Venäjän duuman jäsenen Mihail Herzensteinin 31. heinäkuuta 1906 Terijoella tapahtuneen murhan selvittely Marina Vituhnovskaja-Kappalan teoksessa ”Terijoen laukausten pitkä kaiku” pitää otteessaan kirjan loppuun asti.

Tutkimusteosta lukee kuin trilleriä.

”Terijoen laukausten pitkä kaiku” on ilmestynyt viime vuonna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemana. Kirjoittaja FT Vituhnovskaja-Kauppala on dosentti ja luennoitsija Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksella.

Teos on Suomen Historiallisen Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastama.

Venäjän ensimmäisen duuman jäsen, liberaalipoliitikko, talousteoreetikko Mihail Herzenstein oli heinäkuun 31. päivänä 1906 lomallaan Terijoella vaimonsa Annan ja tyttärensä Veran kanssa. Rauhallisesti he astelivat Terijoen rantatiellä kauniissa kesäillassa. 

”Äkkiä kuului rasahdus heidän takaansa. Rouva kääntyi ympäri. Miehiä seisoi heidän takanaan. Heti pamahti laukaus, kohta toinen. Professori H: kaatui, hänen tyttärensä kaatui. Muutamien minuuttien kuluttua kuoli professori H. tyttärensä syliin. Kuula oli mennyt sisälle leukaa ja tuli ulos rinnan lävitse. Tapahtuma sai koko seudun raivoihinsa.”

Herzensteinin ruumis siirrettiin hotelliin, missä lääkäri todisti hänet kuolleeksi.

Toinen kuula oli osunut tyttären vasempaan käteen.

Herzensteinin murhan tutkimus kesti lähes kolme vuotta, vaikka alusta alkaen syyllisinä pidettiin Venäjän kansan liiton eli mustasotnikkien taistelujoukkoja.

Missä määrin Herzensteinin murhan oikeusprosessi oli syynä Suomen toiseen sortokauteen?

Terijoen Belvederen hotelliin, jossa Herzensteinit olivat majoittuneina, oli murhapäivän aamuna tuotu Terijoen postitoimistossa leimattu mustareunainen kortti, johon oli leimasimella lyöty kuva pääkallosta luineen. Korttiin oli kirjoitettu uhkaussanat ”S.P.B. Komora Narodnoi raspavy” (Kansanoikeuden Camorra). Murhan jälkeen rouva Herzenstein toi kortin murhatutkijalle nimismies Hyyryläiselle.

Mustasotnikit olivat kiihkokansallinen poliittinen liike, jolla oli läheiset suhteet Venäjän ohranaan, salaiseen poliisiin. Oikeudenkäynnin loppuvaiheessa, jossa vielä siinäkään vaiheessa ei onnistuttu saamaan pääsyyllistä Venäjältä Suomeen oikeuden eteen ja kärsimään rangaistustaan, keisari Nikolai II teki ratkaisevan päätöksen, hän armahti rikolliset. Varsinaiset tekijät Suomen oikeuslaitos oli jo tavoittanut ja useissa oikeudenkäynneissä käsitellyt heidän asiaansa.

Vallankumousten ja viimein vuoden 1917 vallankumouksen ja bolševismin seurauksena mustasotnikit joutuivat ahtaalle, rangaistuiksi. Useat pakenivat Venäjältä.

Mustasotnikit käyttivät toimintavälineenään salamurhia. Juutalaisvaino oli heille tunnusmerkillistä. Kun mustasotnikeja siirtyi Saksaan, mukana menivät myös toimintatapoina pogromit eli juutalaisvainot ja murhat. Toimintatavat olivat samat, joita sitten Natsisaksan diktaattori Adolf Hitler käytti tavoitellessaan ihanneyhteiskuntaansa.  Saksaan muuttaneilla mustasotnikeilla oli ollut viemisinään Saksaan myös valemedian printtipainos Siionin viisaiden pöytäkirjoista.

Herzenstein oli juutalainen, lähtöisin Odessasta ja valittu duumaan Moskovan kaupungin edustajana.

Terijoen nimismiespiirin päällikkö Terijoen kruununnimismies August Hyyryläinen alkoi tutkia murhaa. Hyyryläinen oli koko tutkinnan keskushahmo, koska silloisessa Suomessa kruununnimismies oli myös poliisipäällikkö ja kihlakunnansyyttäjä.

Suomen ja Venäjän lakien mukaan rikokset, jotka tapahtuivat Suomessa, tuli myös tutkia ja käsitellä Suomen oikeudessa vaikka syytetty olisi Venäjän kansalainen.

Murhatutkimuksen ja oikeudenkäynnin paikaksi tuli Kivennavan ja Terijoen käräjäkunta, joka kuului Äyräpään tuomiokuntaan. Venäjän santarmilla ei ollut oikeutta tehdä tutkintaa Suomessa.

Hyyryläinen ehti jo kuukaudessa kuulustella kahtakymmentäyhtä todistajaa. Kävi ilmi, että murhaajat olivat jo murhapäivänä kadonneet Venäjälle. Hyyryläinen oli aloittanut työnsä Terijoella vasta äskettäin. Hän oli vaihtanut työpaikkaa siinä toivossa, että saisi rauhallisemman työn. Nyt hänen poliisina ja syyttäjänä täytyi ryhtyä perehtymään Venäjän poliittisiin konflikteihin. Herzensteinin murha oli poliittinen.

Mustasotnikeilta tuli rouva Hezensteinille henkilökohtaisesti uhkausviesti ja toisen samanlaisen hän sai 8. elokuuta 1906 hautajaisten jälkeen. Kummassakin oli pääkallokirjoituksen alla viestin lähettäjänä sama S.P.B. Kansan kostotoimien camorra.

Rikollisjärjestö voi nimittää itseään Camorraksi, muun muassa Italiassa mafiajärjestö tunnetaan tällä nimellä.

Rouva Herzenstein pakeni kahden tyttärensä kanssa aluksi Saksaan. Hän oli saanut myös uhkauskirjeen, jossa vaadittiin lunnassummia sekä lopuksi uhkauksen ”Tämän käskyn pienestäkään rikkomisesta eloon jääneiden elämä ja omaisuus tulee hävitetyksi kokonaan, sillä minnepä piiloutuisivat tähän tuomitut”.

Murhan jälkeen Mihail Herzensteinin ruumis oli Terijoen Belvederen hotellissa, missä hän oli ollut kirjoillakin lomaa viettäessään. Vainajalle kävivät tuomassa viimeisen tervehdyksensä niin sadat terijokelaiset kuin kesävieraat. Talo oli täynnä ihmisiä ja muistoseppeleitä, Vituhnovskaja-Kauppala kirjoittaa. Joka päivä pidettiin kaksi panehidaa, vainajan ortodoksista muistopalvelusta. Joka ilta nuorisojoukko kokoontui hotellin viereen, lauloi surumarssin ja lähti sen jälkeen mielenosoituskulkueessa asemalle, Vituhnovskaja-Kauppala kertoo.

Varhain elokuun 1. päivän aamuna 1906 hajotetun duuman jäsenten kulkue saapui vainajan ruumiin äärelle.

Herzensteinin murha oli järkyttänyt koko Venäjää. Lehdissä kirjoitettiin. Tehtiin olettamuksia murhaajista. Herzenstein oli tunnettu ja arvostettu duuman jäsen. Nyt duuma kuitenkin oli hajotettu. Venäjällä poliittinen liikehdintä oli voimakasta. Herzensteinin oma puolue oli liberaali kadettipuolue, joka piti yhteyttä rouva Herzensteiniin suunnitellen hautajaisia.

Herzensteinin murha järkytti koko Venäjää, aikalaislähteet tarkasti lukenut Vituhnovskaja – Kauppala selostaa. Lehdet olivat täynnä tapahtuman kuvauksia sekä olettamuksia tekijästä. Perheelle tuli runsaasti osanottoja.

Herzensteinin perhe sai runsaasti osantotoja. Hezensteinin itsensä jäämistöön tutustunut Vituhnovskaja-Kauppila luettelee myötätuntonsa ilmaisseiden joukossa eri sosiaalisten ryhmien edustajia, talonpoikia, työläisiä, yhteiskunnallisia vaikuttajia, zemstvojen työntekijöitä, rauhantuomareita, tiedemiehiä, poliittisia vankeja, kauppa-apulaisia ja lääkäreitä.

Demokraattisten uudistusten puolueen puheenjohtaja ja duuman jäsen Maksim  Kovalevski kirjoitti:

Yksi parhaista miehistämme on poissa. Hyvästi, rakas toveri, vahvan älyn ja rohkean

sydämen mies. Hyvästi, virkamiesten valheen ja virastokanslistien kiskonnan paljastaja.

Kauttasi Venäjän tiede menettää vakavan ja terävän analyytikon, meidän taloudellisen

ja finanssielämämme syvän asiantuntijan…

Herzensteinin todettiin uhrautuneen Venäjän kansan puolesta.

 

Puolison, Anna Herzensteinin toivomus oli pitää hautajaiset Terijoella ja ruumiinsiunaus oli

tarkoitus suorittaa Terijoen kirkossa 3. elokuuta 1906. Hän pelkäsi levottomuuksia.

Herzensteinin puoluetoverit kuitenkin saivat rouva Herzensteinin taipumaan siihen, että

Herzenstein haudattaisiin Moskovaan, joka oli valinnut hänet kansanedustajakseen.

Sisäministeriöltä oli saatu lupa siirtää vainaja Moskovaan.

 

Hautajaiset ja ruumissaatto saivat paljon väkeä liikkeelle. Surusaatto kulki ensin Terijoen kirkkoon siunaustilaisuuteen ja sen jälkeen rautatieasemalle.

Ihmiset toivat murhapaikalle kukkia. Mielenosoittajat pystyttivät sinne puisen ristin ja punaisia lippuja sekä lauloivat taistelulauluja paikalle mennessään.

Terijoella vallitsi maansuru. Kaupat ja verstaat olivat kiinni. Monilla parvekkeilla riippui mustia lippuja. Ihmiset kulkureitin varrella paljastivat päänsä, monet itkivät.

Rouva Herzenstein oli pyytänyt välttämään puheita. Läsnäolijoille myös luettiin hänen kirjeensä, jossa hän muistutti miehensä taistelleen ainoastaan sivistyneillä keinoilla, vain tiedolla ja sanalla. Rouva Herzenstein pyysi miehensä nimissä välttämään avoimia protesti-ilmaisuja ja viemään hautajaisseremenoniat rauhallisesti loppuun.

 

Venäjän puolella kuitenkin pelättiin levottomuuksia. Joka asemalla ihmiset olivat ilmaisemassa suruaan. Herzensteinin ystävät katsoivat Pietarin jo olevan ”melkein sotatilassa”. Mellakoiden pelossa Pietarin kaupunginpäällikön Vladimir von der Launitz pyysi rouva Herzensteinia myöhentämään vainajan siirron Pietarin Suomen asemalta Pietarin Moskovan asemalle vuorokaudella seuraavalle aamuvarhaiselle.

 

Anna Herzenstein neuvotteli tilanteesta miehensä puolueen, kadettipuolueen, johdon kanssa. Ennen kuin ehtivät tehdä päätöstä, tuli Venäjän pääministeri Stolypiniltä käsky kieltää vainajan siirtäminen Venäjälle. Samanlaisen sähkeen saivat Suomen ministerivaltiosihteeri, kenraali Nikolai Gerard ja Viipurin kuvernööri. Perusteluna oli mellakoiden pelko.

 Marina Vituhnovskaja-Kauppalan tutkimus on poliisitrilleri jäljittäessään rikollisia, Herzensteinin murhaajia. Puheet syyllisistä ja epäillyistä olivat alkaneet välittömästi murhan tapahduttua. Tiedettiin urkkijoiksi epäiltyjen miesten liikkeistä Terijoella juuri niissä maisemissa, missä Herzensteinin perhe lomaili Belvedere-hotellissa.

Pietarin kaupunginpäälliköllä von der Launitzilla tiedettiin olleen tiiviit suhteet Herzensteinin murhaajiin. Hänen tiedettiin liittyneen äärinationalistiseen Venäjän kansanliittoon samanaikaisesti kun tuli nimitetyksi kaupunginpäälliköksi. von der Launitz oli liikkeen pysyvä suojelija.

Silloinen Pietarin ohranan osaston johtaja Aleksandr Gerasimov kirjoitti myöhemmin muistelmissaan, että ei ole suurestikaan liioiteltua, jos sanoo, että von der Launitz

perusti liiton ’erikoiset taistelujoukot’, ja nimenomaan hän antoi taistelujoukon jäsenille aseita. ”Näin, paradoksaalisesti mutta Venäjän valtiovallan tapojen hengessä henkilö, joka oli murhaajien innoittajana ja suojelijana, ohjasi uhrin hautajaisia.”

 

Hautajaisista Terijoella lauantaina elokuun 4. päivänä 1906 kello 17 aikalaiskuvausten mukaan tuli suurmielenosoitus, johon osallistui opiskelijoita, älymystöä ja työläisiä.

 Aikalaislähteisiin viitaten Vituhnovskaja-Kauppala kirjoittaa hautajaisista. Pietarista saapuivat vainajan läheiset, duuman jäsenet, hänen kollegansa ja puoluetoverinsa. Jokainen uusi jäsen otettiin vastaan laulamalla. Wiipuri-lehden uutisoinnin mukaan rautatievaunu, jossa vainaja lepäsi seisoi Terijoen aseman sivuraiteella punaisilla lipuilla ja köynnöksillä koristeltuna. Kello 17 saapui Terijoen asemalle useita suomalaisten ja venäläisten lähetystöjä lippuineen. Saapui työläisiä Kuokkalan ja Kerimäen asemilta, saapui tuhatlukuisia työläisjoukkoja Pietarista.

Vainajan tovereista olivat läsnä muun muassa M. Petrunkewitsh ja J. Petrunkewitssh sekä W. Nabokow ja ruhtinas Dolgoruki.

 

Lyhyen kokouksen jälkeen nostettiin ruumisarkku vaunuista ja lähdettiin venäläiselle hautausmaalle. Surusaaton edellä kulki pitkä jono seppeleiden kantajia. Koko matkanasemalta Terijoen ortodoksiselle hautausmaalle … ruumisarkkua kannettiin käsin.

Ruumisarkun perässä kannettiin lippuja, joiden jäljessä kulki suunnaton paljous ihmisiä. Surusaatto kulki verkalleen vallankumouslaulujen kajahdellessa.

 

Pidettiin puheita. Ensimmäisenä puhui duuman jäsen kadetti Fjodor Roditsev, joka sanoi muun muassa että Mihail Herzenstein on Venäjän duuman ensimmäinen uhri, ja niin kauan kuin hänen hautansa sijaitsee Suomessa, venäläiset voivat uskoa, että hänen maalliset jäännöksenä palaavat kotiin. ’Kun vapaus saapuu Venäjälle, me tulemme häntä hakemaan!’ Roditsev lisäsi.

Vainajan puoliso Anna Herzenstein kiitti puheessaan lepopaikasta, jonka Suomi oli suonut hänen rakastetulle miehelleen. Hän myös pyysi, ettei hänen miehensä murhaajalle kostettaisi pahaa pahalla, ja että edelleen ajettaisiin sitä totuutta, minkä uhrina Herzenstein kaatui.

Hautajaiset päättyivät kello 19.

Haudalta poistuva yleisö lauloi tuttuja venäläisiä vallankumousmarsseja.

 

Heti murhan jälkeen nimismies Hyyryläinen sekä hänen alaisensa poliisikomissaari Petter Karlsson, poliisikonstaapelit Aksel Toivola ja Heikki Mielikäinen Viipurin kuvernöörin käskystä kuulustelivat silminnäkijöitä alkaen uhrin puolisosta ja tyttärestä.

Heti duuman hajottamisen jälkeen oli Terijoelle ilmestynyt epäilyttävän näköisiä ihmisiä. He kyselivät nimenomaan duuman jäsenten asuinpaikkoja. Heitä pidettiin Venäjän salaisen poliisin agentteina. Pantiin merkille myös duuman jäsen Mihail Herzensteinia seurattavan.

Erikoista oli että kruununnimismies Hyyryläinen joutui pidättämään santarmi Zapolskin jo murhaa seuraavana päivänä. Hyyryläinen perusteli vangitsemista Viipurin kuvernöörille, että silminnäkijöiden mukaan Zapolskin osuus murhan järjestämisessä oli suuri. Hän antoi murhaajaryhmän jäsenille tietoja Herzensteinista ja että murharyhmän jäsenet oleskelivat kyseisen santarmin luona murhaa ennen ja sen jälkeen. Vangitsemisperusteluissa tiedettiin myös Zapolskin vieneen murhaajat murhan jälkeen Kuokkalan asemalle josta murhaajat pääsivät Pietariin lähtemään junalla Pietariin.

Zapolski kielsi syyllisyytensä. Hän sanoi mainittujen miesten olleen painijoita ja viipyneen vain muutamia minuutteja. Hän kielsi tietäneensä miesten nimiä ja eikä sanonut nähneensä heillä aseita.

Heti Zapolskin pidätyksen jälkeen Venäjältä alkoi tulla valituksia ja syytöksiä Suomen poliisin toiminnasta. Erityistä oli korkean virkamiehen Pietarin erillisen santarmiosaston päällikön kenraalimajuri Vladimir Dedjulinin viha. Hän kirjoitti jo 3. elokuuta 1906 kirjeen Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Gerardille. Kirje oli kirjoitettu uhmaavaan sävyyn. Kirje ärsytti laillisuutta kunnioittavaa Suomen kenraalikuvernööriä.

Dedjulin oli yksi Venäjän kansan liiton organisoijista ja korkeista suosijoista.

Saamastaan voimakkaasta tuestaan huolimatta mustasotnikit eli Venäjän kansan liiton jäsenet olivat politiikassa epäonnistuneet. Heitä vastustivat liberaalit ja äärivasemmistolaiset.

Mihail Herzensteinin murhan lähes kolme vuotta kestänyt tutkiminen oli monivaiheinen ja moninäytöksinen. Esimerkiksi syksyllä 1906 Hyyryläisen tutkinta oli ajautunut umpikujaan Venäjän poliisin peittelyn ja vitkuttelujen vuoksi, Vituhnovskaja-Kauppala kuvaa. ”Vaikka Hyyryläinen hyvin käsitti, minkälainen murharyhmä Terijoelle oli toiminut, hän ei ollut pystynyt identifioimaan yhtään ryhmän jäsentä. Suomalaisella poliisilla ei ollut oikeuksia toimia Venäjällä vapaasti: kaikki toimenpiteet oli pakko suorittaa kuvernöörin, kenraalikuvernöörin ja ministerivaltiosihteerin ollessa välittäjinä: vasta noiden korkeiden virkamiesten kirjeenvaihto Venäjän sisäministerin kanssa voisi antaa sysäyksen Venäjän poliisille toimia.”

Marina Vituhnovskaja-Kauppala päättelee, ettei ilman kadettipuoluetta Herzensteinin tutkinta olisi Venäjällä edennyt.

Kadettien menestys oli mahdollinen, koska mustasotnialaisilla oli keskinäisiä riitoja.

Mustasotnialaiset olivat valmiita tulemaan Suomen puolelle asti mellakoimaan. Näin muun muassa 25. elokuuta 1906, jolloin he hyökkäsivät Terijoelle jossa oli käräjät alkamassa. Provosoinneista jo tunnetun Pavel Bulatselin laatiman suunnitelman mukaan Terijoelle oli määrä matkustaa 1 500 henkilöä. Etukäteen ostettujen lippujen tuli olla aamujuniin ja Terijoen käräjätaloon tuli saapua Venäjän ja Venäjän kansan liiton lippuen liehuessa. Käräjien jälkeen oli tarkoitus pitää kokous.

Poliisi sai vihiä Bulatselin ja mustasotnikien suunnitelmista. Oman neljänkymmenen miehen miehistön lisäksi poliisi oli pyytänyt Viipurista 20 – 30 poliisia ja Helsingistä 12 ratsupoliisia.

Terijoen kerrotaan olleen kuin vihollishyökkäystä odottava leiri. Paikallinen lehti Terijoki kuvasi paljon väkeä olevan liikkeellä ja ”jokainen tuntui olewan kuin jännitetty asiasta”. ”Kello 6 aikaan ’Sojusnikka-armeija’ alkoi näkyä, etunenässä panssariin puettu johtajansa, entinen upseeri Jelenev.”

Terijoki-lehti kirjoitti, että ”asemalle ja Kiwennavalle johtawien teiden kulmauksessa seisoi wenäläisen kansan liiton armeija. Tulija saapui katselemaan tuota joukkoa. Se on hyvin kirjavaa. Siellä on wanhuksia, on työmiehiä, on herraswäkeä.”

Mustasotnialaisten joukkoa odotti Terijoella poliisiketju. Oli pysähdyttävä. Kapteeni Hillman pysyi paikallaan kuluttaen aikaa väittelyyn odottaessaan ylikonstaapeleita ja ratsumestari Caloniuksen johtamia helsinkiläisiä ratsupoliiseja. Mustasotnialaiset katsoivat epäonnistuneensa ja heidän joukkonsa hajaantui.

Kaikki mustasotnialaisten joukkotapahtumaan osallistuneet eivät tienneet toiminnan tarkoitusta. Heidät oli esikaupungeista palkattu lupaamalla pullo vodkaa ja rupla mieheen.

Terijoelle olivat saapuneet myös muun muassa Pavel Bulatsel, Jelena Polubojarinova ja joukko Venäjän kansan liiton korkea-arvoisia jäseniä. Asianajajan ominaisuudessa käräjille saapuneesta Bulatselista havaittiin, että hänen ohiajaessaan paljastuvat liittolaisten päät ja selät taipuvat notkeasti. Nämä havainnot olit tehnyt Terijoki-lehden toimittaja.

Kello kahdeksan junalla saapui Viipurista Terijoelle syytetty Juskevitš-Kraskovski Viipurin vankilan varajohtajan ja Terijoen poliisipäällikön saattamana. Samalla junalla Viipurista saapui neljäkymmentä viipurilaista poliisia.

Käräjät alkoivat. Edessä syytettyinä istuivat Juskevitš-Kraskovski ja Laritškin, joita vartioivat suomalaiset poliisit. Molemmat syytetyt olivat venäläisiä. Heidän vieressään istui Bulatsel joka pyrki edustamaan Juskevitš-Kraskovskia sekä oikeuteen saapumatonta päätekijää Venäjän kansan liiton johtajaa, kirurgi Dubrovinia.

Tuomarin paikalla oli Suomen oikeutta edustava asessori Robert Selin, Anna Herzensteinia edusti Georgi Ebwer ja sitten valantehnyt asianajaja Aleksandr Zarudny. Yleisenä syyttäjänä toimi nimismies August Hyyryläinen.

Asianajaja Bulatsel esiintyi oikeudessa skandaalinkäryisesti. Kirjan kirjoittaja päättelee Bulatselin provosoineen skandaalia toivoen, että yhteenotto Suomen oikeudessa herättäisi tsaarin kiinnostuksen ja myötätunnon mustasotnialaisia kohtaan. ”Tilanteen pelasti ainoastaan tuomarin mielenmaltti.”

Bulatselin seuraava yhteenotto tuomarin kanssa koski Herzensteinin murhajutun kuulumista Suomen oikeuden tuomiovaltaan. Tuomari Selin muistutti häntä, että vuoden 1826 lainsäädännön mukaan venäläisperäiset henkilöt, jotka tekivät rikoksia Suomessa, kuuluivat Suomen oikeuden eteen. Bulatsel torjui väitteen, ja kohta jopa reagoi hyökkäävämmin ”minulla ei ole niin suuria luuloja Suomen oikeudesta!” jolloin tuomari Selin vastasi rauhallisesti: ”Te voitte puhua tästä missä muualla tahansa mutta ette täällä!”

Mustasotnialaisten asianajaja yritti synnyttää käräjäistunnossa skandaalin ja toistuvasti solvasi Suomen oikeuslaitosta ja tuomaria.

Lueteltuaan henkilöt, joiden tuli saapua seuraaville käräjille, tuomari luki vielä päätöksen jolla Aleksandr Dubrovin tulisi saapua oikeuteen.

Seuraava käräjäpäivä lähestyi. Poliisivoimat olivat jälleen vartiossa. Käräjistä tuli jälleen skandaali Bulatselin esitettyä itsensä sekä Dubrovin että Juskevitš-Kraskovskin, puolustusasianajajaksi kunnes tuomari muistutti, että Dubrovin on saavuttava paikalle henkilökohtaisesti. Juskevitš-Kraskovskilla puolestaan oli oma asianajaja.

Väkisin asianajaajksi työtyvältä Bulatselilta lopulta saatiin ase pois.

Venäjän valtiovalta seurasi oikeudenkäyntiä. Pääministeri Pjots Stolypin pyysi kenraalikuvernööriä lähettämään hänelle muistion oikeudenkulusta. Muistion laati senaattori Hugo Rautapää selittäen, etteivät asian käsittelyn hitauden syynä olleet paikallinen valta ja oikeus vaan se, että syytettyjä ja todistajia jouduttiin pitkään etsimään Venäjältä. Asian käsittelyä hidasti myös asian epätavallinen luonne ja murhan erikoiset syyt, joihin piti perehtyä. ”Sitä paitsi asian käsittelyä jarruttivat myös suomalaisen oikeudenkäynnin erikoispiirteet. Täällä suuri osa tutkinnasta tapahtuu välittömästi käräjäistunnossa: mutta kun oikeudessa usein käsitellään samanaikaisesti monia juttuja, käsittelyn tauot ovat väistämättä pitkiä.”

Marina Vituhnovskaja-Kauppalan mukaan Venäjän valtiovalta oli raivostunut syyskuun käräjäoikeuden tuloksesta sekä päätöksestä siirtää asian käsittely lokakuuhun. Kirjoittajan tietojen mukaan tsaari Nikolai II oli jo aikaisemmin käskenyt lopettaa Herzensteinin murhajutun käsittelyn.

Viimeinen käräjäistunto oli tulossa. Valtiovalta oli puuttunut oikeudenkulkuun.

Kivennavan 22. syyskuuta  alkavien käräjien tausta oli myrskyinen. Sisälle käräjäsaliin otettiin ainoastaan toimittajia ja oikeusjuttuun osallistuvat. Lehtimiehiä oli yhteensä noin viisitoista Venäjältä Odessasta saakka. Käräjätaloa vartioi vahva poliisikomennuskunta.

Luettiin oikeudenkulkua koskeva kirje. Kirjeessä oikeusministeri katsoi Dubrovinin asian kuuluvan Venäjän lakien ratkaistavaksi.

Käräjillä syytettynä ollut Laritškin todisti toista syytettyä Juskevitš-Kraskovskia vastaan todistaen hänen tunteneen syytetyn Kazantsevin hyvin.

Alkoi todistajien kuulustelu. Kutsutuista viidestätoista kaikki eivät olleet paikalla.

Oltiin jo syyskesässä 1909.

Tsaarin armahdettua syylliset venäläiset kriitikot katsoivat Suomen oikeuslaitoksen tulleen nöyryytetyksi.  Arvovaltaiset venäläiset tahot olivat Suomen puolella. Esimerkiksi nähtiin, ettei oikeusprosessin hitaus ollut suomalaisten syytä vaan prosessissa oli mukana itseasiassa neljä oikeusjuttua, oli Aleksandrovin, Topolevin ja Polovnevin juttu viimeisenä Juskevitš-Kraskovskin ja Laritškin sekä Dubrovinin jutut.

Mikä pahinta, Venäjä ei luovuttanut päätekijää Dubrovinia päinvastoin suojellen häntä, vaikka lain mukaan Suomessa tehty rikos tuli käsitellä ja tuomita Suomessa.

Herzensteinin murhan olivat järjestäneet Venäjän kansan liiton johtaja kirurgi Aleksandr Dubrovin sekä liiton taisteluryhmän johtaja lehtimies Juskevitš-Kraskovskin. Teon päätoteuttajaksi epäiltiin liiton jäsentä työmies Jegor Laritškinia.

Herzensteinin murha kuului Mustasotnikien tapaan toimia. Monilla mustasotnikeilla eli Venäjän kansan liiton jäsenillä oli yhteys Venäjän salaiseen poliisiin ohranaan ja hallintoelimiin.

Marina Vituhnovskaja-Kauppalan mukaan vuodesta 1907 alkaen Herzensteinin murhan taustatekijänä oli Venäjän hyökkäys Suomen erikoisoikeuksia vastaan. Kiistat Suomen ja Venäjän välillä kasvoivat, ja murhajuttu lisäsi jännitystä. Venäjällä vallitsivat ristiriidat äärioikeiston, liberaalien ja sosiaalidemokraattien välillä.

Venäjän sisäisten ristiriitojen konflikti kärjistyi toukokuussa 1909 kun duumaan tuotiin välikysymys, jonka allekirjoittajina oli 73 duuman jäsentä. Hallitukselle esiteltiin Venäjän kansan liiton yhteyksiä valtiolliseen turvallisuuspalveluun eli ohranaan. Välikysymys paljasti korkeiden virkamiesten yhteydet liiton taisteluryhmiin. Välikysymyskeskustelu paljasti useiden Venäjän kansan liiton eli mustasotnikkien jäsenten olleen ohranan agentteja.

Välikysymyksen jälkeen Venäjän valtiovalta pyrki ottamaan etäisyyttä mustasotnikkeihin ja toimi lopulta sitä vastaan.

Marina Vituhnovskaja-Kauppalan mukaan Herzensteinin murhan konflikti kasvatti jännitystä Suomen ja Venäjän välillä samalla kiihdyttäen Suomen toista sortokautta. Vituhnovskaja argumentoi sen puolesta, että Herzensteinin murhajuttu oli vaikuttamassa siihen, että duuma hyväksyi lain, jonka mukaan Suomea koskevat lait ratkaistaisiin Venäjän hallintoelimissä eli Suomen eduskunta jäisi vain neuvottelevaksi elimeksi.

Kirjan lopussa on Hezensteinin suvun tarinaa Venäjän ulkopuolella.

Bolsevikkivallankumous Venäjällä vuonna 1917 ja sen jälkeen pakotti monet mustasotnikit, äärioikeistolaiset muuttamaan Venäjältä. Vituhnovskaja-Kauppala näkee heissä yhtäläisyyden Saksassa syntymässä olevaan natsismiin. Toimintatavat sulautuivat syntymässä olevaan kansallissosialismiin.

 

Marina Vituhnovskaja-Kauppala: Terijoen laukausten pitkä kaiku. Mihail Herzensteinin murha toisen sortokauden taustalla. SKS, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2016. Teos on Suomen Historiallisen Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkistama.