Helsingin Kirjamessuilla vieraillut brittiläinen historioitsija Antony Beevor on antanut ennakkotiedon valmisteilla olevasta toisen maailmansodan sotahistoriastaan. Myös Suomi tulee olemaan mukana toisen maailmansodan kokonaisesitykseen pyrkivässä teoksessa.

STT:n Antti Eerolan haastattelussa Beevor on jo antanut esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Beevorinsa teksteistä Berlinin valloituksen 1945 lukeneet ja sitä ennen Saksan armeijan kanssa kohti Stalingradia edenneet lukijat tietävät nyt odottaa uutta Beevoria kopolla kourin.

Eerolan haastattelema Beevor on todennut, että Talvisodan aikana Suomea ihailivat kaikki muut paitsi Neuvostoliitto ja kommunistit. ”Yhdysvalloissa ja Britanniassakin kommunistit olivat sitä mieltä, että paha Suomi on käynyt Neuvostoliitto-raasun kimppuun” Eerolan haastattelema Beevor luonnehtii.

Suomen jatkosodan syttymisestä Beevor toteaa, että Talvisodan jälkeenkin Suomen asema oli ”vaikein mahdollinen. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, että Suomi lähti 1941 hakemaan takaisin siltä väkivalloin anastettuja alueita”.

Suomen ja Saksan yhteistyön muodoista ja syvyydestä voi toki keskustella ja olla eri mieltä, Beevor myöntää. ”Silloinkin tulee kuitenkin muistaa, että Suomi eteni ja toimi Neuvostoliiton alueella varovasti ja harkitusti. Vähän kuin tulevaisuutta ajatellen.”

Beevorin odotettavissa olevan pohdiskelun esimakua voisi lukea Beevorin vuonna 2002 ilmestyneestä teoksesta ”Berliini 1945”. Beevor analysoi: ”Kuten monet historioitsijat ovat korostaneet, vuonna 1933 lakia ja järjestystä kovasti toivonut maa oli lopulta päätynyt historian rikollisimmaksi ja vastuuttomimmaksi hallitusjärjestelmäksi. Niinpä sen oma kansa ennen kaikkea Itä-Preussin naiset ja lapset, saivat osakseen samanlaista kärsimystä, jota Saksa aiheutti Puolan ja Neuvostoliiton siviileille”.

Berliini 1945-teos tarjoaa yksityiskohtia myös saksalaisten sotilaiden mukaan lähteneiden naisten osuudesta Berliinin valloitustaisteluissa. Naisia – heissä muun muassa sairaanhoitajia – oli Hollannista, Flanderista, Tanskasta ja varsinkin Norjasta. Kuten kaikki ulkomaiset fasistit ja kansallissosialistit, jotka olivat tulleet vapaaehtoisiksi SS:ään, he olivat menettäneet kotimaansa ja nyt myös oman liikkeensä, asiansa. Kun se yhdistyi heidän syvään bolševismin vihaansa, heistä sukeutui raivokkaita sotijoita Berliinin taisteluun, Beevor kertoo.

Ei taitaisi olla paha, jos Beevorin käsiin osuisi suomalaista yksityiskohtaista kuvausta toisesta maailmansodasta. Sieltäkin löytyy naisten – nyt suomalaisten – bolševismin vihaa – joka tosin kohdistui, yllätys, yllätys, suomalaiseen sotilaaseen. Pauli Haapakoski kertoo kirjassaan ”Olin saksalaisten vanki” suomalaisesta naisesta, joka huusi hänelle ”Siinä näet, miten käy kun lähtee ryssän kelkkaan!”

Pyhäjokinen Haapakoski oli joutunut Lapin sodassa Tornion valtauksen taisteluissa saksalaisten vangiksi ja häntä oltiin kuljettamassa vankkureitten työntämiseen ja vetämiseen pakotettuna muiden suomalaisten sotilaiden jalkajoukkona kohti Pohjois-Norjaa ja sieltä Norjan kautta Saksaan. Haapakoski kuvaa kirjassaan kokemuksia Kittilästä kohti pohjoista. Hän ei ollut pystynyt lapiotöissä siihen vauhtiin, mitä potkiva saksalainen vaati ja niin hän ilmaisi siihen syyn, nälän, saaden välittömästi kovan iskun kasvoihinsa. ”Minusta tuli hetkessä saksalaisten huvittelun kohde. Yksi heitti leivänpalasen eteeni liejuun …”

Haapakoski kertoo, että hän ei kumartunut ottamaan leipää ja ”jäykkäniskaisuus ei ollut herrakansan mieleen” ja ”aseillaan uhaten he pakottivat minut nostamaan leipää. Juuri, kun tavoitin palasen, astui joku saappaallaan käden ja leivänkimpaleen päälle upottaen ne syvälle kuraan. Samalla luja isku tömähti niskaani ja siinä rähmälläni maassa maaten vielä joku öykkäri painoi jalkansa niskaani. Luulin tukehtuvani kuraan. ”

Samassa kajahti saksalaisten matkassa olleen suomalaisen naisen kirkas ääni hienosta autosta.

Haapakoski jatkaa kertomustaan: ”Ja sakuilla oli hauskaa. Muutama nainen oli sentään kyynelehtinytkin, kertoivat toiset myöhemmin, mutta lähinnä olevat donnat vain kikattivat ja ilkkuivat”.

Jukka Nevakivi kertoo suomalaisen sotilaan kokemuksista artikkelikokoelmassaan ”40 vuotta Lapin sodasta”.

Pudasjärven taisteluista lokakuun ensimmäisinä päivinä 1944 hän kertoo:
”Kovat taistelut vaativat paljon verta. Niinpä mainitun päivän illalla Hynninen kertoi sidontapaikallaan olevan 25 haavoittunutta, jotka olisi ollut saatava peninkulman taipaleen taakse tien varteen hintaan mihin hyvänsä. Surkein oli niiden haavoittuneiden osa, jotka JP 4 oli joutunut jättämään taakseen vihollisen tehtyä yllättävän vastaiskun. Kun pataljoona pari kilometriä peräännyttyään valtasi paikan seuraavana päivänä takaisin, oli 10 cm paksun tuoreen lumikerroksen alla enää hengissä kolme haavoittunutta, ja näistäkin vain yksi toipui, …”

Toipunut haavoittunut oli myöhemmin kertonut saksalaisten kohdelleen häntä ja kohtalotovereitaan epäinhimillisesti. Eräitä oli potkittu, syljetty kasvoihin, uhattu ampua ja ryöstetty kaikki omaisuus. Lisäksi oli eräiltä heistä riistetty jalkineet, jopa päällyshousutkin. Lisäksi heidät oli jätetty kylmän yön armoille. ”Eräs reiteen haavoittunut tavattiin läpi pään ammuttuna.”

Kokemuksia saksalaisten mukaan lähteneistä naisista oli näilläkin sotilailla.

Saksalaisten mukana oli ollut suomalaisia juovuksissa olleita naisia, jotka olivat sylkeneet ja pilkanneet haavoittuneita suomalaisia sotilaita.

Beevorilta voisi odottaa erityistä syväanalyysia Saksan ja koko Euroopan henkisestä tilasta sen perusteella, mitä toinen brittiläinen historioitsija Ian Kershaw kirjoittaa vuosi sitten, syksyllä 2009, ilmestyneessä 950-sivuisessa historiajärkäleessään ”Hitler”. Kershaw etsii vastausta kysymykseen, miten Adolf Hitler oli mahdollinen. Jo teoksen alkulehdillä ja sitten myös viime sivuilla on Kershawin johtopäätös, jonka mukaan Hitlerin tuhoisaa vaikutusta ei voida selittää pelkällä Hitlerin luonteella vaan ”tuhon juuret ulottuvat paljon syvemmälle ja sen syyt olivat paljon laajemmat kuin yhden miehen teot ja tavoitteet”. Siis koko kansakunnan henkinen ilmapiiri oli ratkaiseva salliessaan ”olutravintolademagogin”- jota nimeä Kershaw käyttää Hitleristä – valtaanpääsyn.

Kershawin analyysi on pelottava, kun sen rinnastaa tämän päivän Suomen henkiseen ilmapiiriin. Useassa kansalaisia koskettavassa asiassa enemmistö kansalaisista on hiljaa – joutuu muuten niin raivoisan nimittelyn tai muun vastaavan kohteeksi – se ei uskalla osallistua edes nettisivustojen yhteisöpalveluihin omalla nimellään. Kuitenkin avoimen yhteiskunnan avoimuus edellyttäisi runsaasti eri näkökulmista tapahtuvaa keskustelua kaikista mahdollisista asioista. Kun sananvapaus ilmenee barbarismina, mitä karismaattinen tai luonnevikainen johtajapersoonallisuus – yksikin – voisi saada aikaan jopa suomalaisessa yhteiskunnassa? Ja eikö tämän päivän suomalainen media runsaimmin tarjoile käyttäjilleen nimenomaan kesäterassi- ja ravintolademagogien tai –julkkisten ajatuksia? Maaperä muuttuu muokatessa!

Sermones.fi:ssä on runsaasti toista maailmansotaa koskevia artikkeleita. Löytyvät eri hakusanoilla. Lapin sotaa koskevia artikkeleita löytyy hakusanoilla ”lapin sota”, ”pauli haapakoski”, ”jukka nevakivi”, ”mika kulju”, ”toivo määttä”, ”neuvostovanki”, ”jatkosota”, ”saksan vankileirit suomessa”, ym.