Adventtisunnuntai aloittaa adventti- ja joulunajan. On alkamassa eurooppalaisen kulttuurin suuri juhla-aika.

Euroopan arvojen ja kulttuurin peruspilareita ovat antiikin humanismi ja kristinusko.

Välimeren alueen hellenistisessä kulttuurissa levinnyt kristinusko toi Eurooppaan periaatteen ihmisten tasa-arvosta.

Oli kysymys mullistavasta uudelleen ajattelusta.

Uusi ajattelutapa merkitsi jokaisen ihmisen ihmisarvoa, naisen arvoa ja lapsen arvoa.

Se muutti perhe-elämää ja yhteiskuntaa.

Köyhien ja sairaiden kohtaamisessa toteutettiin lähimmäisen rakkautta. Oikeuden käytössä hylättiin verikosto.

Julistusta ”ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista …” kuunneltiin herkällä korvalla.

Kristinusko alkoi vaikuttaa orjuuden poistumiseen.

Kristittyjen perhe-elämän piirteitä pantiin merkille. Eräässä historiaan jääneessä toiselta vuosisadalta olevassa kirjeessä kuvataan kristittyjen elämää muun muassa seuraavasti: ”He osallistuvat kaikkeen kansalaisten tavoin … He solmivat avioliittoja niin kuin kaikki muutkin ja saavat lapsia, mutta eivät pane heitteille näitä, kun ne syntyvät. Heidän pöytänsä on avoin kenelle vain, mutta ei heidän aviovuoteensa”.

Arvot saivat uuden järjestyksen, entisten arvojen tilalle tulivat uudet.

Eurooppalaisen demokratian juuria on etsitty Välimeren kulttuurin piiristä. Kompromissien käyttöä päätöksenteossa on nähty olleen jo Egyptissä ja Mesopotamiassa, mutta erityisesti on painotettu Antiikin Kreikkaa.

Filosofien Sokrateen ja Aristoteleen ajalta on kuvauksia Ateenan demokratiasta 300-luvulta eKr. Ateenan demokratia oli vähemmistödemokratiaa poliittisten oikeuksien puuttuessa orjilta ja naisilta, mutta se on kuitenkin muodostunut osaksi länsimaista poliittista historiaa.

Antiikin Kreikka tunnetaan myös filosofiasta ja filosofeista. Oikeudenmukaisuus on jäänyt tutkimuksen kohteeksi antiikin Kreikasta asti. Tänä päivänäkin muotodemokratian toteutuessa kysymys sisältödemokratiasta voi jäädä avoimeksi. Filosofia, viisauden rakastaminen, on nykyään pakollisena oppiaineena Suomen lukioissa.

Antiikin myytit ovat kuvauksia ihmisten käyttäytymisen psykologiasta. Kirjailija ja tutkija Kirsti Simonsuuri sanoo myyttien toimivan meille peileinä itsestämme.

Ei-kristilliset piirit, Suomeen muuttaneet lähinnä muslimit ja suomalaiset ei-kristillisten maailmankuvien edustajat, eivät varmaan vieläkään ymmärrä – tullaan ehkä jälleen näkemään alkavana joulunaikana – miten syviä ja laaja-alaisia asiakokonaisuuksia he vastustavat, jos he vastustavat kristillistä sisältöä koulujen, oppilaitosten ja työpaikkojen joulujuhlien vietossa ja kokonaisuudessaan suomalaisessa kulttuuri-ilmastossa.

Tieten tai tietämättään kyseiset ihmiset tekevät tyhjäksi valtavan tasa-arvo- ja demokratiakehityksen sekä näistä periaatteista seuraavan oikeudenmukaisuuden.

Islamilaiselle maailmalle länsimaiset arvot tasa-arvosta, naisen arvosta ja demokratiasta ovatkin arka paikka.

Varsinkaan suomalaiselle opettajalle ei ole kunniaksi, jos häneltä puuttuu arvojen historian sivistyspääoma. Se on omistettava riippumatta henkilökohtaisesta elämänkatsomuksesta.

Stalinistis-taistolaisena aikana 1970-luvun loppupuolella Raahen Merikadun yläasteen adventtiajan aloittaneessa juhlassa kuoro lauloi musiikinopettajansa johdolla Pekka Kostiaisen laulun ”Jaakobin pojat”.

Laulun sanoina ovat patriarkka Jaakobin kahdentoista pojan nimet Rubenista Joosefiin ja Benjaminiin.

Esitystavasta johtuen – kirkkaita ja muuten erilaisia ääniä varioiden – laulusta tuli ivalaulu.

Esityksestä jääneen muistikuvan mukaan laululla koettiin olevan yhteyttä yläasteen Jaakko-nimiseen rehtoriin, Jaakko Kujalaan, joka muistikuvan mukaan itsekin reagoi siihen suuntaan.

Eikö siis hänkään – ison yläasteen rehtori – ymmärtänyt, mistä laulussa oli kysymys?

Musiikin opettaja viestitti esitystavan valinnallaan, ettei hän ymmärtänyt, mitä materiaalia hän on käsittelemässä. Suurena poliittisena aikana valinta saattoi olla tietoinen.

Esitetyssä kuorolaulussa korostui ja erottui Jaakobin poikien nimien joukosta soolohuudahdus, ivalliselta huudahdukselta vaikuttava ”Juuda”.

Kristikunnan suuri juhla-aika oli alkamassa ja pilkalliselta vaikuttaneen esityksen kohteena oli Juudan leijona eli joulun lapsi Jeesus Kristus.

Vanha Testamentti oli ennustanut maailman Vapahtajan syntyvän Juudan suvusta, jota – sekä kuningas Davidin – sukua Jeesuksen maallinen isä Joosef oli ja sen vuoksi meni henkikirjoitettavaksi Juudan sukukunnan Betlehemiin. Juuda oli Jaakobin neljänneksi vanhin poika.

Opettajalta on edellytettävä sellaista sivistyspääomaa, että hän tietää ja käsittää, mitä ovat Euroopan arvot ja kulttuuri sekä mistä lähteistä ne ovat peräisin. Kasvattajana opettaja on vastuussa lasten ja nuorten maailmankuvasta.

Niidenkin, joiden elämänkatsomuksena ei ole kristillinen usko, tulisi nähdä kristinuskon sivistyksellinen, yhteiskunnallinen ja eettinen merkitys. Sitä paitsi useimpien ateististen ajattelijoiden ja uudistajien opeissa on kristinuskosta otettuja näkemyksiä.

Suomalaisen kulttuurin joulunajan sisältöön kuuluvat tasa-arvon, naisen arvon, demokratian ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ovat suomalaisessa yhteiskunnassa maahanmuuttajien kotouttamiseen kuuluvia.

Tätä on integraatio eli kotouttaminen.

Ei ole kysymys käännyttämisestä, jos kasvattajat, opettajat ja koulujen sekä oppilaitosten johto ymmärtävät Euroopan perusarvot ihmisyyttä syvimmin koskettaviksi oppisisällöiksi, jotka on välitettävä kotoutettaville Suomen uusille kansalaisille ja joista on aina muistutettava kaikkia suomalaisia.

Tätä ovat sivistysyhteiskunnassa opettaminen ja kasvattaminen sekä sivistysyhteiskunnan säilymisestä huolehtiminen.

Tietämättömyys joulunajan sivistyksellisen asiakokonaisuuden merkityksellisyydestä ei ole kunniaksi varsinkaan opettajalle.