri Sutelan elämäntyössä ja sen edellyttämissä elämäntavoissa antiikin periaate terveestä sielusta ja terveestä ruumiista toteutui. Lokakuun 11. päivänä kuollut Sutela oli sankari sodan ja rauhan aikana. Hän oli jokaisen sodan sotilas Suomen talvisodasta Lapin sotaan.

Hannu Rautkallio on kertonut kirjassaan ”Moskovan päiväkirjat 1989-1993” miten Suomen puolustusvoimain komentajaa kenraali Lauri Sutelaa painostettiin ja houkuteltiin Neuvostoliitossa sen jälkeen kun Sutela oli ollut estämässä Neuvostoliiton puolustusministeri Dimitri Ustinovin esittämät yhteiset sotaharjoitukset ja sotilassopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

Rautkallion mukaan heinäkuun 1978 Kultarannan tapahtuman jälkeen Neuvostoliitossa vieraillutta Sutelaa ensin nukutettiin oudoissa oloissa adjutantistaankin eristettynä.

Moskovan jälkeen seurasi lomailu Mustanmeren rannalla Suhumissa.

Suhumissa Sutelan seuraan tuotiin nainen. Tässä vaiheessa Sutela kieltäytyi juomasta kahviakaan. Kirjansa julkistamisen yhteydessä Oulussa keväällä 2008 Rautkallio vihjaili mahdollisista ansaan menneistä suomalaisista.

Sutela ei mennyt ansaan. Hän ymmärsi ottaa huomioon huumatuksi ja siten arvostelukyvyttömäksi joutumisen.

Sutela hallitsi vakavaa vakavamman tilanteen. On näyttänyt siltä, että Suomen nykyiset ja muutaman vuoden takaiset ulkopoliittiset toimijat eivät olisi kyenneet vastaavaan ryhdikkyyteen.

Vain Isänmaan sankari kykenee niihin urotöihin, joita Suomen sodat ovat vaatineet ja siihen urotyöhön, jolla Sutela kohtasi Neuvostoliiton tarjoaman yhteistyön sotaharjoitusten merkeissä vuonna 1978.

Poliittisen tiedustelun aseina on voitu käyttää likaisista likaisimpia aseita. Mikä oli joitakin vuosia sitten se jupakka, jossa kerrottiin Helsingin Venäjän suurlähetystön tiloissa tai käyttämissä huoneistoissa asuvista naisista? Naiset eivät olleet lähetystön työntekijöitä. Miten houkutuksia kykenevät vastustamaan poliitikot, jotka jo pienehköissä ulkomaisissa yhteyksissä käyttäytyvät tai toimivat ala-arvoisesti?