Hippolytos hymyili tyytyväisenä. Hän ajatteli saaneensa minut satimeen ja paljastaneensa, että olin Noetoksen kannattaja, joka uskoi, että Isä Jumala kärsi ja kuoli ristillä. Ne, jotka niin ajattelivat olivat harhaoppisia, ja siihen seuraan halusi Hippolytos minut väkisin työntää.

Kokosin ajatukseni ja aloin kärsivällisesti selittää, mitä oikeasti ajattelen Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen jumaluudestaan. Seurakuntalaiset kuuntelivat hämmästyneinä, eivätkä ehkä ymmärtäneet aivan kaikkea, mutta väittelyn kiivaus piti heidät hereillä.

”Ajattelet kovin suoraviivaisesti, Hippolytos, vaikka ylvästelet suurella viisaudellasi ja väität tarkkaan tuntevasi pakanafilosofien kirjoitukset. Sinun mielestäsi Jeesus Kristus on joko Jumala tai hän on ihminen, eikä muita mahdollisuuksia ole.”

”Ja mikä muu hän voisi olla kuin Jumala tai ihminen? Selitä, oi oppinut Calixtus!”

”Kun rauta kuumennetaan ahjossa, onko se vielä kuumanakin rautaa?”

”Tietysti se on rautaa. Mitä tekemistä tällä on Vapahtajamme kanssa?”

”Malta mielesi, viisas Hippolytos, ja vastaa kysymyksiini! Kun rauta sitten työnnetään vesiastiaan ja se jäähtyy, onko se vieläkin rautaa?”

”Rautaa se on.”

”Entä onko kuumuus kuuman raudan sisällä vai jossakin sen ulkopuolella?”

”Kuumuus on ensin ahjossa, mutta siirtyy sitten rautaan. Kun rauta jäähtyy vedessä, siirtyy kuumuuskin veteen.”

”Kuumuus on siis kuuman raudan sisällä niin, että rauta ja kuumuus ovat aivan samanmuotoiset. Kuitenkin ne voivat taas erota, mutta viilentynytkin rauta on rautaa ja veteenkin siirtynyt kuumuus on kuumaa.”

”Niin.”

”Filosofit opettavat, että sielu on ruumiissa niin kuin kuumuus on raudassa. Sielu ja ruumis ovat täysin samanmuotoiset, mutta kun ihminen kuolee, erkanee sielu. Ajattelen että Jumala tuli Jeesukseen niin kuin kuumuus rautaan. Jeesuksen ruumis oli täysin inhimillinen mutta sielu jumalallinen. Niin kuin rauta ei ole vähemmän rautaa vaikka se on kuumaa, ei Jeesuskaan ole vähemmän ihminen, vaikka hänessä asuu Jumalan sielu. Isä oli siis läsnä ristillä Pojan kanssa, mutta viime kädessä se joka kärsi ei ollut Jeesuksessa asuva jumalallinen sielu, eli Isä, vaan hänen inhimillinen ruumiinsa. Siksi olet väärässä kun väität, että minun mielestäni Isä kärsi ristillä. Siihen pyhäinhäväistykseen olen syytön.”

”Sanot siis, että ristillä kärsi ihminen Jeesus, mutta jos se joka kärsi oli pelkkä ihminen, miten käy sovitustyön? Onko ihmiskunnan synnit siis mielestäsi sovittanut yksinkertainen puusepän poika Juudeasta?”

”Sielu ei seuraa ruumiin kärsimyksiä sivusta, koska ruumis ja sielu elävät sisäkkäin. Kun ruumis saa haavan, sielu ei vuoda verta, mutta se osallistuu omalla tavallaan ruumiin kipuun. Kun sielu tuntee häpeää, ruumis punastuu. Ajattelen siis, että Kristuksen jumalallinen sielu osallistui hänen inhimillisen ruumiinsa tuskaan, mutta sielu ei kärsinyt samalla tavalla kuin ruumis kärsisi. Isä, Jeesuksen Kristuksen sielu, oli läsnä siis myös ristinkuolemassa, vaikka ei itse kuollut.”

Enempää sanottavaa ei kenelläkään ollut, ja Zephyrinus lähetti seurakunnan tiehensä. Kiivas väittely kuului vielä pitkään tieltä.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Hippolytoksen kanssa: Jumala ja ihminen ovat aivan erilaiset. Toinen täydellinen, toinen vajavainen; toinen ikuinen, toinen kuolevainen; toinen maailman Luoja, toinen yksi luoduista. Sen sijaan siitä olen eri mieltä, etteivät nuo täysin erilaisetkin voisi kerran kohdata toisensa yhdessä ja samassa hahmossa, jos se on Hänen tahtonsa. Niin kuin rauta on rautaa kuumanakin, on Jumala jumalallinen ihmisenkin hahmossa.

Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, ja mielestäni se toteutuu tässäkin. Mekin olemme monien erilaisten, keskenään ristiriitaistenkin osasten summa. Ehkä Hippolytoksen on vaikea ymmärtää tätä, koska hän on aina ollut varakas kreikkalainen oppinut, mutta entä minä: orja, rahanlainaaja, vanki, oppilas ja nyt diakoni. Voi tietenkin ajatella, että olen ollut ensin orja, sitten rahanlainaaja, aina yksi kerrallaan, mutta minä itse tiedän, että kannan mukanani koko elämäni kokemusten raskasta kuormaa. Ja tähän tuntuu uskovan myös Hippolytos, koska hän aina suuttuessaan sättii minua milloin orjaksi, milloin varkaaksi, vaikka tietää hyvin että hoidan diakonin tehtävää.

Eero Hämeenniemi, Pyhän Calixtuksen lähde. Miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys. Basam Books Oy 2009.