Ketä kiinnostaa paljastuskirja Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista?

Miksi kiinnostaisi?

Iltapäivälehtien isot otsikot viestivät, että paljastuskirjalla on tai luullaan olevan ainakin huomioarvoa. Michael Wolffin tietokirjana mainostettu Fire and Fury kertoo presidentti Trumpin ensimmäisistä kuukausista Yhdysvaltain presidenttinä.

Miksi niistä tarvitsee kertoa kohu-uutisina? On ymmärrettävää, että presidentti Trumpin ei ollut helppoa asettua johtamaan maailmanvaltiota kaikkine valtavine järjestelmineen, lakipaketteineen, maailmanpoliisin agendoineen, maailmannapoineen, kaikkineen.

Ongelmia mahtaa olla arvostelijoilla itselläänkin!

Itseään kunnioittava kansalainen ei Trumpista kertovaan kohukirjaan tartu, uutisia Yhdysvalloistakin päin on luettu jo tarpeeksi.

Kun demokratiaa hallitsee kolmijako-oppi, jossa tuomiovalta, päätäntävalta ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan, kansalainen saa elää hyvää elämäänsä luottamusyhteiskunnassa. Yhteiskunnan hyvä hallinto koskee jokaista kansalaista niin myös maanjohtoa ja presidentti Donald Trumpia.

Neljänneksi valtiomahdiksi itseään nimittävältä medialta ei odoteta kohukirjoja eikä skandaalien levittämistä, mutta sen odotetaan kyllä puuttuvan niihin. Siltä odotetaan asiallisuutta ja ammattitaitoa kaikissa yhteyksissä.

 

Helsingin Sanomat otsikoi presidentti Trumpin ”paljastuskirjaa” koskettelevan artikkelinsa ”Puntarissa on tiedon luotettavuus” (Hs. 6.1.2018).  Artikkelin sloganina tietokirjoista kysytään ”Mistä voimme tietää, että tietokirjan tiedot pitävät paikkansa? Vastuu on yhä useammin lukijalla.”

Helsingin Sanomien artikkelissa Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen puheenjohtaja, Helsingin yliopiston maantieteen professori Markku Löytönen ohjeistaa lukijaa periaatteilla, joilla kannattaa käyttää vastuutaan lukiessaan tieteellistäkin tekstiä. Ensiksi on selvitettävä kuka viestin on kirjoittanut ja miksi. Kirjoittajan motiivi on pyrittävä ymmärtämään. Toiseksi on kysyttävä, kuka viestistä hyötyy, ”follow the money”. Kolmanneksi: Löytösen mukaan on tärkeää tarkastella, onko kirja jota lukee johdonmukainen, onko kirja sisäisesti eheä kokonaisuus.

Ohjeistuksensa kolmanteen kohtaan Löytönen lisää varoituksen retorisesti taitavista populisteista. Populistisen tekstin kanssa on nähtävä tarjoaako se monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja. ”On ihmisiä, jotka osaavat taitavasti kertoa tarinan, joka on tieteellisesti kestämätön.”

Löytönen ottaa vielä esimerkin politiikan ulkopuolelta, rokotusinfosta, jossa on kerrottu rokottamisen vaaroista ”vakuuttavasti”, ”vaikka sen tieteellinen perusta on kestämätön”.

Kirjailija Sofi Oksanen puuttui pseudolääketieteen rokotusinfoon äskettäin Suomen Kuvalehden joulunumerossa (SK 51 – 52, 22.12.2017).

Oksasen polemisoima J. Kärkkäinen Oy:n tavarataloketjun ”markettien pseudotiedelinja” sisältää juuri sitä kirjallisuutta, josta Löytönen varoittaa. Markettien hyllyillä on tarjolla kirjallisuutta, joissa joutuu kysymään kirjoittajan motiivia sekä kuinka hyvin ne ”follow the money”. Kärkkäisen tavaratalojen rokotuksenvastaisten luontaistuotevalmisteiden jäljet johtavat sylttytehtaalle, jossa Oksanen on tunnistanut jo rotuoppaan tekijöineen ja nimineen.

 

Moni tuntee vastenmielisyyttä jo otsikoista, joilla presidentti Trumpin elämää käsittelevää kirjaa on esitelty. Kirjaan on helppo olla tarttumatta. Mutta entä jos itsekritikki ei kaikilla ole yhtä vahva eikä tietopohja riittävä?

Entä rokotusten vaaroista mainostaminen? Miten vahvoja nuoret perheenäidit ovat mainoskampanjan propakandalle? Miten heidän on mahdollista saada luotettavaa tietoa rokotuksista? Tottakai omista terveyskeskuksistaan ja omilta terveydenhoitajiltaan, jotka ovat heidän luonaan tehneet kotikäyntejäkin ja joihin yhteydenotto on matalankynnyksen takana.

Mutta J. Kärkkäinen Oy on laiminlyönyt vastuunsa kaupatessaan pseudolääketiedettä ja sijoittaessaan sitä tarjolle myymälöittensä hyllyille luontaistuotteiden yhteyteen. Tämän päivän modernit pientenlasten äidit käyttävät erilaisia luontaistuotteita lapsilleen ja itselleen.  Vika ei ole nuorten äitien eikä isien, jos he luottavaisuudessaan tarttuvat myös kirjallisuuteen putkiloiden ja pullojen ohella. He joutuvat juuri sen disinformaation uhreiksi, josta kirjailija Oksanen Näkökulma-kirjoituksessaan kirjoittaa.

Disinformaatio on propagandan laji, joka tarkoittaa tarkoituksellisen harhaanjohtavaa tiedotusta. ”Käytännössä se voi olla yhden pienen valheen upottamista muuten asialliseen uutiseen, jolloin valhe saa totuusarvon ja monistuu uutista jaettaessa tai siteeratessa.”

Tunnusmerkillistä J. Kärkkäinen Oy:n toimitusjohtajan Juha Kärkkäisen henkilökohtaisille teksteille tai haastatteluille yrityksen KauppaSuomi-lehdessä on populismi, josta Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen puheenjohtaja Markku Löytönen varoittaa tieteellisiä kirjoja lukiessa.

Kärkkäisen tuoreet haastattelukirjoitukset KauppaSuomessa vuoden 2017 lopulla viikoilla 44, 46 ja 48 ovat vastineita hänen yrityksensä ja hänen itsensä saamiin tuomioihin joita Helsingin Sanomat syksyllä 2017 otti vielä esille laajassa artikkelissaan ja siksi olisi Kärkkäiseltä ja KauppaSuomelta edellyttänyt toisenlaista paneutumista reaktioihinsa. Kärkkäisen vastaukset esille otettuihin kysymyksiin ovat lähinnä henkilökohtaisilla näkemyksillä varustettua puhetulvaa ja apologiaa, puolustuspuhetta.

Kritisoijat eivät ole unohtaneet vuonna 2013 lakkautetun Magneettimedian kirjoituksia niiden pöyristettyvyyden vuoksi. Historiattomissa kirjoituksissa on jopa kielletty holokausti, juutalaisvainot ja Magneettimedia on jopa julkaissut valemedian jättiläisannoksen ”Siionin vanhinten pöytäkirjat”, jotka Venäjän salaisen poliisin eli ohranan päällikkö Pjotr Ratškovski oli sepittänyt kiihkokansallisessa vihassaan. Ratškovski  on  sama henkilö, joka 1900 luvun alun Venäjän levottomissa taisteluissa oli perustanut Venäjän äärioikeistolaisen ja kansallissosialistisen Venäjän kansan liiton, Yleisvenäläisen Venäjän kansan liiton, joka tunnettiin mustasotnikkeina.

Kärkkäinen sanoo julkaisseensa Pöytäkirjat reaktiona kiihkeässä sanailussa jossa osapuolina olivat kansanedustaja Pertti Salolainen ja Suomen juutalainen Gideon Bolotowsky. (KauppaSuomi viikko 46/2017). Suukopu kuitenkaan ei olisi antanut Kärkkäiselle asiallista syytä julkaista tekstejä, jotka ovat fiktiota, tarinat ja hahmot ovat täysin keksittyjä, mutta joilla on aiheutettu määrättömästi pahaa, vihaa ja kostoa.

Kärkkäinen on julkisesti pyytänyt anteeksi kaikilta heiltä, joiden mielen hän on pahoittanut Magneettimediassa tai KauppaSuomessa julkaisemillaan jutuilla.

Mutta miksi kritisoijat ovat ottaneet jo tuomion saaneet asiat yhä esille?

Olisivatko syinä Kärkkäisen lavea vastaamistapa ja KauppaSuomen samoin lavea kirjoittamistapa, joissa uusi ajattelutapa ei tule selkeästi esille?

Kärkkäinen tosin myöntää KauppaSuomen viikko 48 haastattelutekstissä, ”että innostuin liikaa tähän valistustehtävään”. Hän sanoo vauhtisokeuden iskeneen myös Magneettimediassa julkaisemiensa juttujen suhteen.

Mutta kuuluuko Kärkkäinen ihmisiin, joista Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen puheenjohtaja professori – itse tiedemies ja tutkija –  Löytönen varoittaa? ”On ihmisiä, jotka osaavat taitavasti kertoa tarinan, joka on tieteellisesti kestämätön.”

Toimitusjohtaja Kärkkäisen anteeksipyynnön lisäksi J. Kärkkäinen Oy vakuuttaa: ”J. Kärkkäinen Oy eikä Juha Kärkkäinen henkilökohtaisesti salli ihmisten sortamista tai näiden jaottelua ’parempiin’ tai ’huonompiin’ syntyperän perusteella. Hän ei salli myöskään ihmisten vainoamista mielipiteiden perusteella.” (KauppaSuomi viikko 46/2017).

 

Kirjailija Sofi Oksasen kirjoitus Suomen Kuvalehdessä oli 22.12.2017 kun Kärkkäisen anteeksipyyntö oli julkaistu KauppaSuomessa jo 29.11.2017.

Eikö Suomen Kuvalehden toimituksessa tiedetty Kärkkäisen anteeksipyynnöstä kun kuitenkin nimenomaan helsinkiläinen media oli kohissut Helsingin Sanomien artikkelikokonaisuuden takia? Helsingin Sanomissa oli käsitelty Kärkkäisen jo kärsittyjä tuomioita 22.10.2017.

Oksanen jos kuka tietää ja tuntee keskitysleirien ja holokaustin historian. Hänelle väitteet ettei holokaustia ole ollut, ovat mielettömiä. Hän on jo vuonna 2012 ilmestyneen Viron historiaa käsittelevän kirjansa ”Kun kyyhkyset katosivat” sekä vielä viime syksyllä 2017 pyytänyt kustantajaa poistamaan kirjansa Kärkkäisen kauppojen hyllyiltä. ”Oli absurdia, että keskitysleireistä kertova romaanini kuului sellaisen kaupan kirjahyllyyn, jonka omistaja ei millään tavalla salaillut antisemitismiään.” Magneettilehti oli vielä J. Kärkkäinen Oy:n omistuksessa vuonna 2012, yritys luopui siitä joulukuussa 2013.

Oksanen polemisoi voimakkaasti Kärkkäisen kirjahyllyistä. Myös kirjahylly voi käydä disinformaation välittämiseen. ”Tätä metodia on käyttänyt esimerkiksi Neuvostoliitto. Se painatti omaan agendaansa sopivia näköiskappaleita kirjasarjasta, joka kertoi Viron historiasta ja jota julkaistiin Ruotsissa. Painopaperina käytettiin ulkomaista laatua, jolloin valeniteiden ulkoasu vastasi aitoja. Ne upposivat kuin huomaamatta alkuperäisteosten joukkoon.”

”Tämän vuoksi ei ole yhdentekevää, että holokaustista kertovia kirjoja myydään rinnakkain holokaustin kieltävien painotuotteiden rinnalla kuin tasa-arvoisina teoksina.”

Oksanen päättää kirjoituksensa painotukseen, ettei Kärkkäisen kirjavalikoima ole yhdentekevä, koska tavarataloyhtiö Kärkkäisellä menee hyvin ja ”asiakkaita piisaa”.