Viime päivinä jälleen on uutisoitu lapsiin kohdistuneesta kuritusväkivallasta. Median (mm. IS 13.2.2015) välittämien tilastojen mukaan joka kahdeskymmenes pienten lasten äiti käyttää lapsiinsa vakavaa fyysistä väkivaltaa, mikä tarkoittaa esimerkiksi lyöntiä tai potkaisemista. Tilastojen mukaan nämä äidit ovat jo aikaisemmin käyttäneet kuritusväkivallan ”lievempiä” muotoja tukistamista ja luunappeja.

Uutisoinnin mukaan kuritusväkivaltaa käyttävien äitien taustatekijöinä on henkilökohtaisia paineita.

Seuraavassa kopio sermones.fi:n lasten kasvattamista tarkastelevasta artikkelista 23.1.2008 otsikolla ”Iljettävä luunappi”.

Iljettävä luunappi
23. Tammikuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Kasvatustarkoituksessa lapselle annettu luunappi on iljettävä ja vihlaisee sivullistakin, jos hän joutuu teon todistajaksi.

Luunappi synnyttää pahoinvoinnin tunteen aikuisessakin ihmisessä.

Äskettäin uutisoitiin syytteen nostamisesta vanhempia kohtaan, jotka olivat läimäittelyn ja tukistamisen lisäksi antaneet lapsilleen luunappeja.

Luunappi on lapsen nöyryyttämistä.

Antaessaan lapselle luunapin aikuinen ei tue lapsen kasvua vaan alistaa hänet.

Luunappi on todella muuta kuin edes kevyttä huumoria lasta kohtaan.

Kun uutisoidaan rikoksiksi muuttuneista lasten kasvatustapahtumista, tulisi synnyttää myös keskustelua siitä, mikä vanhemmat tekee niin kireiksi, ettei kärsivällisyys riitä laskemaan kymmeneen.

Toisen vanhemman, isän tai äidin, mahdollisuutta jäädä pois työelämästä tulisi tukea nykyistä enemmän.
Olkoot vanhempien koulutus tai työ ja siinä ammattitaidon säilyttäminen mitä hyvänsä.

Useimmat kodit selviävät työn ja perheen yhteensovittamisesta. Vuorokausi aikataulutetaan ja jokaisen perheenjäsenen elämä ohjelmoidaan.
Mutta ihmisen tunteita ja kokemuksellisuutta on vaikea aikatauluttaa ja ohjelmoida. Niihin saattaa silloinkin, kun elämä tuntuu tai näyttää menevän hyvin, kerääntyä karstaa.

Isän ja äidin syvin kokeminen saattaa päästä tietoisuuteen vasta vuosien päästä tai vasta kun lapset ovat aikuisia.

Helposti loppuva kärsivällisyys akuutissa kasvatustilanteessa saattaa kertoa, ettei kaikkein sisimmissä kerroksissa sittenkään jakseta hyvin.
Siellä asuu väsymys.

Isän, äidin ja lasten jaksaminen olisi helpompi käsitellä ja hoitaa kuntoon, ellei siitä olisi tehty niin poliittista tai vakaumuksellista kuin Suomessakin on tehty.

Moni poliitikko tai kunnan luottamushenkilö vaikenee jo lasten kotihoidon tuesta puhuttaessa, ettei vain leimautuisi tavalla tai toisella. Lapset, kodit, äidit ja isät ovat siis toisarvoisia. Arvoista yleensä kyllä voidaan puhua.

Perheen kasvatustilanteet saattavat olla niin vaativia, että ne muuttuvat hallitsemattomiksi millaisissa järjestelyissä tahansa.
Yhtä hyvin silloin, kun äidillä ja isällä on todellinen vaihtoehto jäädä kotiin hoitaman lapsiaan tai olla jäämättä. Myös tietämättömyys – ei siis edes kärsimättömyys tai “pinnan palaminen” – saattaa ohjata väärään asenteeseen lapsia kohtaa.

Ehkä joku äiti tai isä ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, mistä hänen käyttämissään lasten kasvatuskeinoissa on lopulta kysymys.

Ks. myös sermones.fi:n artikkeli 28.9.2011 ”Lasten lelut ovat lasten leluja – eivät roinaa eivätkä rojua!”

http://www.sermones.fi/2011/09/lasten-lelut-ovat-lasten-leluja-eivat-roinaa-eivatka-rojua/