Päiväkirjastani 8.11.2014
Suomen Nato-keskusteluun olisi hyvä liittää DDR:n turvallisuusministeriön ulkomaantiedustelun päällikön Markus Wolfin (1923 – 2006) muistelmat ”Kasvoton mies”.
Muistelmat antavat ymmärtää Wolfin suunnitteleman ja johtaman tiedustelun olleen kuin hämähäkinseitti. Siten hän itsekin nimittää toimintasuunnitelmaansa.
Mikäli Suomi liittyisi Natoon, Suomen ja Venäjän raja muuttuisi hämähäkinseitiksi, jossa jokainen marjamätäskin palvelisi Naton ja Venäjän tiedustelua. Suomi yrittäisi siinä välissä, mutta miten se yrittäisi, jos toiminnan periaatteena olisi moraalisuus? Tähän asti Suomi on ollut luottamusyhteiskunta. Voisiko se olla sitä enää, jos valtion itsenäisyys, vapaus ja itsemääräämisoikeus olisivat niin uhattuina kuin ne Suomen itärajan muutoksissa olisivat?
Wolfin muistelmat kannattaa kerrata myös huomisen 9. marraskuuta päivän johdosta.
Berliinin muurin avautumisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Muistelmista ilmenee, mitä oli muurin itäpuolella.
Muurin itäpuolella sijaitsivat myös huomisen uskonpuhdistuksen sunnuntain muistopaikat, uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämäntyön Luther-kaupungit. Tässä Lutherstadt Wittenberg http://www.wittenberg.de/
Wolf muistelee:
”Taloudenhoitajani herätti minut huhtikuun loppupuolella 1956 varhain aamulla epätavallisella tervehdyksellä: ’Ministeri odottaa teitä puutarhan portilla.’ Hälytyskellot soivat päässäni välittömästi. Kurkistin verhojen raosta ja näin alhaalle pysäköidyn vanhan pienen kuplafolkkarin. Epäluuloni kasvoi, sillä Itä-Saksan ministereillä ei ollut tapana liikkua tuolla tavoin. Tartuin ihmeissäni ja jännittyneenä yöpöydällä pitämääni ladattuun pistooliin, työnsin sen aamutakin taskuun ja kävelin alakerran ulko-ovelle.
Edessäni seisoi pullea Wollweber sikarintumppi huuliensa välissä. Viittasin autoon ja kysyin oliko kaikki kunnossa. Hän kertoi heränneensä kesken uniensa venäläisten hälyttävään soittoon….
Köryytimme tyhjiä katuja pitkin kohti Schönefeldin lentokenttää. Puolen kilometrin päässä amerikkalaisten sektorista…näimme harmaassa aamunkajossa joukon ihmishahmoja. Puolet heistä oli venäläisiä sotilaita, jotka kaivoivat uutterasti lapiolla maata. Muut…Moskovan sotilaallisen tiedustelun johtoa Berliinissä. Maan alta oli löytynyt vakoilutunneli. … Puhalluslamppujen valkeat liekit sulattivat oven lukot ja se repäistiin auki meidän silmiemme edessä. …
Havaitsin olevani suuren työhuoneen kokoisessa tilassa….kaapelikimppuja… Jokaiseen kimppuun oli kiinnitetty vahvistin… Signaalit tallennettu, vahvistettu ja johdettu edelleen puolen kilometrin päässä olevaan kuunteluhuoneeseen, joka sijaitsi Länsi-Berliinin puolella. …
Amerikkalaiset olivat pystyneet kuuntelemaan asehankinnoista, erilaisista puutteista, teknisistä vioista ja uusille asejärjestelmille annetuista koodinimistä käytyjä keskusteluja Moskovan ja itäberliiniläisen Karlshastin tukikohdan välillä, joka oli lajissaan suurin koko Itä-Euroopassa. He pystyivät myös salakuuntelemaan operaationeuvotteluja sekä väittelyitä neuvostoarmeijan kroonisista taloudellisista vaikeuksista. …
Venäläiset olivat luottaneet lähes sokeasti Ve-Tshe-linjoihin….
Stalinin Venäjällä kasvaneena minä en ikinä ollut uskonut linjoihin, joita ei voi salakuunnella, enkä usko vieläkään.” (s. 134 – 137)
Lainaus on DDR:n turvallisuusministeriön ulkomaantiedustelua kolmekymmentäneljä vuotta johtaneen Markus Wolfin muistelmista ”Kasvoton mies” (WSOY 1997). Teoksen on suomentanut Seppo Hyrkäs.
Markus Wolf (1923 – 2006) johti Saksan demokraattisen tasavallan turvallisuusministeriön ulkomaantiedustelua kolmekymmentäneljä vuotta. Jopa hänen katkerimmat vihollisensa ovat valmiita myöntämään, että DDR:n tiedustelupalvelu oli ehkä Euroopan tehokkain, mainostetaan muistelmia kirjan takakannessa.
Stasin ulkomaanvakoiluosaston HVA:n (Hauptverwaltung Aufklärung) johtajana vuosina 1958–1987Saksan demokraattisessa tasavallassa. Hän oli Stasin kakkosmies 34 vuoden ajan eli suurimman osan kylmästä sodasta.
”Monet uskoivat, että Wolf tiesi Saksan liittotasavallan salaisuuksista enemmän kuin Bonnin liittokansleri.”
Wolfista puhuttiin kasvottomana miehenä, sillä lännellä ei pitkään aikaan ollut tietoa hänen ulkonäöstään ennen kuin kiinni otetun agentin tuli tunnistaa eteen pantu valokuvien rivistö.
Wolfin muistelmat osoittivat, että Neuvostoliitto pyrki olemaan riippumaton DDR:n suhteen eli Neuvostoliitto oli alusta alkaen tiennyt tunnelin olemassaolon ”ja kiitos siitä lankesi George Blakelle, heidän loistavalle kaksoisagentilleen Englannin tiedustelupalvelussa” (s. 137).
Eikä huumoriakaan puutu. Amerikkalaisten maanalaiseen kuuntelukeskukseen johtavan käytävän varrella pienen piikkilankakerään oli kiinnitetty pahvilappu ja siihen teksti ”Olette saapumassa amerikkalaiselle sektorille”.
Wolf sanoo neuvostoliittolaisen tiedustelun pyrkineen suojaamaan omat puhelunsa eivätkä kertoneet siitä Itä-Saksan tiedustelulle mitään. Neuvostoliiton tiedustelu virtasi vain yhteen suuntaan.
Wolfin johtama HVA (Hauptverwaltung Aufklärung) oli jaettu noin kahteenkymmeneen osastoon ja siihen kuului erikoisryhmiä, jotka johtivat agentteja Länsi-Saksaan eri ministeriöissä, poliittisissa puolueissa, ammattiliitoissa, kirkoissa sekä muissa laitoksissa ja seurasivat niistä tihkuvaa tietoa. Omat osastot keskittyivät sotilaalliseen tiedusteluun, Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja muuhun maailmaan, Natoon sekä Euroopan yhteisön päämajaan Brysselissä. ”Kaikkeen mahdolliseen oli erikoistuttu: vastavakoiluun, disinformaatioon, Länsi-Saksasta tulevaan tieteelliseen ja taloudelliseen tietoon, perusteollisuuden teknologian vakoiluun, elektroniikkaan ja tieteellisiin instrumentteihin, ilmailuun ja lentoteollisuuteen, lähetystöihin, rajoihin, koulutukseen ja käännöksiin.”
”Ja eräs osasto huolehti kaikista muista osastoista tulvivan raakatiedon analyysistä ja arvioinnista.”
Wolf oli Stasin kakkosmies 34 vuoden eli koko kylmän sodan ajan.
Hitlerin Saksasta Moskovaan vanhempiensa toisena poikana paennut Wolf oli vakaumuksellinen kommunisti, johon oli sitoutunut neuvostokulttuuria myöten. DDR:n tiedustelun agenteista keskusteltiin aina goodinimillä eikä Wolfilla ollut vaikeuksia muistaa agenttien oikeita nimiä. Siihen oli lisäselityksenä Wolfin tunnustus. ”Minun oli ollut äärimmäisen helppo painaa uusia nimiä päähäni siitä lähtien, kun olin piirrellyt hämähäkinverkkoa vakoiluverkostojen yhteyksistä sodan jälkeisessä Saksassa.” (s.166)
http://www.sermones.fi/2014/06/tiedustelun-hamahakinseitti-2/
Aluksi Wolf sanoo työskennelleensä Stalinin tapaan öisin.
DDR:n tiedustelu vaikeutui Berliniin muurin jälkeen. ”Yhteydenpito tietolähteisiin, agenttien kuljetus ja uusien kontaktien pohjustus vaativat kovaa valuuttaa, jota oli nyt paljon vaikeampi hankkia. Tarvitsin kovaa valuuttaa myös agenttien teknisiin apuvälineisiin kuten salakuuntelulaitteisiin, korkealla taajuudella toimiviin radiolähettimiin, salakirjoituksen purkulaitteisiin sekä muuhun kalustoon, jossa Yhdysvaltain ja Länsi-Saksan etumatka oli nopeasti kasvamassa.”
”Lähes ainoa ratkaisu oli ostaa yksi kappale haluttua huippumodernia tuotetta ja yrittää kopioida se mahdollisimman halvalla. Valtaosa noista laitteista oli Yhdysvaltojen laatimalla listalla, joka kielsi niiden viennin itäblokkiin, joten meidän oli löydettävä sopivia henkilöitä hankkimaan niitä ilman paljastumisen vaaraa. Tarvitsin kovaa valuuttaa myös lännessä toimivien agenttien palkkoihin ja varsinkin potentiaalisten tietolähteiden viihdyttämiseen. Siitä en halunnut missään tapauksessa tinkiä.”
Valtioiden turvallisuusriskinä on pidettävä Wolfin havaintoa länsimaalaisista, jotka tuntuivat olevan imarreltuja itäblogin tiedustelupalvelujen kosiskeluyrityksistä. Myös nimenomaan avokätinen tarjoilu oli heille mieleen. ”Salaisuuksia tavoiteltaessa jokaisen korkeaan asemaan kohonneen länsimaalaisen oli saatava vaikutelma, että hän oli tekemisissä luotettavan ja vauraan yrityksen kanssa.”
Turvallisuusministeriö käytti hyväkseen muun muassa peiteyrityksiä, jotka huolehtivat ”kaikesta mahdollisesta autojen tuonnista luvattomiin kuljetuksiin.” s.180.
”Turvallissuusministeriön budjetti rahoitti teknisen työmme kuten passien väärentämisen, pitkälle erikoistuneet valokuvauslaboratoriot ja kaiken muun vastaavan. Peitefirmat taas auttoivat meitä hankkimaan vientikiellossa olevia tuotteita kuten kemikaaleja ja mikroelektroniikkaan. Puoluejohdolle ….. pystyi hankkimaan autoja, videoita, huonekaluja ja muita luksustuotteita.” s. 180
”Honecker oli yrittänyt ostaa itselleen kansansuosiota tuottamalla maahan yhä suurempia määriä kulutustavaroita ja kuluttanut valtavia summia hellimäänsä asuntorakennusohjelmaan. Tilikirjat eivät enää yksinkertaisesti olleet tasoissa.”
Jokaisella valtiolla on tiedustelunsa. Se oli Saksan demokraattisella tasavallalla, DDR:llä, Itä-Saksalla. Se oli Länsi-Saksalla ja se oli Yhdysvalloilla, myös Suomella. Reaalipolitiikka edellyttää tiedustelua. Vastaan voi tulla myös tilanne, edetäänkö keinoja kaihtamatta.
Wolfin kirjoittama historiatieto valtioiden välisistä ja sisäisistä tiedusteluista olisi tärkeää luettavaa niillekin ihmisille Suomessa, joiden mielestä Suomen olisi anottava liittymistä Natoon mahdollisimman pian. Nato toisi Suomen ja Venäjän rajalle juuri sen saman hämähäkinverkon kaikkine kavaluuksineen, jota Wolf kuvaa omissa muistelmissaan.
Uhrien huumaamiset ja yliannostusten ”tarkoituksettomat” kuolemantapaukset ovat muistelmien vastenmielistä antia. Kidutukset eivät käytännössä olleet poissuljettuja
Syyllisyyden ja vastuun kysymykset kuittaa toteamuksellaan ”Rikokset kuuluvat lain piiriin, vastuu on omantunnon asia”.
Muistelmien luku ”Aktiiviset toimenpiteet” alkaa Bertolt Brechtin runolla näytelmässä ”Massnahme”:
Mitä väärää sinä et tekisi,
murskataksesi vääryyden?
Jos pystyisit muuttamaan maailman
etkö alentuisi mihin vain?
Vajoa mutaan
syleile teurastajaa mutta
muuta maailma.
Se tarvitsee sitä.
Wolf tunnustaakin: ”Tuskin kukaan upseereistani tunsi tuota näytelmänpätkää, mutta me kaikki olimme sisäistäneet samantapaisia perusteluja pyrkiessämme parempaan sosialistiseen maailmaan. Meidän mielestämme lähes kaikki oli sallittua, jos se palveli aatettamme”.
”Vakoilijaksi rakkaudesta” on muistelmissa omana lukunaan. Wolf on kirjoittanut aiheesta DDR:n historian tietoihin oman noin neljänkymmenen sivun luvun (183 – 221). Asiaa on siis riittänyt. Asian käsittely on tuonut mieleen vuosien takaisen Venäjän lähetystön Helsingissä. Median välittämien tietojen mukaan lähetystön omistamiin huoneistoihin liittyi seksitarjontaa. Oliko kysymyksessä vakoileminen ”rakkaudesta”?
Seuraavassa kenraali Lauri Sutelan kokemuksia naistarjouksista Neuvostoliitossa.
DDR:n tiedustelupäällikkö Wolf kirjoittaa: ”Vakoilevat romeonit niittivät kyseenalaista mainetta kautta maailman valloittamalla naisten sydämiä, jotta he olisivat päässeet käsiksi valtiollisiin ja poliittisiin salaisuuksiin kohteidensa kautta. Aluksi minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon hyötyä siitä tulisi meille olemaan. Minun kannaltani kyseessä oli vain yksi keino monista, joihin rahapulasta kärsivä kokematon tiedustelupalvelu joutui turvautumaan. Historian valossa se vaikutti kuitenkin lupaavalta”.
Romeoiden soluttaminen agenteiksi tuotti tuloksia. ”Kuluvan vuosisadan aikana naisista alkoi olla tiedustelussa hyötyä muutenkin kuin hyväntahtoisina huorina ja viettelijöinä.” Naisia alkoi olla enenevässä määrin tärkeiden miesten sihteereinä, poliitikkojen neuvonantajina, johtavina tutkijoina ja valtiosalaisuuksien haltijoina.
Iljettävää huippua naisten vakoilijoiksi houkutteluissa olivat avioliittoon vihkimiset, joiden järjestämistä Wolf itsekin nimittää Potemkinin kulisseiksi. Ainakin parissa kerrotussa tapauksessa vakoilija-romeoniin rakastunut nainen ei halunnut elää avoliitossa vaan halusi kirkollisen avioliittoon vihkimisen. Asia järjestettiin siten, että joku toinen vakoilija koulutettiin käyttämään vihkikaavaa ja naisen ollessa katolinen myös toimimaan rippi-isänä. Toisessa tapauksessa, repäistiin vihkikirjan lehti roskiin heti vihkimisen tapahduttua, tietysti naisen tietämättä.
Markus Wolfin eli mestarivakoojan muistelmat ”Kasvoton mies” ovat järkyttävä näytös valtioiden välisestä ja sisäisestä tiedustelusta DDR:ssä ja Neuvostoliitossa. Toisena osapuolena olivat länsimaat, joista rajalla oli DDR:n tunnustamisesta kieltäytynyt Länsi-Saksa.
Muistelmien historiatietoja ei ehkä edes voi arvioida asteikolla moraalisuus – moraalittomuus. Ehkä ainoa luonnehdinta on ilmaisu amoraalisuus. Brechtin runon mukaisesti kysymyksessä oli moraalisääntöjen ulkopuolella toimiminen. Toimintaa, joka ei edes ole moraalisesti arvioitavissa.
Seuraavan linkin kuvasto synnyttää saman vastenmielisyyden, mitä Wolfin muistelmien välittämä historiatieto ja henkilökohtaiset kokemukset viestittävät DDR:n tavasta hoitaa tiedustelunsa.
”Näkymättömät seitit peittäisivät jokaisen marjamättäänkin” Suomen ja Venäjän rajalla jos Suomi liittyisi Natoon, todetaan sermones.fi:n artikkelissa DDR:n tiedustelun hämähäkinseitistä 23.4.2007.
Seuraavassa linkissä sermones.fi kirjoittaa: ”Niin mielettömiä olivat hänen (Markus Wolf) johtamansa tiedustelun tavat, että niiden valossa on uskottavaa, että Bodom järven murhan aikana helsinkiläiseen sairaalaan verissä tuodulla saksalaisella Hans Assmanilla oli ollut tekemistä surmien kanssa. DDR:n tiedustelu tarvitsi jos jonkinlaista oheistoimintaa huomion viemiseksi pois jostakin toisesta tapahtumasta.”
http://www.sermones.fi/2007/06/raf-on-puhuttanut-saksassa/
Seuraavassa linkissä sermones.fi jo epäilee Wolfin sanoja RAF:n eli Punaisen armeijakunnan terroriteoista.
Wolf kertoo vuonna 1978 tekemästään matkasta Suomen kautta
Ruotsiin tapaamaan tärkeää NATO-kontaktia. Siis jo tuolloin puhuttiin Nato-kontakteista, natomyyristä! Tiedustelua puolin ja toisin.
http://www.sermones.fi/2007/11/oliko-tekijana-sittenkin-stasi-2/
Markus Wolf (Anne McElvoy): Kasvoton mies. Suomentanut Seppo Hyrkäs. WSOY 1997.