Päiväkirjastani 3.7.2014
Maailmanmeri pauhaa, oli erään tutun ihmisen tapana todeta maailmanmenosta. Ehkä sanat sopivat tähänkin aikaan. Erityistä jättiläistsunamia ei juuri tällä hetkellä näy siirtelemässä kaupunkeja paikoiltaan, mutta pienempiä kylläkin. Suomen ulkoministeriön tietojen mielenkiintoisuus on yllättävää ja ei ole yllättävää. Liikkeellä on vakoilijoita kauan sitten todetulla periaatteella ”kuin varas yöllä”.
Pääministeri Alexander Stubbin ei olisi pitänyt tehdä ensimmäistä valtiovierailuaan Viroon. Suomalaisilla on ollut tapana tehdä ensimmäinen valtiovierailu länteen päin Ruotsiin. Järjestyksen muuttumisen sanotaan johtuneen kalenterista. Kuitenkin olisi pitänyt odottaa niin kauan, että entinen järjestys olisi ollut mahdollista.
Pääministeri Stubbin heikko ammattitaito ulkopoliittisena toimijana tiedetään, joten Viron olisi pitänyt Venäjän ja Ukrainan asian takia olla ”viimeinen paikka”, johon pääministeri päästetään ensimmäiselle valtiovierailulle. Tosin aikanaan Kööpenhaminan matkakin Pohjoismaiden Neuvoston kokouksen yhteydessä maalautui silloisen eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubbin kiroiluilla (sermones.fi 9.11.2011 ”Terve sielu terveessä ruumiissa …”)
Viron äskettäin Suomessakin vieraillut presidentti Toomas Hendrik Ilves on ilmaissut kantansa Venäjään terävästi. Virossa on kuitenkin erilaisia ulkopoliittisia painotuksia. Ne ovat tulleet esiin suhteessa Venäjään, mutta myös vuosia sitten niin sanotussa patsaskiistassa.
Suomen Kuvalehden linjaukset ovat päätoimittaja Tapani Ruokasen aikana olleet hyvin aseteltuja ja tarkkanäköisyydessään maltillisia. Viime aikoina Venäjän ja Ukrainan asian tarkastelussa on SK:ssa ollut havaittavissa tai aistittavissa muutos, olkoonkin vaikka veteen piirretyn viivan kaltainen, mutta kuitenkin (ks. pääkirjoitus Sk 24, 13.6.2014).
Selitys lienee siinä, että uusi päätoimittaja Ville Pernaa on työskennellyt jo talossa työharjoittelijana kunnes 19.6.2014 (SK 25 – 26) oli hänen allekirjoittamansa artikkeli ”Kun illuusiot tuhoutuvat”. Artikkelissa sanotaan Venäjän palanneen voimapolitiikkaan ja etupiirin maailmaan. ”Sillä on suuria vaikutuksia Suomen asemaan”, Pernaa kirjoittaa. Pernaan kirjoitus muistuttaa pääministeri Stubbista Suomen ulkopoliittisena toimijana. Kannanotoissa kuitenkaan ei sovi olla pienintäkään epäilyä russofobiasta. Presidentti Sauli Niinistö painotti kumppanuutta Venäjän kanssa tavatessaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin Kultaranta-keskustelujen aikana. Kumppanuus on tasavertaista kansakäymistä, mitä russofobia ei ole.
Kirjailija Sofi Oksasen pitkä essee ”Venäjä on jo voittanut inormaatiosodan” on julkaistu Iltalehden liitteessä ”Taustat & tekijät” (IL 14. 6. 2014). Oksasella on omakohtaiset kokemukset Neuvosto-Virosta. Varsinkin kirjansa ”Puhdistus” vaati häneltä paneutumista sielunsa syövereitä myöten tarkastelemaansa aihepiiriin ja siitä kirjoittamiseensa, joten hänen lausunnoissaan on veren jälki. Hänen lausuntonsa lännen mediasta on varteenotettavaa.
Oksanen katsoo, että läntinen media ei ole seurannut sitä, miten Venäjä alkoi panostaa ilmapiirin muutokseen Krimin niemimaalla jo aikoja sitten keskittyen länsi- ja ukrainavastaiseen mielikuvavaikuttamiseen. ”Sitä tarinaa länsimedia ei ollut seuraamassa, mutta siitä olisi pitänyt uutisoida edes myöhemmin. Se, miten maa valloitetaan, askel askeleelta, tarjoaisi lukijoille tietoa siitä, että miehitys tarkoittaa aina myös henkistä miehitystä, jota edeltää mielipidemaaston muokkaus, ja miehityksen tapahduttua julkisten arvojen ja opetussisältöjen muuttumista, maan alkuperäisasukkaiden historian pyyhkäisemistä kartalta.”
Koska kansainvälisten kriisien uutisointi on aina presidenttien ja diplomaattien puheita sekä joukkojen liikuttelua, Moskovan oli helppo päätellä kuinka helposti Krimin niemimaa ulkomailla unohdetaan, Oksanen kirjoittaa laajassa analyysissään.
Oksanen arvioi aivan oikein, sillä Krimi on todella hävinnyt mediasta, mitä nyt joku sanoo jotakin siitä sanoakseen. Tataareista harva tietää mitään. Ks. sermones.fi:n artikkeli Krimistä:
Luottamusyhteiskunta ei synny väkivalloin. Puolustussota vihollisen hyökätessä on eri asia. Yhteiskunnallisessa toiminnassa ja vaikuttamisessa väkivallan tulee olla poissuljettu. Uskonpuhdistaja Martti Luther ei pitänyt enää kristittynäkään ihmisiä, jotka pyrkivät muuttamaan yhteiskuntaa väkivalloin. http://www.sermones.fi/2007/08/luterilainen-etiikka-on-globaalia-etiikkaa/
Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen ihasteli Suomen luottamusyhteiskuntaa Kultaranta-keskusteluissa (IS 11.6.2014). Kultaranta-keskustelut olivat Paanasen mielestä yksi osoitus yhteiskuntamme voimasta. Hän pitää ”oikeastaan säälinä”, ettei Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin seurue päässyt ”kärpäsenä mukaan surrailemaan” sunnuntain ja maanantain Kultaranta-keskusteluihin, ”sillä heillä olisi ollut siellä paljon ihmeteltävää”.
”Kultarannan puutarhan telttoihin kun oli kokoontunut aikamoinen joukko Suomen eri puolueiden poliittista johtoa ja sotilaallista kermaa yhdessä aivan tavallisten tutkijoiden, toimittajien ja kirjailijoiden kanssa. Kutsuvieraat tuotiin paikalle bussilla eikä kenenkään laukkuja edes läpivalaistu, sillä meillä Suomessa on niin suuri luottamuksen kulttuuri. Yhtäläinen sananvapaus oli kaikilla osallistujilla mielipiteestä ja statuksesta riippumatta, ja suurin osa keskusteluista näytettiin jopa suorana ulos maailmalle. Tauoilla kuka tahansa saattoi jutella vapaasti kenen tahansa kanssa ja vetäistä vaikkapa itseään presidentti Sauli Niinistöä hihasta.”
Tässä linkki hirveyksiin, joita Viro ja Baltian maat ovat kokeneet. Hirveyksien historiasta heijastuu asenteita Venäjän ja Ukrainan asiassa. Suomen ulkopoliittisilta toimijoilta edellytetään todellista ammattitaitoa toimimisessa Venäjän kanssa ja keskusteluissa syvästi traumatisoitunen Viron kanssa.. On muistettava, että väkivalta synnyttää väkivaltaa. Sermones.fi 4.6.2007.Tässä linkki Baltian maiden hirveyksiin: http://www.sermones.fi/2007/06/neuvostoterrorismi-ja-natsiterrorismi-%E2%80%93-kuin-kaksi-marjaa/
Maailmanmeren pauhatessa tarvitaan malttia ja suomalaisen luottamusyhteiskunnan periaattein rauhan rakentamista kaikessa kanssakäymisessä niin kotimaassa kuin ulkomaisissa yhteyksissä. Seuraavassa linkki Viron keskeisen poliittisen vaikuttajan Tallinnan kaupunginjohtajan Edgar Savisaaren maltilliseen toimintatapaan (sermones.fi 28.4.2007): http://www.sermones.fi/2007/04/edgar-savisaaren-maltillinen-linja/
Tällä hetkellä on merkittävää Suomen kannalta, että kansanedustaja Ilkka Kanerva on kuluneen viikon tiistaina valittu Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen presidentiksi. Kanerva on osoittautunut luotettavaksi ulkopoliittiseksi toimijaksi. Vuoden mittaisen luottamustehtävänsä lisäksi hänet on nimetty kokoamaan Etyjin neuvotteluryhmä Ukrainan ja Venäjän asian hoitamiseksi.
Siitä, miten saksalaisen 14-vuotiaan prinsessan järjestetty avioliitto päätyi itsevaltiuteen Mustanmeren rantoja myöten, voit lukea Kirjailija Laila Hirvisaaren kaunokirjallisesta historiateoksesta “Me Keisarinna”. Venäjän keisarinna Katariina II hallitsi Venäjää 17oo-luvulla, kuoli 1796. Hänen aikanaan Venäjä laajensi valtakunnan rajat koskemaan myös Krimin valtaamista. Ks. sermones.fi:n artikkeli 28.1.2014!
Kirjailija Sofi Oksanen tuo Iltalehden haastattelussaan esiin Ukrainan iän, Ukraina on Venäjää vanhempi.