Oikeus, johon kansalaisilla kuitenkaan ei ole oikeutta!

Suomen perustuslaki säätää jokaiselle kansalaiselleen oikeuden elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen ”Jokaisella on oikeus eämään sekä hekilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.” Pl 7 §.

Laissa säädettyä oikeutta riistää henki Suomen kansalaiselta ei ole säädetty. ”Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutenkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.” Pl 7 §, toinen momentti.

”Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman lailla säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.” Pl 7, kolmas momentti.

Suomen Perustuslaissa on säädetty myös rikoksesta tuomitun vapaudesta. ”Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.” Pl 7, kolmas momentti.

Suomen kansalaisella on perustuslaissa säädetty oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Tähän vapauteen sen äärimmäisessä tapauksessa olettaisi kuuluvaksi myös vapauden kuolemaan haluamanaan ajankohtana ja haluamallaan tavalla. Tämä vapaus kuitenkin luetaan niihin vapauksiin, joihin ihmisellä itsellään ei ole vapautta.

Ollaan filosofisen argumentaation alueella.

Psyologiasta ja aikamme teemoista tiedämme, miten tahdonilmaisumme voivat olla sidoksissa lapsuuden ajattelutapoihin tai aikuisuuden päähänpinttymiin ja tunnelukkoihin.

Kausaalisen determinismin mukaan kaikki tapahtuu edeltävien tapahtumien aiheuttamana.

Pidetään vanhanaikaisena jäkätyksenä varoittaa lapsia ja nuoria huonosta seurasta. Vedotaan lasten ja nuorten terveeseen järkeen ja luotetaan heidän tekemiiinsä ratkaisuihn. Vapaa ratkaisuvalta kuitenkin toimii vain tiettyyn rajaan asti. Kun siinä valinnanpaikassa valinta on tehty, asiat ja tapahtumat etenevät deterministisesti. Lapsi ja nuori sekä myös aikuinen ovat jo kaukana omien päätöstensä tiellä. Tie on voinut olla tuhoisakin, mutta takaisinpääsyä ei enää ole.

Miten vapaa on sairaan, iäkkään tai elämäänsä kyllästyneen ratkaisuvalta?

Kansalaisaloitteen muodon saanut eutanasialakiesitys on käynyt Suomen parlamentin isossa salissa torstaina 2.3.2017 yleiskeskustelun. Asia lähti eteenpäin painottaen saattohoitolain kehittämistä.

Eutanasiaa on puolusteltu muun muassa ihmisen vapaaseen tahtoon perustuvalla oikeudella päättää omasta elämästään. Ihmisen oikeus oman elämänsä lopettamiseen pidetään oikeutettuna. Aihepiiri on perustuslaillinen, filosofinen, psykologinen, eettinen, moraalinen, aineellinen ja maallinen.

Eutanasiaa puoltavat ja sitä lailliseksi Suomeen toivovat ovat toistaneet Adolf Hitlerin näkemyksen.

NatsiSaksan diktaattori Adolf Hitler oli antanut syyskuun 1. päivänä 1939 asetuksen, jonka mukaan ”parantumattomasti sairaille ihmisille tulisi antaa mahdollisuus armokuolemaan”. Kaasutukselle tuli siis ”lääketieteellinen” alkuperä ja Jerusalemin oikeudessa ilmeni että kaasulla tappaminen näkemyksenä saattoi elää jossakin todistajassa ”lääketieteellisenä asiana”.

Suomessa siis tällä hetkellä eutanasian laillistamista perustellaan natsiSaksan diktaattorin Hitlerin sanoin ja näkemyksin.

Ensimmäiset kaasukammiot rakennettiin vuonna 1939. Niiden tarkoituksena oli toteuttaa Hitlerin asetus., jonka mukaan ”parantumattomasti sairaille ihmisille tulisi antaa mahdollisuus armokuolemaan”. Tosin Hitler oli jo vuonna 1935 kertonut lääketieteen johtajalle Gerhard Wagnerille, että ”jo sota syttyisi, hän käsittelisi ja toteuttaisi eutanasiakysymyksen, koska se olisi sota-aikana helpompaa”. Asetus pantiinkin toimeen välittömästi mielisairaita koskien.

Joulukuun 1939 ja elokuun 1941 välillä noin viisikymmentätuhatta saksalaista tapettiin häkäkaasulla laitoksissa, joissa kuolemanhuoneet oli naamioitu täysin samalla tavalla kuin Auschwitzissa suihkuiksi ja kylpyhuoneiksi. Mielisairaiden häkäkaasutus ei kuitenkaan onnistunut, sillä se ei pysynyt salassa.

Kun mielisairaitten kaasutus lännessä lakkasi, miehet, jotka olivat työskennelleet eutanasiaohjelman parissa Saksassa, lähetettiin itään rakentamaan uusia laitoksia ihmismassojen tuhoamiseksi. Nämä miehet tulivat joko Hitlerin kansliasta tai valtakunnan terveyslaitoksesta ja siirrettiin vasta tässä vaiheessa Himmlerin alaisuuteen. (Artikkelin kuten tämänkin tiedon Saksaa koskevana lähteenä on Hannah Arendtin teos: ” Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä” Docendo 2016.)

Hitlerin kaasutusta tarkoittavassa asetuksessa ”murha” oli korvattu ilmauksella ”antaa armokuolema”. Kielipelillä tai ”kielisäännöllä” Hitlerin ohjeissa toimittiin Saksassa kuten on toimittu Suomessakin. Ulkoministeri Timo Soini tosin ei eduskunnan keskustelussa taipunut kielisääntöön vaan sanoi kieltäytyvänsä murhasta ja myös murhaajan murhasta.

Keskitysleirikuljetusten pääjärjestelijä Adolf Eichmann pysyttäytyi Hitlerin kielisäännön noudattajana puhuen vain loppuratkaisusta tms. Jerusalemin oikeudessa hän käytti jo yhtä suoria sanoja kuin Suomen ulkoministeri Soini, murha mikä murha. Ihmisellä on oikeuksia, joihin hänellä ei ole oikeutta. Tällainen on ihmisen elämä, oma tai toisen ihmisen.