Päivitetty uudestaan 11.2.2016.

Edelllinen päivitys 22.12.2015.

Peruskoulumme kyllästyttää monen oppilaansa koulun viholliseksi ja jopa työn vieroksujaksi. Näitä syrjäytyneitä Suomessa on tällä hetkellä tilastointitavasta riippuen 14 000 – 100 000. Tilastojen mukaan valta-osa huono-osaisista nuorista kärsii oppimisvaikeuksista ja toisena merkittävänä tekijänä huono-osaisuuteen on yksinäisyys. Eikö näille lasten ja nuorten murheille ja elämäntaakoille ole mitään tehtävissä?

Sotaa käynyt Suomen valtio kykeni auttamaan uuden elämä alkuun 400 000 kotinsa Karjalaan menettänyttä suomalaista. Heidän lisäkseen 50 000 rintamamiestä ja orpoa perhettä sai uuden alun. Suomeen ei syntynyt pakolaisleirejä. Miten on mahdollista, että hyvinvoiva Suomi on neuvoton koulusta tarpeeksi saaneiden kanssa?

Sodan takia kotinsa menettäneiden ja kodittomiksi joutuneiden asioita hoitivat Veikko Vennamon ja Johannes Virolaisen kaltaiset suurmiehet. Missä tämän päivän suurmiehet ja -naiset ovat? Heitä oli vielä siinä vaiheessa, kun perustettiin peruskoulu. Missä he nyt ovat?

Jo alakoulun oppilas voi tarvita läksyjen tekemiseen aikaa päivittäin kaksikin tuntia ja yläkoulun oppilas yli 2,5 tuntia. Mahdollinen ongelma rasittaa koko perhettä. Ydin kuitenkin on siinä, miten oppimistapahtuma on ohjattu koulupäivän puitteissa ja miksi koulutehtäviä yleensä tulee tehdä koulupäivän ulkopuolella. Nythän niistä ei aina huolehdi iltapäivähoitokaan.

Lasten mahdollisuudet selvitä koulun antamista kotiläksyistä voivat olla lähtöviiva, josta alkaa lasten ja nuorten eriarvoistuminen. Useimmiten lapset peruskoulun ensimmäisestä luokasta alkaen tarvitsevat läksyihinsä vanhempiensa apua, jota kaikki vanhemmat eivät pysty antamaan, vaikka olisivat kotonakin lasten tullessa koulusta. Epäonnistumisten kierre on siis näiden lasten kohdalla alkanut, sillä uusi opitaan aina jo opitun antamalle perustalle.

Eräs luokanopettaja kertoi koulunsa iltapäiväkerhosta, jossa ei ole läksyjen tekoa. Jotkut lapsista menevät kotiin vasta viiden maissa, ja kotiin saapuvat työstä väsyneet vanhemmat ja koulusta väsynyt lapsi tekemättömät läksyt repussa.

Koulupäivän pidentymisen tulisi merkitä sitä, että lapset voisivat tehdä koululla kaikki niin sanotut kotiläksynsä. Terveet ja tasapainoiset lapset liikkuvat luontojaan ja näin toteuttavat hallitusohjelmaan kirjatun ylimääräisen liikuntatunnin.
Mikäli oppilas, pienikin, nähtäisiin oman oppimisensa tekijänä suuremmassa määrin kuin on tapahtunut, hän voisi yhden päivän viikossa opiskella kotikoulussa. Tässä olisi tietoyhteiskunnalle verraton paikka ohjata lapset ja nuoret tietoyhteiskunnassa oppijoiksi.

Edes yhden päivän kotikoulu viikossa – keskiviikkona – voisi olla mahdollisuus juuri eri tavoin erilaisille lapsille ja nuorille, varsinkin heille, joiden on vaikea istua koulunpenkillä, mutta myös ujoille, aroille sekä omissa oloissaan viihtyville.

Yksi rauhoittava päivä viikossa, esimerkiksi juuri keskiviikko, paloittelisi kouluviikon osiin ja tekisi koko viikon kevyemmäksi. Oppilaat, jotka eivät halua tai tarvitse kotikoulupäivää, kävisivät entiseen tapaan koulussa ja saisivat tuona päivänä opiskella pienemmissä ryhmissä.

Esitys sähköisestä kotikoulupäivästä on yksi ratkaisuehdotus Opetus- ja kulttuuriministeriön 12.3.2015 julkistaman Tulevaisuuden peruskoulu-kehittämishankkeeseen perusopetuksen uudistamiseksi. Hankkeen taustalla ovat havainnot perusopintonsa päättävien oppimistulosten heikentymisestä, mutta raportissa nähdään peruskoulun muutostarve myös kulttuurisena. Koulu on yhä useammalle nuorelle vain yksi kehitysympäristö muiden joukossa.

Elämäänsä kyllästyneelle nuorelle voisi Vennamon ja Virolaisen hengessä ketteränä kokeiluna jopa tarjota pientä maapalaa. Olisi paljon, jos näissä nuorissa vielä saisivat sijan ilo ja unelmointi.