Yöllä usein ajattelen
kaukaisuuteen katson
sydäntä niin kuristaa
ja ikävä mut täyttää…
Tamarcia ja Abramek mielessäin
minne kohtalo heidät vei
kuin kasteisen kukan.
Silloin unelmoin suloisesti
ja näen kaikki vierelläin
kaikille mä hymyilen
ja tulevaa suunnittelen…
Kun äkisti katkeaa
mykkien suloisten unelmien lanka
silloin mielen täyttää ikävä
sydämeen sattuu, tunteet myrskyää…

Rywka Lipszyc oli neljätoistavuotias kirjoittaessaan tuskaisen runon päiväkirjaansa. Kirjoitusajankohta oli lauantai joulukuun kolmas päivä vuonna 1943.

Rywkan kotikaupunki Lódz Puolassa oli paikka, mihin natsit olivat perustaneet miehittämänsä Euroopan kurjimman ja eristyneimmän gheton. Ennen toista maailmansotaa Lodz oli ollut kuulu kulttuurisesta moniarvoisuudestaan ja kukoistavasta elinkeinoelämästään.

Rywkan pikkusisko ja veli Tamarcia ja Abramek oli viety ghetosta syyskuun 1942 szperassa, ulkonaliikkumiskiellossa, jonka saksalaiset olivat julkisesti kuuluttaneet ”Allgemeine Gehspresse im Getto am Sonnabend den 5. September 1942 um 17 Uhr” . …”Ausgenommen hiervon sind: ………”. Rywka tunsi syyllisyyttä, ettei ollut kyennyt suojelemaan nuorempia sisaruksiaan. Itse hän oli ollut tuolloin 12-vuotias. Yhä uudestaan hän palasi murehtimaan sisarensa ja veljensä kohtaloa.

Sodan jälkeen paljastui, että Lodzin ghetosta kuljetetut juutalaiset oli viety Kulmhofin tappamiskeskukseen, jossa surmattiin 70 000 Lodzin juutalaista ennen gheton lopullista lakkauttamista elokuussa 1944. Kaikkiaan SS murhasi Kulmhofissa vuosina 1941 – 1944 yli 132 000 Lodzin ja lähiseutujen juutalaista.

Syyskuun 1942 szperassa, ulkonaliikkumiskiellossa, suljetussa kaupunginosassa, saksalaisviranomaiset olivat vaatineet ghettoa luovuttamaan 15 000 alle 10-vuotiasta ja yli 65-vuotiasta juutalaista sekä lisäksi kaikki sairaat ja huonokuntoiset. Viikon kestäneessä ratsiassa natsit onnistuivat nappaamaan Abramekin ja Tamarcian heidät adoptoineelta sedältä. Sisarusten vanhemmat olivat kuolleet. Äiti ilmeisesti aliravitsemukseen heinäkuussa 1942 ja isä aikaisemmin heinäkuussa 1941. Isän saksalaiset olivat pahoinpidelleet eikä isä koskaan toipunut vammoista täysin.

Tiistaina 15. päivänä helmikuuta 1944 Rywka kirjoitti: ”Voi, tänään kun kävimme Edzian luona, näimme matkalla kolonnan (ryhmä getosta poissiirrettäviä miehiä) Czarnieckinkadullu. Kuulin, miten miehet itkivät. Ihan sydäntä raastoi! Raastoi kauheasti! Olemme kaikki ihan rikki… Ihan rikki! Jumala, yhdistä meidät toisiimme! Tee meistä yksi, erottamaton kokonaisuus! Ah, milloin se aika vihdoin koittaa? Milloin koittaa geula?” (geula, hepr., pelastus)

Edellisenä päivänä maanantaina 14. elmikuuta 1944 14-vuotias Rywka oli kirjoittanut päiväkirjaansa runon

Hyvä Jumala! Eikö tämä jo riitä…?
Miten kauan kärsiä saamme?
Ikävä kalvaa, kuristaa kurkkua
Mitä huominen tuo, en tiedä…
Oi Jumala, auta vihdoin meitä!
Ghetto kuin kone kaiken ruhjoo
Jumala, miten kauan vielä jatkuu
Tämä elämä myrkyllinen?
Yhä huonommin kaikki on …
Toivotonta… mustaa…
Onko ihmisen oltava näin yksin?
Gheton vankilassa kurjasti kuoltava?
Kurjaa on elomme tämä….
Vaan miten ihanaa se olla voisi?
Olen tulessa, enkä voi sammuttaa
kärsimystä tätä, se minut kietoo!

OI Jumala, kaikki on kädessäsi!
Lohduta haavaista sydäntä!
Pane jo loppu piinallemme
Ja lohduta janoiset sydämemme!

Rywkasta, hänen pikkusiskostaan Cipkasta ja huoltajina toimineista serkkutytöistä tiedetään. että elokuussa 1944 heidät vietiin Auschwitziin ja sieltä ”seitsemän päivää kestäneen sanoinkuvaamattoman helvetin” jälkeen heidät lähetettiin Christianstadtiin työleirille puolen vuoden ajaksi. Siellä he kaivoivat maahan viemäriputkia. He olivat pelkkää luuta ja nahkaa, mutta joutuivat raatamaan raskaassa työssä vailla mitään suojaa vuoden 1945 ankaralta talvelta.

Saksan tappion lähetessä heidät lähetettiin kuolemanmarssille. Kuuden viikon ajan he kävelivät 40 – 60 kilometriä päivässä Bergen-Belsenin leirille, minne heidät jätettiin kuolemaan. Liittoutuneiden, venäläisten ja amerikkalaisten vallatessa Saksan keskitysleirit vapautettiin. Lääkäri sanoi Rywkan elävän enää muutaman päivän ja hänet jätettiin sairaalaan. Serkut saivat mahdollisuuden päästä Ruotsiin ja hoitoon. Serkun tyttären kautta Rywkasta on tiedetty enemmän kuin mitä hänen Auschwitzistä löydetyssä päiväkirjassa on kerrottavaa.

Rywka kuitenkin toipui niin paljon, että hänestä jäi merkintöjä Saksaan. Mutta missä hän sen jälkeen on ollut. Sukulaiset ja tutkijat ovat etsineeet häntä kaikin mahdollisin tunnusmerkein, mutta jälkeäkään hänestä ei ole. Selvitystyön yhteydessä oli löytynyt Brywkan itsensä käsin kirjoittama lomake. Se oli täytetty viisi kuukautta sen jälkeen, kun Ruotsiin päässeet serkut olivat jättäneet hänet. Hän oli syntynyt 15. syyskuuta 1929. Ikänsä puolesta vieläkin voisi olla elossa…..Isreaelissako?

Rywka Lipszykin elämää on voitu seurata päiväkirjamerkintöinä keskiviikkoon 12. päivään huhtikuuta 1944 saakka. Päiväkirja löytyi Auschwitz-Birkenaun krematorion raunioista keväällä 1945. Löytäjä oli venäläinen lääkäri Zinaida Berezovskaja.

Löytäjän suvun perilliset toimittivat päiväkirjan Yhdysvaltoihin tutkittavaksi vuonna 2008. Kirjaksi päiväkirjan on toimittanut Anita Friedman. Suomeksi teoksen on puolasta ja englannista kääntänyt Tapani Kärkkäinen. Kustantaja Gummerus Kustannus Oy 2016.