Pariisiin kohdistunut ja koko Eurooppaan soluttautunut terrorismi kaikessa barbaarisuudessaan on haastanut länsimaisen pasifistisesti korostuneen ihmiskäsityksen. On tullut välttämättömäksi tajuta, ettei ihminen ole ainoastaan hyvä ja heikko, hän on myös paha.

Yllättävästi Bryssel pahan tekijöiden keskittymänä on joutunut huomion kohteeksi. Tosin Belgian Bryssel itsekin istuu katkaistujen käsien muistomerkkien päällä. Belgian kuningas Leopold II (1865¬ – 1909) aloitti 1900-luvun pimeät teot. Hän kidutti ja surmautti saman määrän ihmisiä kuin Hitler kerätessään yksityisomistuksessaan olevasta Kongosta kumia ja norsunluuta.

Adam Hochschildin teoksessa ”Kuningas Leopoldin haamu” eräs kongolainen kuvaa omaa lapsuuttaan: ”Kun olin pieni, sotilaat tulivat kumin tähden kyläämme ja aloittivat sodan … pakenin, luoti raapaisi kaulaani … kaaduin ja tekeydyin kuolleeksi. Yksi sotilaista katkaisi veitsellä käteni ja vei sen mennessään. Näin hänellä muitakin katkaistuja käsiä … Samana päivänä isäni ja äitini surmattiin, ja tiedän että myös heiltä katkaistiin käsi”.

Sitä oli tieteen, taiteen, tekniikan ja hyvinvoinnin vuosisadan 1900-luvun alku.

Onko ihminen 2000-luvulla hyvä, heikko vai paha? Vastauksen tiedämme. Hän on myös paha.

Stalinit ja Hitlerit ovat keskellämme. William Shakespearen viimeisen tragedian Macbethin sanoin ”kasvot kätkeköön sen, minkä petollinen sydän tietää”. Antiikin filosofi Aristoteles oli sitä mieltä, että ihmiset ovat läpinäkymättömiä toisilleen ja itselleenkin. Ruotsalainen kirjailija Henning Mankel (1948 – 2015) on sanonut kirjoistaan, että mitä ikinä hän kirjoittaa tai keksiikään dekkareissaan, todellisuus on aina pahempi.

Presidentti Sauli Niinistö on sanonut turvapaikanhakijakysymyksen karanneen käsistä. Seuraukset olisi pitänyt nähdä jo siinä vaiheessa kun pakolaisryhmä toisensa jälkeen ylitti Välimeren. Pakolaiset ovat yllättäneet Euroopan ja hänet siinä mukana, presidentti Niinistö tilitti omaa osuuttaan pakolaiskysymyksessä Yle Radio1:n suorassa kansalaislähetyksessä itsenäisyyspäivän aattona. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on jo aikaisemmin tunnustanut Ruotsin olleen naiivi suhteessa ulkoisiin uhkiin.

Rationaalisessa päättelyssä tervettä järkeä käyttäen ovat kysymykset vastauksia tärkeämpiä, kyseenalaistaminen ei saa unohtua. Viisi vuotta sitten joku Suomen ulkopoliittisista toimijoista saattoi sotaintoisesti jopa ylistää arabikevättä. Olisi pitänyt nähdä, etteivät demokratiaan ja järjestyneeseen yhteiskuntaan juurtumattomat kansalaiset ole kypsiä yhtäkkisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja uudistuksiin. Nyt virtaa veri Eurooppaan asti.

Euroopan, Suomi siinä mukana, pakolaispolitiikassa ovat toteutuneet historian professori filosofi Juha Sihvolan (1957 – 2012) varoittamat hyvä tahto ja tietämättömyys. Sihvola sanoo maailmankansalaisen etiikassaan, että hyvä tahto ja tietämättömyys ovat kauhistuttava yhdistelmä. (Maailmankansalaisen etiikka, Otava 2004).

Sihvolan terävä kritiikki, vaikka se on kirjattu kymmenen vuotta sitten, osuu näiden päivien pasifistiseen ja naiiviin ajatteluun Euroopan ja Suomen pakolaispolitiikassa. Sihvola etsii kirjassaan etiikkaa, joka vastaisi tämän päivän globaalia, kansainvälistä ihmistä hänen mieltäessään itsensä kosmopoliitiksi, maailmankansalaiseksi.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa eurooppalaiset ovat halunneet toimia humaanien ja kristillisten arvojensa mukaisesti. Solidaarisuus on haastanut auttamaan. Nyt on kuitenkin nähty, ettei moraalisuus voi ohittaa realiteetteja. Tulee tietää ”millaiset voimat ja rakenteet tosiasiallisesti hallitsevat ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita.” Piittaamattomuus olosuhteista ei ole mitenkään ylevää, Sihvola kirjoittaa.

Turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikka ovat perimmältään ihmiskäsityksiä. Turvallisuuden pahin uhka on ihminen, ei edes ilmasto eikä muukaan luonto. Suomi on pitänyt kiinni yleisestä asevelvollisuudesta, jonka perustasta voi erottaa luterilaisen ihmiskäsityksen ihmisestä myös pahana, ei ainoastaan hyvänä tai heikkona.

Käsitys ihmisestä myös pahana ei johda sotilasvaltioon eikä militarismiin. Niihin johtavat viha ja suvaitsemattomuus. Pehmeitä arvoja edustavat valtiot ovat houkuttelevia ja haavoittuvia. Se on koettu viime aikoina myös Suomessa. Suomen eetoksen, ilmapiirin, läpäisevä luterilainen etiikka on tällä hetkellä kullan arvoista. Siinä poliisikaan ei syyttä herätä pelkoa vaan esivaltana merkitsee yhteiskunnassa sisään rakennettua turvallisuutta ja järjestystä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi.

Ranskalla filosofien ja katolisen uskonnon maana olisi aihetta pohtia omaa ihmiskäsitystään laïcité-periaatteestaan huolimatta tai juuri siksi.