Julkaistu 5. joulukuuta 2007

Poikkeusyksilöt ottavat vallan työpaikalla ja yhteiskunnassa, jos esivalta on moraaliton tai jos se on muuten ammattitaidoton.

Eräässä suomalaisessa lukiossa kymmenen vuotta sitten opettaja, jonka johdolla järjestettiin koulun vaikuttava itsenäisyysjuhla – tuolloin itsenäinen Suomi täytti 80 vuotta – joutui vakavan työpaikkaväkivallan kohteeksi. Juhlan suunnittelusta ja järjestämisestä vastannut opettaja sai oppilaitoksen ulkopuolisilta vierailta runsaasti myönteistä palautetta, jota opettajatoveri ei ilmeisesti voinut kestää. Näin juhlan ohjannut opettaja päätteli, sillä niin omalaatuisia ja järjettömiä – käsittämättömiä – olivat hyökkäykset, joihin hyökkääjä kiihotti toisenkin opettajan. Tämän työpaikkakiusaamisesta jo tunnetun opettajan hyökkäys solvauksineen, huutamisineen ja haukkumisineen oli täydellinen väkivallanteko.

Ellei sitten kysymyksessä ollut jokin muu syy, sitä uhri ei saanut selville.

Väkivallan kohteeksi joutuneella opettajalla ei ollut työpaikallaan turvallisuutta. Kun puuttuu turvallisuus, puuttuvat myös osallisuus ja ilo. Vain heikosti ja ammattitaidottomasti johdetussa lukiossa voi tällaista tapahtua.

Poikkeusyksilöiden riehuminen ja niihin puuttumattomuus ovat aina työpaikan, paikkakunnan ja kokonaisen valtion kokonaisvaltaista ilmapiiriä ja toimintakulttuuria.

Suomi on nyt 90 vuoden ikäinen itsenäinen valtio. Arvostettu ja kunnioitettu omien kansalaistensa mielissä ja kansojen joukossa. Toivottavasti sen itsenäisyyspäivän juhlat järjestäjineen saavat saman arvostuksen ja kunnioituksen.

Poikkeusyksilöt saivat vuoden 1918 sodan aikana Suomen monilla paikkakunnilla tilaisuuden terroritekoihin. Terroriin sairastuneita oli sekä valkoisten että punaisten puolella.

Jukka Rislakin äskettäin ilmestynyt teos ”Kauhun aika. Neljä väkivallan kuukautta Jämsässä 1918” kertoo valkoisten suorittamasta verisestä puhdistuksesta paikkakunnalla, jossa ei varsinaisesti käyty sotaakaan. Ihmisiä surmattiin viikkojen jopa kuukausien ajan. Erikoista oli sekin, että murhat tapahtuivat kirkonmäellä, jopa kirkon tapulissa.

Jämsän valkoisten puolella vallan otti puolenkymmenen miehen muodostama poikkeusyksilöiden joukko. Punaisiksi epäiltyjen ihmisten koteihin tehtiin kotietsintöjä. Vangitut sekä omalta paikkakunnalta että naapuripitäjistä tuotiin Jämsän komeimpaan taloon. Talon isäntä oli 44-vuotias Walfrid Hjalmar (Jalmari) Saari, josta tuli Jämsän tapahtumien ehkä keskeisin tekijä. Saaren Jalluna hänet tunnettiin.

Nuori Johannes Jeremias From, Jämsän draaman hahmoista oli ehkä kaikkein arvoituksellisin. Hänet tunnettiin Rummin Jussina.

Saaren Jallun ja Rummin Jussin teloitusryhmään kuului muitakin, muun muassa Rislakin mukaan harvinaisen röyhkeä ja väkivaltainen 30-vuotias valkosoturi, rakennusmestari Veikko Sippola, joka oli Fromin lähin esimies ja vakituinen kumppani kuten Rislakki kuvaa. Usein näiden miesten mukana kulki muualta päin Sippolan tavoin Jämsään tullut suojeluskuntalainen ja talollisen poika Tyko Iso-Lukkari, jota myöskään ei moni muistele hyvällä, Rislakki kertoo.

Vuoden 1918 sota oli Suomen vapaussota. Vapaussotaa käytiin myös sisällissotana, jossa Suomen eri yhteiskuntaluokat ja poliittiset jakaumat taistelivat keskenään. Poikkeusaika synnytti vielä kolmannen sodan. Se sota oli poikkeusyksilöiden riehuminen.

Mirja Turunen kertoo kirjassaan ”Veripellot. Sisällissodan surmatyöt Pohjois- Kymenlaaksossa 1918” terroriin sairastuneista teloittajista, joita oli sekä punaisissa että valkoisissa. Heidän joukossaan oli myös puolta vaihtaneita takinkääntäjiä. Eräästä kymmenien valkoisten tappamisesta vastuussa olleesta punaisesta teloittajasta Turunen kertoo, ettei hän salannut tekojaan. Hän päinvastoin tappamisen jälkeen kerskui, tanssi ja nauroi.

Turusen mukaan Kouvolan punainen ja valkoinen väkivalta olivat sekä poikkeusyksilöiden mielivaltaa että organisaation johdonmukaista työtä. Surmia tehneet katsoivat toimineensa siinä tilanteessa oikein ja viisaasti.

Rislakki ei yhdy Jämsän tapauksessa Turusen näkemykseen, että terrori olisi ollut sekä valkoisilla että punaisilla yksi tapa käydä sisällissotaa. ”Ehkä niin, mutta jos näitä ajatuksia sovelletaan Jämsään, on muistettava, ettei Jämsässä ollut missään vaiheessa sodankäyntiä eikä punakaartin terroria – eikä oikein mitään rauhoitettavaa tai rangaistavaakaan”, Rislakki kirjoittaa.

Niin, missä ja millainen oli siis Jämsän laillinen esivalta?

Miten Jämsän esivalta oli saattanut jäädä tietämättömäksi paikkakuntansa öisistä teloituksista? Sellaisesta esivallasta on todettava kuten työpaikkaväkivallan sallivasta työyhteisön esimiehestä, että se ei hoida tehtäväänsä. Se on joko itse moraaliton tai muuten ammattitaidoton.

Erityisen suuren turvallisuusriskin muodostavat vaikenevat kansalaiset ja vaikenevat työtoverit.

Rislakki on yrittänyt selvittää, miten paljon Jämsässä teloitettiin Jämsän, Jämsänkosken, Koskenpään ym. paikkakuntien punaisia. Erään hänen laskelmansa mukaan heitä oli noin 70. Kaikkia uhreja ei haudattu kirkkomaahan. Sitä paitsi joukkohautoja ei liene avattu. Jämsäläiset kävivät murhaamassa jämsäläisiä punaisia vankeja myös muualla. Kaikkiaan valkoinen terrori teki ainakin 80 murhatyötä, Rislakki laskee.

Summasta on vaikea saada luotettavaa niin salaisia ja epämääräisiä kuulustelut ja tuomion antamiset olivat. Erään laskelman mukaan kaikkiaan 170 jämsäläistä kuoli tai katosi sisällissotaan liittyvissä tapahtumissa. Heistä noin 70 murhattiin tai teloitettiin. Jalmari Saaren tai Saaren talon osalle tuli ainakin 63 murhaa. Talossa myös kidutettiin kiinniotettuja. Päätä puristettiin rautapannalla samoin käsiä.

Pedot olivat liikkeellä.

Tappoöinä surmaajat vahvistivat itseään alkoholilla. Kerrotaan, että Jämsän apteekissa opittiin arvaamaan mitä oli tulossa, kun Saarelle haettiin pirtua.

Salaisista teloituksista saattoi jäädä silminnäkijän kertomuksia. Eräs yövartija oli nähnyt öisin valvoessaan, miten juopuneet miehet kuin villipedot komensivat sidottuja vankeja noin kilometrin päässä olevalle kirkolle päin. Hautausmaalta oli sitten kuulunut ammuntaa ja hätähuutoja, jotka pian vaikenivat. Eräänä yönä, kun kaksi horjahtelevaa vartijaa taas vei vankeja tiellä, yövartija lähti seuraamaan joukkoa. Vahdit kiroilivat ja kompastelivat jalkoihinsa. Vangit laahustivat sitä hitaammin, mitä lähemmäs kirkkoa tultiin, ja vahtien piti ajaa heitä pakolla eteenpäin.

Yövartija kuuli, että hautausmaalle tultaessa kuului laukaus. Vanki, joka oli ilmeisesti yrittänyt pois rivistä, sätkytteli ammuttuna tiellä. Kiroten vahdit potkivat ruumiin tiensivuun. Joku vangeista retkahti lumelle, mutta vahti sohi hänet miekan kärjellä ylös: ”Pysy pönkilläs vähän aikaa, kyllä kohta maata saat”. Portilla näytti olevan varsinaisia pyöveleitä. Yhtä vankia alettiin raahata käsipuolesta hautausmaan perällä olevaa hautaa kohti.

Yövartijan kertomus jatkuu: ”Vanki oli hirveän tuskan vallassa ja rukoili armoa Jumalan ja ihmisyyden nimissä. Lupasi, jos elää saa, sovittaa kaikki rikkomuksensa. Mutta tämä näytti päinvastoin kiihdyttävän viinan villitsemiä miehiä. He alkoivat potkien kulettaa vankia edelleen. … Pienempi mies laukaisi revolverillä käytävällä makaavaan uhriin, mutta se ei nähtävästi sattunut, koska vanki nousi, risti kätensä ja rukoili armoa. Toinenkin laukaus meni harhaan. Silloin pyöveli sieppasi miekkansa ja pisti uhriaan rintaan että veri roiskahti kauvas. … Tappaja riisui uhriltaan kengät ja vei pensaan taakse piiloon ja raahasi ruumiin hautaan…. Isompi miehistä oli valinnut uuden uhrin. Ääntä päästämättä ja armoa pyytämättä hän kulki pyövelinsä edellä lähelle hautaa. Siihen hän polvistui, nosti kätensä ja rukoili itsensä ja murhamiestensä edestä. ”Saatanaako siinä niputat”, mutisi pienempi miehistä…”

Suomi 90 vuotta.

Vielä esiintyy tavallaan syyttävää ihmettelyä, miksi vuoden 1918 sota yhä saattaa jakaa mieliä. Syvän traumatisoitumisen ymmärtää tutustumalla tarkemmin tuon ajan ilmiöihin Suomessa.

Suomessa vuoden 1918 poikkeusyksilöt pantiin kuriin ja järjestykseen. Saksassa ja Neuvostoliitossa poikkeusyksilöt, Stalin ja Hitler, saivat nostaa itsensä valtionsa ja kansansa johtajiksi.

Työyhteisön ja yleensä yhteiskunnan toisia ihmisiä alistavat, vahingoittavat ja traumatisoivat poikkeusyksilöt ovat aina äärimmäisen vakava ilmiö.

Työpaikalla poikkeusyksilöt vievät vapauden ja itsenäisyyden työtoverilta. Paikallisesti he vievät vapauden ja itsenäisyyden kotiseuduiltaan sekä laajasti naapurikyliltä ja naapuripitäjistä.Valtiossa ja yhteiskunnassa he vievät vapauden ja itsenäisyyden valtiolta ja kansakunnalta.

Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei hyväksy henkistä eikä ruumiillista väkivaltaa. Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei myöskään omilla toimintatavoillaan tai käytöksellään ole esikuvana väkivaltaan taipuville ihmisille. Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei nöyryytä eikä alista, se ei pyri olemaan herra, se on palvelija.

Suomi tarvitsee kaikille hallinnon aloille ja asteille, kaikille työpaikoille sekä koteihin ja kouluihin hyvän ja oikeamielisen esivallan.

Nettilehti Sermones onnittelee itsenäistä Suomea toivottaen sille samalla turvallista ja hyvää tulevaisuutta!