On ollut aiheellista kysyä, kenelle kellot soivat. Kenelle ne ovat soineet?

Syyrian Aleppon uhreja on muistettu Suomessakin myötäeläen, mielenilmaisuin, rukouksin ja kirkkojen kellonsoitoilla. Myötäelämisen ja rukoukset ymmärtää, mutta ovatko mielenilmaukset ja varsinkin kirkkojen kellonsoitot liioittelua, tietämättömyyttä, hurskastelua, siis mitä?

Somekeskusteluissa facebookin pienryhmissä ovat viisaat avanneet tuntojaan ja arvioineet havaintojaan. On tullut tykkäyksiä kommentille, jossa varoitetaan kuuntelemasta Ruotsin, Yhdysvaltain, Viron tai yleensä Baltian maiden ja Suomen eräiden nimeltäkin mainittujen intoilijoiden valmiuksia sotaisiin avauksiin. Eräillä facebookin seinillä on Ylen Syyria-uutisoinneilla katsottu olevan pakkomielle kertoa ”että siellä pommitetaan siviilejä hirmuisesti”. Mutta sitä uutiset eivät kuitenkaan kerro, että sekä YK että Syyria ovat tehneet ehdotuksia asian ratkaisemiseksi, mutta ehdotettu ratkaisu ei sovi Yhdysvalloille, koska ratkaisu tarkoittaisi sodan loppumista. Se taas veisi Yhdysvalloilta syyt kritisoida ja syyttää Venäjää.

Kirkonkellojen soitot on seinäkirjoituksissa nähty sotapolitiikkana.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on facebook-piirissä nähty sodan tekijänä. Ministerin tietoon on saatettu varoittavat sanat siitä, mitä amerikkalaisten sotalaivojen ja hävittäjien tulo Itämerelle ja Suomeen merkitsee. Ne tekevät Itämeren alueesta rauhattoman ja ”siellä leijuu sodan uhka”.

Ministeri Niinistöä on ojennettu noudattamaan Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittista linjaa, johon kuuluvat myös hyvien suhteiden luominen Venäjään ja muihin naapureihin.

Facebookin seinäkirjoituksissa ministeri Niinistöä on ohjeistettu ottamaan vastuu. Hänen viimeaikaisen ulkopoliittisen toimintansa on nähty olevan luomassa rauhattomuutta ja epäluottamusta Suomen ja Venäjän välille.

Suomalaisten jos keiden tulee tietää, että Venäjä ja venäläiset ovat oma persoonansa. Eihän Venäjä maatieteellisestikään ole kuin mikä maa tai valtio tahansa. Se on manner. Räkyttävä asenne Venäjää, presidentti Vladimir Putinia ja venäläistä ihmistä kohtaan on ala-arvoista, moukkamaista. Asenteissa ei toteudu erilaisuuden hyväksyminen.

Kun kovin räkytetään, saattaa käydä kuten kirjailija Paavo Haavikko kuvaa näytelmässään ”Agricola ja kettu”. Ruotsin ja venäläisten jatkuvien rajariitojen vuoksi kuningas Kustaa Vaasa lähetti vuonna 1557 Moskovaan rauhanvaltuuskunnan, johon Mikael Agriola osallistui Suomen edustajana. Venäjän tsaari Iivana IV (1550 – 1584) eli tsaari Iivana Julma oli muinais-Venäjän naurumaailman omaperäinen edustaja. Missä määrin Haavikon näytelmän yksityiskohdat pitänevät paikkansa, mutta näytelmän mukaan heti ensimmäisessä tapaamisessa tsaarin kanssa 24. helmikuuta 1557 valtuuskunta saa kuulla, että Ruotsin kuningas on hevoskauppias, ja koska kuningas on hevoskauppias, hänen lähettiläänsä on hevonen.
Haavikon kuvaamana kohtaaminen Venäjällä lienee ollut lännen edustajille kulttuurishokki.
Iivana Julman elämäkerran kirjoittaja Venäjän tutkija Lontoon yliopistossa Isabel de Madariaga (1919 – 2014) antaa tsaari Iivana Julmasta vielä spektaakkelimaisemman kuvan (Ajatus Kirjat. Gummerus Kustannus Oy 2007). Ruotsin lähetystössä vuonna 1569 oli nyt mukana piispa Paavali Juusten. Piispa joutui muun seurueensa kanssa samoin kohdelluksi. Lähetystö oli pakotettu Novgorodissa kulkemaan ilman housuja alapää paljaana. Käsky lähetystön kohteluun oli tullut tsaari Iivanan määräyksestä ja Novgorodin käskynhaltijan käskystä.
Ruotsin lähetystön saama kohtelu oli reaktio valtioiden välisiin ristiriitoihin. Muun muassa kuningas Juhana III:n kannattajat olivat käyneet suurlähettiläs Vorontsovin kimppuun. Kiistaa oli myös Juhana III:n vaimosta puolalaisesta Katarina Jagellonicasta, jonka myös tsaari Iivana olisi halunnut puolisokseen.

De Madariagan mukaan tsaari Iivana IV on toisille nykyajan Venäjän sankarillinen perustaja, vahvan Venäjän luoja. Toisille hän on tyranni, joka loi venäläisen itsevaltiuden ja terrorivallan perinteen.

Venäjän arvioinneissa on hyvä nähdä näiden kahden tradition olemassaolo. Öykkäröinti ja ylemmyys eivät ole sitä.

Yhdysvallat on Naton välityksellä kietaissut Venäjän syliinsä ja Venäjän asettaessa turvalllisuus- ja puolustusjärjestelmänsä rajojensa puolustamiseksi Venäjän katsotaan uhkailevan naapureitaan. Krimin valtaus tulisikin avata puolueettomasti. Tosiasioita ovat Naton Krimiä vartioinut laivasto ja Krimin venäläinen historia. Nämä kaksi! Mikä oli liipaisin, jota tuossa asetelmassa painettiin ja oliko liipaisinkäden käyttö perusteltua, oliko se täysin välttämätöntä. Olisihan Krim ollut namupala myös Yhdysvalloille. Tällöin liipaisinkäden käyttö olisi voitu perustella maailmanrauhalla.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Veera Laine on nähnyt Venäjän suhteen Krimiin hienosti (Kaleva 23.10.2016). Venäjän ja Krimin yhteiseen menneisyyteen kuuluu ajatus, että Krimin asukkaat ovat osa Venäjän kansaa. ”Kun Venäjä valtasi Krimin, haluttiin luoda mielikuva, että nyt Krimin venäläisetkin ovat taas palanneet kotiin.”

Venäjä siis on historiansa vanki! Venäjän on toteutettava historiaansa viimeiseen asti. Venäjä toteuttaa!

Veera Laine on tutkinut nyky-Venäjän valtiojohtoista nationalismia. Laineen mukaan Venäjän johto on rakentanut kansallistuntoa yhteiselle menneisyydelle ja perinteisille arvoille.

Ensimmäisessä puheessaan Ukrainaan kuuluneen Krimin valtauksen jälkeen presidentti Vladimir Putin puhui kansalle Kiovan hallitsijan ruhtinas Vladimirin kastamisesta kristinuskoon vuonna 988. Presidentti Putin liitti ruhtinas Vladimirin puheeseensa, jossa hän perusteli, että Krimillä asuu ”meidän ihmisiä”, selittää tutija Laine, joka tutkimuksessaan on käynyt läpi valtiojohdon tuottamia tekstejä sekä presidentti Putinin tärkeimpiä linjapuheita vuosilta 2012 – 2016.

Laineen tutkimuksen mukaan kansallistunteen rakentamiseen käytettäviä yhteisiä arvoja ovat Venäjän henkis-eettiset arvot vastakohtana lännen materialistisille ja maallistuneille arvoille. Perineisiin arvoihin kuuluvat myös perhearvot. ”Kansan yhtenäisyyden luomiseen Putin käyttää myös vastakkainasettelua lännen kanssa” todetaan Laineen haastattelussa.

Venäjällä on edustettuina 190 eri kansallisuutta. Valtiojohtoinen nationalismi edellyttää, että kansalainen voi olla etnisesti mitä hyvänsä, mutta on hyväksyttävä yhteiset venäläiset arvot.
Yhdistäviä tekijöitä yhteisten arvojen lisäksi ovat kansaa yhdistävä Venäjän voitto suuressa isänmaallisessa sodassa sekä yhteiseen menneisyyteen kuuluva käsitys Venäjästä suurvaltana.

Veera Laine on Ulkopoliittisen instituutin EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä-tutkimusohjelman tutkija, joka on lähdössä tutustumaan Norjan Venäjä-tutkimukseen Oslossa.

Kalevan haastattelussaan Laine korostaa, että suomalaisten olisi hyvä tutkia ja opiskella Venäjän historiaa.

P.S. On hyvä huomata Venäjän olevan Syyriassa Syyrian laillisen hallinnon tukena. Presidentti Putinin tiedetään myös sanoneen, että Syyria on kristinuskon historian synnyinseutua.