Syntinen sananvapaus 11.11.2015 11.2.2016
Päivitetty uudelleen 11.2.2016.
Edellinen päivitys 11.11.2015
Tapio Koivukari kirjoittaa syksyn kirjassaan ”Unissasaarnaaja” pääteemansa 13-vuotiaan unissasaarnaajan Tuulikki Heinosen ohessa kokkolalaisesta hurmossaarnaajasta, unissasaarnaaja Maria Åkerblomista, joka sai isot isännät ja aikuiset miehet ”syömään kädestään”.
Koivukarin teos on psykologiaa ja psykiatriaa vietävissä olevista ihmisistä. Tapahtumat sijoittuvat jatkosodan jälkeisiin tositapahtumiin vuonna 1949 Lounais-Suomessa. Tapahtumat voisivat olla tätä päivää.
Koivukarin teoksessa Tuulikin sairaalloinen saarnaamisinto päätyi traagiseen hyväuskoisuuteen. Hyväuskoisuus ympäröi myös Åkerblomin, joka sai isännät myymään maansa ja antamaan rahat Åkerblomille. Tarkoitus oli muuttaa Amerikkaan ja perustaa sinne oikeauskoisten siirtokunta. Rahat kuitenkin päätyivät saarnaajan ylelliseen elämään. Åkerblom riitautui Kokkolan nimismiehen kanssa.
Antirationaalisuus ja selittämättömyys syksyn kirjoissa ilmentävät aikaamme, jossa paranoiasta, harhaisuudesta, on tullut totta. Media, neljäs valtiomahti, on kriisissä. Ks. sermones.fi:n artikkeleita median edustajien sivistyspääoman hataruudesta, olemattomuudesta tai jopa vääristymisestä. Rajan ylitykset jonnekin ovat olleet median klikkijournalismille tuottoisaa. Meillä löytyy suuri joukko vietävissä olevia ihmisiä (psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma. Turun Sanomat 30.3.2015).
Sofi Oksasen Normaa on luettu itse kirjailijasta kiinnostuneena, mutta maagiselle teemalle samalla selitystä etsien. Emmi Itärannan ”Kudottujen kujien kaupunki” on yksi kuluvan syksyn kirjoja.
Hurmossaarnaja Maria Åkerblomille rinnakkainen on suomalaisen valtamedian blogisti, joka vanhoillislestadiolaisuuskritiikillään vuodesta toiseen ruokkii mediaa kädestään. Vaikka suuri osa lukijoista tietää blogistin kirjoittavan sillä varmuudella, jonka tietämättömyys antaa, häntä luetaan samalla mielenkiinnolla jolla kuunnellaan juoruilijaa. Ei huomata, miten syntistä sananvapaus voi olla. Jotakin totta ja paljon sitä, mikä ei ole totta. Media puolestaan ei huomaa olevansa klikkijournalismin vietävissä.
Tosin mediassa ovat alkaneet myös pahanpuhumisen katumisharjoitukset. Oulussa ilmestyvä Kaleva muutti uskonnollisista lähimmäisistä puhumisen suuntaansa välittömästi viimeisen päätoimittajavaihdoksen jälkeen. Kotimaa-yhtiöiden kotimaa24:ssa vuodesta toiseen ilmestyneitä vanhoillislestadiolaisuuskriittisiä blogeja ei ole vähään aikaan ilmestynyt.
Kaleva on näyttävästi paheksunut pahanpuhumista. Ruotsin Trollhättanin koulusurman jälkeen lehti otsikoi pääkirjoituksensa ”Vihapuhe voi viedä vihatekoon” (24.10.2015). Maanantaina 9.11.2015 lehdessä oli kokonainen aukeama aiheesta ”Se viimeinen pisara”. Kaleva oli kysynyt lukijoiltaan raivosta ja julkaisi kerääntynyttä aineistoa tieraivosta, katsomoraivosta, käytösongelmista kouluissa ja työpaikoilla, vihapuheesta, somemöyhäämisestä jne.
Kaleva päätti muutaman viikon takaisen pääkirjoituksensa arvioon yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä. Julkisen sanan neuvoston Risto Uimosen jälkeen valittu tuore puheenjohtaja Elina Grundström on heti uuden tehtävänsä alkajaiseksi lausunut näkemyksensä vihaksi ryöstäytyneestä sananvapaudesta. ”Eivät valesivustot ole journalismia. Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa. Journalismin ydin on se, että faktat ovat oikein (H.S. 4.11.2015).
Lauantain 7. 11. 2015 vastaisena yönä syntyneen sote-päätöksen vyörytys mediassa ja somessa on moninäkökulmaista eikä tarkallakaan lukemisella ole mahdollista löytää totuutta. Itse pääministeri Juha Sipilä on arvioitu erilaisilla mittareilla ja sote-päätöksen tulevaisuus samoin. Grundströmiä tulkiten voisi todeta, että kaikilla on oikeus omiin näkemyksiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa. Poliittinen piilovaikuttaminen on teksteissä ilmeistä. Moraali näyttää olevan kevyttä tavaraa monilla valtakunnan vaikuttajilla ja poliittisten päätösten muilla arvioijilla. Ollaan sodassa ”tapa tai tule tapetuksi” periaattein. Miten tähän on tultu? Ollaan toteuttamassa ilmapiiriä, jossa on voitettava tai tulla voitetuksi, on kurotettava tai tulla poljetuksi.
Radikaali episodi ovat rapport.fi:n kolumnistin Jani Kaaron tutkivan journalismin johtopäätökset ja vastineet artikkeliaan kommentoineille vanhoillislestadiolaisuutta kritisoivien julkaisujen kirjoittajille.
http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225368
Valemuistot ovat laaja ilmiö, josta seuraavassa linkissä Helsingin Sanomien julkaisema artikkeli. Aihepiiriä tutkiessaan tutkija Elizabeth Loftus on istuttanut tutkimustarkoituksessa koehenkilöihinsä valemuistoja, se on mahdollista, ja jopa vankiloissa voi olla valemuistojen perusteella tuomittuja syyttömiä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1445572452782
Kirjailija Agatha Cristie on teoksissaan käsitellyt valemuistoja. Muun muassa dekkarissa ”Teetä kolmelle” nuori nainen sanoo olevansa toisen ihmisen kuolemaan syyllinen. YleRadion elokuvatarjonnassa on parhaillaan Agatha Christien ”Kolmas tyttö”, jossa itsensä syylliseksi väittänyt tyttö todetaan syyttömäksi. Molemmissa tapauksissa tytöt olivat osuneeet murhapaikalle murhan juuri tapahduttua ja kohtaamisen vaikutuksesta he alkoivat pitää syyllisinä itseään. Kysymys on psykoanalyyttisesta alitajunnan reagoinnista sekä myös yliherkän omantunnon toiminnasta.
http://areena.yle.fi/1-1203457?autoplay=true
Kotimaan blogisivuston kotimaa24:n vanhoillislestadiolaisuuden asiantuntijana pidetyn ja itseään pitäneen blogistin suosiota on tilastoitu klikkaamisten määrällä. Kuitenkaan klikkaamiset eivät kerro blogin suosiosta muuta kuin sen, mitä Lauerma sanoo huijaamisesta ja valejutuista. ”Jos jutut ovat hyvin luettuja, ongelmaksi riittää se, että yksi kymmenestä uskoo.” Hän lisää vielä ”Meillä löytyy suuri joukko vietävissä olevia ihmisiä” (Turun Sanomat 30.3.2015).
Lauerman mukaan sillä on surullisia yhteiskunnallisia seurauksia, jos ihmiset pitävät totena valeuutisten sisältöjä (T.S. 30.3.2015). Suomeen rajuna tapahtuneen pakolaisvirran kotoutumisessa näitä seurauksia kohdataan. Seuraukset ovat nähtävissä myös suhtautumisessa osaan suomalaisia heidän uskonnollisen vakaumuksensa tähden. Vanhoillislestadiolaisten kristittyjen kodeissa on viime vuosina kärsitty lasten koulukiusaamisten ja perheiden halventamisten tähden.
Lauerma sanoo valejuttuihin todennäköisimmin uskovan ihmisten, joiden todellisuudentaju on muutenkin hieman horjuva (T.S. 30.3.2015). Myös vanhoillislestadiolaisuuden useilla kriitikoilla on teksteissään jo lähtökohtaisesti vääriä käsityksiä vanhoillislestadiolaisuudesta. Kyseisestä kotimaa24:n blogista on luettavissa lakihenkisyyttä, lahkolaisuutta, fundamentalismia ja sivistymättömyyttä. Vanhoillislestadiolaisuus on torjunut juuri nämä piirteet ja opetukset. Kirjailija Pauliina Rauhalan kaunokirjallisesti moitteettomassa tuotoksessa ovat nämä opetukset ja käsitykset vanhoillislestadiolaisuudesta kuin suoraan kotimaa24:n blogista poimittuina. Hurjinta on muun muassa Aasian uskontojen jälleensyntymisopista juontuva ei-kristillinen vauvavarasto-oppi, jota vanhoillislestadiolaisuus suinkaan ei kanna itsessään.
Suomalaiseen kulttuuriin sisältyvä sananvapaus ilmenee ala-arvoisena, jos uskonnolliseenkin vakaumukseen kuuluva sananvapaus on tasoltaan vihatekoihin rinnastettavaa tai niihin johtavaa vihapuhetta puhumattakaan sitten poliittisesta puheesta. Ratkaisu on sivistyksessä. Mutta mitä sivistyksellä nykyisen törmäilyn aikana ymmärretään? Se ei ole ainakaan kiroilemisen opettamista lapsille, josta Mari Toppinen kirjoittaa kolumnissaan (HS. 9.11.2015).
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1447052035959
Missä on sivistys- eli tiedeyliopistojen ääni? Oulun yliopistossa on Suomen ainoa aatehistorian oppituoli, mutta julkisesta keskustelusta päätellen sillä ei istu kukaan eikä oppituolin juuressa istu ainuttakaan kuulijaa. Jokaisen akateemisen oppineen on professuurista ja loppututkinnon nimikkeestä riippumatta kyettävä käymään sivistyskeskustelua julkisuudessa.
Sananvapauden sivistynyt käyttäminen perustuu keskustelijan ja kirjoittelijan sivistyspääomaan. Seuraavassa linkissä yksi sermones.fi:n sivistyneisyyttä käsittelevistä artikkeleista.
http://www.sermones.fi/2015/01/paivakirjastani-1212015/
Sivistys alkaa ihmiskäsityksestä. Lainaus edellisestä artikkelista: ”Onko siis ihminen hyvä, paha vai heikko? Luterilaisen etiikan mukaan ihminen on sekä hyvä että paha, ei vain heikko, vaan paha. Kristittyynkään ei voi luottaa!
Nyt kun Ruotsissakin mietitään, tulisiko palauttaa yleinen asevelvollisuus, voisi ennen kaikkea tarkistaa vallalle päässyt ihmiskäsitys, onko se sopusoinnussa entisen kulttuurikäsityksen kanssa. Nyt ei Ruotsissakaan ole NATO-keskustelun aika.
http://www.sermones.fi/2014/09/ihminen-on-myos-paha-2/
Olisi aiheellista saada keskustelua sivistyksestä ja sivistyneisyydestä. Ne eivät ole vain ns. ”korkeakulttuuria”.
Sivistynyt ihminen kykenee rakentavaan yhteistyöhön, ottaa huomioon toimintansa seuraukset ja kantaa niistä vastuun. Hän on huomaavainen toisia ihmisiä kohtaan, hänellä on hyvät käytöstavat ja hän osaa huolehtia itsestään ja elinympäristöstään. Sivistykselle on ominaista laaja-alaisuus ja monipuolisuus sekä kyky tarkastella asioita eri näkökulmista. Sivistyneisyyteen kuuluu henkilökohtaisena asenteena ehdoton rehellisyys. Sivistys ja sivistyneisyys edellyttävät kasvattamista ja kasvamista.”
http://www.sermones.fi/2014/05/sivistyksen-paiva-snellmanin-paiva/
Ote edellisestä artikkelista: ”Mitä sivistys sitten on?
Sivistyksen ydintä on etiikka. Etiikan ydintä ovat arvot. Arvojen ydintä on ihmisarvo. Se merkitsee jokaisen ihmisen henkistä ja fyysistä koskemattomuutta ja siinä ihmisen perusolemuksen ymmärtämistä: sitä on ihmisyys sinänsä.
Vastasyntyneellä lapsella ovat kaikki oppimisvalmiudet, jotka vain odottavat hyvää hoitoa ja vaalimista, kasvamaan auttamista. Vastasyntynyt lapsi ei ole tabula rasa, tyhjä taulu, johon vasta kokemus jättää jälkensä. Vastasyntynyt lapsi on eettinen kukkapelto. Ydintä hänessä on ihmisyys sinänsä. Kristinuskon mukaan hän on Jumalan luomistyö ja Jumalan kuva. Että myös syli – tarkoittipa se vanhempia, kotia, ympäröivää kulttuuria, yhteiskuntaa, koulua, ilmapiiriä, aikakauden eetosta – olisi eettinen kukkapelto, syli jonka oma elämä olisi hyvää elämää.”
http://www.sermones.fi/2014/09/ihminen-on-myos-paha-2/
Ihminen on hyvä ja paha. Tämä edellyttää yksilö- ja yhteiskuntatasolla itsekasvatusta, siis kasvamista, ja kasvatusta.
Hyvinvointiyhteiskunta ja henkilökohtainen hyvä elämä voivat tuudittaa ihmisen välinpitämättömyyteen ja varomattomuuteen siitä, mitä maailmassa todellisuudessa voisi tapahtua. Näin on käynyt sananvapauden kanssa. Varoittaessaan hölmöydestä professori Juha Sihvola ottaa teoksessaan ”Maailmankansalaisen etiikka” kantaa poliittiseen realismiin ja machiavellismiin tavalla, mikä sopii tarkastelukulmaksi myös luterilaisesta ihmiskäsityksestä käsin. Hän muun muassa toteaa, että ”moraalisesti vastuullisen toimijan on syytä tietää, millaiset voimat ja rakenteet tosiasiallisesti hallitsevat ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita”.
Sihvola varoittaa: ”Piittaamattomuus olosuhteista ei ole mitenkään ylevää. Hyvä tahto ja tietämättömyys ovat kauhistuttava yhdistelmä”.
Vapaus on ihmisen olemuksellisuutta ja eksistentiaalista todellisuutta. Sen on kuitenkin kasvettava vastuullisuuteen lähimmäisen eksistentiaalisesta vapaudesta. Yhteiskunnassa tulee vallita periaate, jossa ollaan yhdessä vapaita. Mediassa syntinen sananvapaus neljäntenä valtiomahtina on diktatuuria ja tyranniutta, raakalaisuutta ja barbarismia. On kysymys median ammattitaidosta. Sama koskee somekirjoittelua.
Turvallisuuspoliittisesti pahojen ihmisten maailmassa tulee olla turvallisuus- ja puolustusjärjestelmä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi sekä puolustamiseksi. On kysymys esivallasta. Koko Eurooppa – eivätkä vain Suomi ja Ruotsi – on pehmeitten arvojen edustajana sekä houkutteleva että haavoittuva. Valtiolliset, poliittiset ja sotilaalliset periaatteet koskevan myös henkistä turvallisuutta sananvapauden maailmassa.
Pääministeri ja eduskunnan puhemies emeritus Paavo Lipposen vastaus kysymykseen, mitä on todellinen ja oikea sivistys?
Lipponen kirjoittaa: ”Sivistyksessä on kysymys oman itsensä, oman kansakuntansa ja kulttuurinsa, koko ihmiskunnan tilan tuntemisesta ja tiedostamisesta, edellytyksenä kasvaa muita arvostavaksi, yhteisön arvoa kasvattavaksi jäseneksi. Siihen kuuluu avoin asenne, vastaanottavaisuus uudelle tiedolle, argumenteille ja vasta-argumenteille, valmius antaa tilaa toisin ajatteleville. Länsimaiseen sivistysperinteeseen kuuluu erottamattomasti demokratia ja ihmisten välisen tasa-arvon kunnioittaminen. Se tarkoittaa käytännössä sellaisten edellytysten luomista, ennen kaikkea koulujärjestelmässä, jotka antavat jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kehittää, sivistää itseään”.
Lipponen korostaa aikuisten vastuuta esikuvina. Julkisuuden henkilöt antavat tahtomattaan käyttäytymismalleja. ”Nuoriso erityisesti tarvitsee idoleja, joihin samastua.”
Lipponen perää vastuuta erityisesti medialta. ”Medioilla on keskeinen rooli sivistyksen edistäjänä ja hyvien tapojen ylläpitäjänä.”
Sivistykseen kuuluvat siivot tavat, Lipponen arvioi. Hän on liittänyt teoksensa sivistystä koskevan osan loppuun J. V. Snellmanin sanat Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen esipuheeseen vuonna 1873: ”… tiedetään periajatuksen tässä teoksessa olevan sen, että sivistys ja siivot tavat ovat välttämättömänä ehtona ihmisen vapaudelle, rauhalle sekä onnelle.”
Ks. artikkeleita sermones.fi:ssä lisäksi muun muassa hakusanoilla sivistys, valistunut osallistuminen, J. V. Snellman, Kyösti Kallio, eurooppalainen kulttuuri, suomalaiset kirja kädessä, Siikajoen taistelu, Paavo Lipponen, maabrändin paradigmaa etsimässä, Martti Luther, luterilainen etiikka, sydämensivistys, Martti Ahtisaari
Tapio Koivukari, Unissasaarnaaja. Johnny Kniga Kustannus 2015. Koivukari sai teoksellaan Runebergin palkinnon 5.2.2016.