Renate Finkh oli Hitler-nuori, hän palveli Hitlerjugendissa. Renate teki mitä käskettiin, vaikka oli kalpea ja niin väsynyt, että nukahti koulun penkille. Muistelmissaan hän sanoo sodan päivien rullanneen konemaisesti eteenpäin ja hän itse ajelehtimassa mukana pystymättä pysähtymään. Sota oli syttynyt 22. kesäkuuta 1941 Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon.

Kesällä 1943 ”idänpalvelus” tempaisi Renatan mukaansa. Hänen tuli lähteä tukemaan karkotettujen puolalaisten tyhjilleen jätettyjä maatiloja asuttaneita saksalaisia. Saksa oli muodostanut valtaamalleen Puolan ja entisen Preussin itäisen Posenin provinssin alueelle Warthelandin valtakunnanpiirin.

Warthelandissa Renaten otti vastaan BDM:n (Bund deutscher Mädel), Saksan tyttöliiton edustaja ”sievä” tyttö.  Renaten muistelmien mukaan tyttö oli fanaattisen innostunut tehtävästään ja yritti tartuttaa asennettaan Renateenkin. ”Tyttö puhui puolalaisista, joiden edessä Renaten tuli esiintyä herrakansan edustajana. Ei mitään kainostelua eikä kohteliaisuutta niitä olentoja kohtaan.”

Renate muisti erään kotonaan käydyn keskustelun vähän Puolaan hyökkäämisen jälkeen. Oli keskusteltu uudestaan valloitetun siirtokunnan asuttamisesta. ”Silloin joku oli sanonut, että rikkaat puolalaisethan voisi häätää asunnoistaan. Ulos, senkin siat. Siitä vain.”

”Muistan vieläkin kylmän kaikkivaltiuden tunteen, joka minut silloin valtasi. Olin kolmetoista. Mutta se tunne sai minut hytisemään.”

Neljä vuotta myöhemmin Renate löysi itsensä syrjäisestä kylästä Warthelandin itärajalta. Suurin osa puolalaisista kylän asukkaista oli karkotettu.

Renate määrättiin ainoan alun perin kylässä asuneen saksalaisperheen luo. Idänpalveluksen lopulla emäntä käski häntä laitumelle löylyttämään puolalaista paimenpoikaa. Emännän mukaan poika muuten päästäisi lehmät karkaamaan. Hän sanoi, että polakkeja piti lyödä, muuten he eivät totelleet.

Renate lähti toteuttamaan emännän käskyä samalla kuin hänen päässään takoi ”Saksalainen tyttö osaa kaikkea. Hänen on pakko!” Renatella oli vuoroin kuuma ja kylmä.

Renate astui hitaasti laitumelle kädessään emännän antama keppi. Hänen jalkansa tutisivat, kurkkua kuristi pelko. Renaten pituinen poika, laiha ja ryysyinen, seisoi jonkin matkan päässä. Renaten puhutellessa poikaa tämä vain virnisti ja kohautti olkapäitään. Renate keräsi kaiken rohkeutensa ja löi poikaa kepillä sääreen. Tai pikemminkin hipaisi, mutta nyt hän oli tehnyt sen. Hän näki pojan hurjistuneessa katseessa leimahtavan raivon ja vihan. Poika kohotti toisen kätensä. Renate seisoi paikallaan kuin naulittuna.

Renate jatkaa muistelmissaan ”Sitten hän laski kätensä alas ja juoksi pois. Hänen vihantäyteinen katseensa seurasi minua yötä päivää. Niin koin omakohtaisesti, kuinka tavallisista ihmisistä voi tulla vaikenijoita ja hakkaajia. Miksei myös murhaajia?”

Renate vaikeni tapahtuneista, mutta muistelmissaan, jotka ovat olleet kirjailija ja käsikirjoittaja Florian Huberin (s. 1967) käytettävissä, hän on niistä kertonut.

Huber tunnetaan historiallisista tietokirjoista sekä palkituista dokumenttielokuvista. (Florian Huber, Lupaathan tappaa itsesi. Kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945. Suomentanut Heli Naski. Atena 2016.)

 

Miten Suomen herrakansa toimi?

 Saamelaislasten kohtelusta Suomessa ei ole käyty yleistä keskustelua. Kuitenkin oppivelvollisuuden toteuttaminen on Suomessa merkinnyt saamelaislapsille omasta äidinkielestä luopumista. Pakotettuina.

Suomen saamelaiset ovat hyvin koulutettuja. Sen hinta aikuissukupolvelle on ollut liian raskas. Oppivelvollisuusikäraja merkitsi seitsemän vuotiaille Lapin lapsille paitsi koulunkäynnin aloittamista samalla siirtymistä kotoa kauas kuntakeskuksen oppilasasuntolaan.

Tohtorikoulutettava Minna Rasmus valmistelee parhaillaan väitöskirjaa saamelaisten asuntola-ajoista. Väitöstutkimus tulee tarpeeseen sillä asuntolatraumat seuraavat sukupolvelta toiselle.

Toivottavasti tutkimuksessa ei paljastu yksittäisiä kaltoinkohteluja, joita ei ole luultu olleen edes olemassa.

Saamenkielisillä lapsilla ei ollut lupaa käyttää koulussa äidinkieltään. Opettajat ja henkilökunta puhuivat lapsille vain suomea, jota moni lapsista ei ymmärtänyt. Asuntoloissa oli yhtä aikaa suomenkielisiä ja inarin-, koltan- ja pohjoissaamenkielisiä lapsia. Kaikki neljä saamenkieltä ovat aivan omia kieliään.

Yleisradion nettisivulla on kuvaus ja henkilökohtaisia kokemuksia siitä, miten saamenkieli pestiin pois. Saamelaislapsille koulun aloittaminen tarkoitti arkea, jossa oman kielen käyttämisestä rangaistiin eikä kotia nähnyt kuukausiin.

 

http://yle.fi/uutiset/3-9579558

 

Ylen haastatteleman saamelaismiehen on vieläkin viidenkymmenen vuoden jälkeen lähes mahdotonta muistella lapsuuttaan koulussa, josta hän pääsiäisenä 1962 lähti seitsemänvuotiaan voimin hiihtämään kotiinsa neljänkymmenen kilometrin päähän. Sitten tammikuun hän ei ollut käynyt kotonaan yhtään kertaa.

Koltansaamea äidinkielenään puhuvalle lapselle opettajien käyttämä suomi kuulosti erikoiselta. Hän osasi sanoa suomeksi vain ne pari sanaa, jotka hän oli kesällä oppinut matkailijoilta. Koltan oman kielen käyttämisestä saattoi saada sormilleen tai joutua nurkkaan seisomaan.

Vielä tänäkin päivänä muistot pätkivät. Kouluajan sulkisi mielestään kokonaan, jos vain pystyisi.

1940-luvulta alkaen saamelaislapset yhdessä muiden koululaisten kanssa jättivät kotinsa kuukausiksi jo seitsemänvuotiaina. Asuntoloihin matkustamisen käytäntö jatkui Suomessa 30 vuoden ajan, aina 70-luvulle saakka.

Lapissa lasten koulumatkat saattoivat olla jopa 100 kilometriä. Suuri osa lapsuutta oli asumista kouluasuntolassa.

Ennen toista maailmansotaa saamelaisten etuja puolustivat lä­hin­nä suomalaiset La­pin­ ystävät, jotka tekivät ehdotuksia ja aloitteita saamen kieleen ja kulttuuriin liittyvien oi­keuksien ajamiseksi.

Saamelaisnykynuoret Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä joutuvat painimaan kielettömyyden kanssa. Kielettömyyden seurauksia ei ole tutkittu Pohjoismaissa lainkaan. Kanadassa ja Australiassa tehtyjen tutkimusten mukaan assimilaation eli valtakulttuuriin sulautumisen vaikutukset näkyvät yhä alkuperäiskansayhteisöissä.

Kanadan alkuperäiskansojen keskuudessa oman äidinkielen menetys on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja aiheuttanut sosiaalisia ongelmia.

Kaksikymmentä vuotta sitten Norjan kuningas pyysi anteeksi saamelaisten kohtelua. Tänä vuonna Norjan pääministeri Erna Solberg sanoi saamelaisten kohtelun olevan musta tahra koko maan historiassa.

Norjassa assimilaatiopolitiikka eli saamelaisten norjalaistaminen oli kirjattu lakiin. Ei siis koskaan ollut epäselvää, tapahtuiko Norjassa saamelaisten pakkosulauttamista.

Suomessa suomalaistamista ei kirjattu virallisesti mihinkään.

 

Sermones.fi on käsitellyt saamelaisuutta muun muassa artikkelissaan, jonka se julkaisi presidentti Sauli Niinistön virkakauden alussa. Artikkeli ”Koko Suomen presidentti! Tässä lukemista!” Artikkeli on julkaistu 6. helmikuuta 2012 osoitteessa www.sermones.fi

http://www.sermones.fi/2012/02/koko-suomen-presidentti-tassa-luettavaa/