Maaliskuun 13. päivänä 1940 solmitulla Suomen Talvisodan päättäneellä rauhalla on sikälikin oikea nimi ”Moskovan rauha”, koska rauhanehdot olivat Neuvostoliiton sanelemat. Varsinaisesti nimi tulee siitä, että rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa.

Kirvelevä oli Moskovan rauha myös Neuvostoliitolle, sillä makea saalis sittenkin oli jäänyt kurkkuun. Leningradin sotilaspiirin 29. marraskuuta 1939 armeijalleen antama ohje oli määrännyt ”Saavuttaessa Ruotsin ja Norjan rajoille, niitä ei saa loukata eikä sallia provokaatioita. Ruotsin ja Norjan armeijan sotilaita on rajalla tervehdittävä”.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 30. marraskuuta 1939 pysähtyi lähes täysin nopean rajanylityksen jälkeen. Puna-armeija oli varautunut nopeaan läpimurtoon ja edellytti sotilailtaan hidastelematonta ja joustavaa salamasotaa. Mm. puna-armeijan 9. Armeija sai määräyksen: ”Kun hyökkäykseen on ryhdytty, joukkojen toiminnan on oltava päättäväistä, joukot eivät saa sitoutua rintamataisteluun vastustajan linnoitettujen asemien luona. Jättäen suojajoukkoja rintamaan on kierrettävä sivustat ja kaarrettava selustaan jatkaen asetetun tehtävän suorittamista”.

Ohto Mannisen tutkimus ”Talvisodan salatut taustat. Neuvostoliiton operatiiviset suunnitelmat 1939 – 1941 Suomen suunnalla” on ilmestynyt vuonna 1994. Neuvostoliiton sotasuunnitelmia valaiseva kirja pohjautuu puna-armeijan ja punalaivaston alkuperäisasiakirjoihin, joita säilytetään Moskovan ja Pietarin arkistoissa. Kirjaan sisältyvät operatiiviset suunnitelmat ovat talvisotaa edeltävältä, talvisodan ja vielä välirauhan ajalta päätyen jatkosodan syttyessä vallinneeseen tilanteeseen.

Neuvostoliiton arkistotietojen perusteella puna-armeijan ylin johto otti jo aivan sodan alussa Leningradin sotilaspiirin tiukkaan holhoukseensa. ”Kehotuksia sateli”, on Manninen kirjannut. Ylin johto eli marsalkka K. J. Voroshilov ja armeijankomentaja B. M. Shaposhnikov huomauttivat jo 2. joulukuuta eli hyökkäyksen kolmantena päivänä 8. ja 9. Armeijan hitaasta ja päättämättömästä etenemisestä: ”Emme voi vetelehtiä kauan Suomessa, tehdä 4 – 5 kilometrin päivämarsseja. Asia on vietävä joukkojemme päättäväisellä hyökkäyksellä nopeasti päätökseen”.

Kaikki Suomea vastaan taistelevat armeijat otettiin stavkan eli ylijohdon esikunnan johtoon 9. joulukuuta.

Mannisen käyttämien arkistolähteiden mukaan Leningradin sotilaspiirin laatimassa ja lokakuun lopulla 1939 voimaan jääneessä hyökkäyssuunnitelmassa Oulun suunta oli jo mukana. Laskettiin, että hyökkäysoperaatio olisi suoritettavissa Suomen keskikohdallakin 15 vuorokauden kuluessa. Oulun valtaaminen estäisi materiaalin ja apujoukkojen tulon Suomen asevoimille ja saattaisi ne täysin saarretuiksi. ”Oulua kohti tulisi suunnata niin suuri ryhmä, että se pystyisi toimimaan myös lounaan suuntaan, ja Kemiä kohti olisi Oulusta lähetettävä vahva osasto. Tukeva hyökkäys kohdistuisi Puolangan kautta Ouluun ja armeijan oikea sivusto etenisi Kemijärveltä Rovaniemelle ja Kemiin”, Manninen kirjoittaa arkistolähteitään lainaten.

Talvisodan alkaessa suomalaiset yllättyivät niiden joukkojen määrästä, joita Neuvostoliitto oli keskittänyt Itä-Karjalan korpiin. Sotasaalisasiakirjoista sitten selvisivät Neuvostoliiton suunnitelmat. Oulun suunta oli tärkeä hyökkäyssuunta ja Oulu piti suunnitelmien mukaan saavuttaa parissa viikossa. Mannisen tutkimukseensa sisällyttämän 9. Armeijan sotaneuvoston aikataulun mukaan Oulu-operaation kokonaiskeston tulisi olla noin 20 vuorokautta. Kolme etappia veisivät 11 – 12 vuorokautta (5 vrk + 3 – 4 vrk + 3 vrk) ja uudelleen ryhmittymiset 1. ja 2. etapin ja 2. ja 3. etapin välillä yhteensä 2 vuorokautta ja 2 vuorokautta eli yhteensä 4 vuorokautta. Pohjanlahden rannikolle levittäytymiseen ja operaation päättämiseen oli varattu 3 vuorokautta.

Oulu-operaation suunnitelmat 9. Armeijan sotaneuvoston laskelmien mukaan oli vain hieman pessimistisempi kuin Leningradin piirin arvio, Manninen vertaa. ”Ruotsin rajalle pääsyä pidettiin kuitenkin selviönä.”

Suomalaiset tekivät tyhjäksi Neuvostoliiton Oulu-operaation, mikä olisi merkinnyt Suomen jakamista kahtia. Joulukuun 1939 loppuun mennessä suomalaiset torjuivat neuvostojoukot koko pitkällä itärajalla. Suomalaiset sotilaat tiesivät taistelevansa vapauden ja itsenäisyyden puolesta, isänmaataan puolustaen. Suomussalmella puna-armeija menetti melkein kaksi divisioonaa. Samalla kun Suomen armeija esti Oulu-operaation, se sai huomattavan sotasaaliin.

Helmikuussa 1940 Suomi taisteli jo kestokykynsä rajoilla kertoo peruskoulun historiakirja. Yli kymmenentuhatta miestä oli kaatunut. Neuvostoliittokin oli kärsinyt sodasta paljon yli odotusten. Ratkaistakseen sodan Stalin aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannakselle. Hyökkäyksen paineessa Suomen puolustuslinjat ohenivat ja murtuivat. Ulkomailta ei Suomelle tullut tukea muuten kuin maailman lehdistössä ja Suomen hallitus hyväksyi Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot ja allekirjoitti rauhansopimuksen Moskovassa 12. maaliskuuta ja rauha tuli 13. maaliskuuta 1940.

Rauhanehtojen mukaan Suomen itärajaa siirrettiin niin, että Kannas ja Laatokan Karjala jäivät Neuvostoliitolle, samoin pohjoisessa osa Sallaa ja Kuusamoa sekä Jäämeren rannalla Kalastajasaarento. Hankoniemi piti vuokrata Neuvostoliiton tukikohdaksi.

Neuvostoliitto oli käyttänyt hyökkäykseensä kuudennen osan voimavaroistaan eli noin 500 000 miestä, 2 000 panssarivaunua ja 2 500 lentokonetta. Suomalaisilla oli asettaa vastarintaan 250 000 miestä, 13 panssarivaunua ja 114 taistelukonetta. Tykistön kalusto oli lähinnä vuoden 1918 perua ja vanhimmat tykit olivat peräisin vuodelta 1877.

Maaliskuun 13. päivänä 1940 Suomessa liput olivat puolitangossa, mutta ensi lauantaina ne ovat ylhäällä, voiton lippuina. Rauhanehdot olivat raskaat, mutta Suomi säilytti vapautensa ja itsenäisyytensä. Suomen siniristilippu liehuu Suomi-nimisen valtion ja isänmaan kunniaksi ja isänmaan rakkaudesta kertoen.

Ohto Manninen, Talvisodan salatut taustat. Neuvostoliiton operatiiviset suunnitelmat 1939 – 1941 Suomen suunnalla. Kirjaneuvos Ky 1994.

Sirkka Ahonen, Olavi Kaakinen, Osmo Lappalainen, Sakari Tiainen: Koulun historia 8. Otava 1991.

Seppo Hannula, Esko Heikkonen, Matti Ojakoski, Jaakko Väisänen: Suomen historian käännekohtia. Muutosten maailma. Lukion historia. Kustannuskiila Oy 1995.

Hakusanoja semones.fi:n artikkeleihin ”Wolf Halsti”, ”Toivo Määttä”. ”talvisota”