Kaikki aatteet voivat olla vaarallisia vaarallisten ihmisten käsissä. Tarmo Kunnaksen jättiläistutkimus fasismin liikkeiden jäljittämiseksi eurooppalaisten intellektuellien ajattelussa ja tuotoksissa.

Euroopan intellektuelleja – taiteilijoita, kirjailijoita. ajattelijoita – tutkinut Pariisin Suomi-instituutin eläkkeellä oleva johtaja emeritusprofessori Tarmo Kunnas on tutkimuksissaan osoittanut, miten fasismi syntyi ja kasvoi intellektuellien henkilökohtaisessa elämässä ja heidän tuotoksissaan. (Tarmo Kunnas: Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Atena Kustannus Oy 2013.)

Fasistien aatteet viestivät ihmisen syvää kaipausta, antimaterialismia ja vitaliteettia aneemisen elämän tilalle sekä maalasivat kauniita taivaanrantoja, mutta kohta virtasi veri. Aatteet olivat paljon lupaavia, mutta kohta olivat mukana repimässä ihmisiä vereslihalle, verille ja hengiltä. Mitä kaikki oli?

”Kaikki aatteet voivat olla vaarallisia vaarallisten ihmisten käsissä”, Kunnas sanoo luettuaan ja tutkittuaan eurooppalaisten intellektuellien kirjoittamat tekstit ja sovittaen ne Euroopan lähes sadan vuoden aikaiseen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen kenttään. Olivatpa aatteet ja tavoitteet mitä tahansa, kaikkea voidaan soveltaa rakentavasti tai tuhoisasti, Kunnas korostaa lähes 700-sivuisessa teoksessaan.

Aatteista ja hyvistä tavoitteista on kysymys myös tämän päivän Irakissa, jossa Isis-joukoksi ryhmäytyneet militantit islamilaisjoukot ovat vallanneet alueita ja ottaneet jopa kaupunkeja haltuunsa. Näin kävi myös Italiassa fasismi-nimisten aatteiden alkaessa 1900-luvun alussa levitä.

Mitkä aatteet ja tavoitteet kannattelevat tämän päivän Ukrainan itäosan separatisteja ja Venäjä-mielisiä?

Onko maailma jälleen draamateatterissa katselemassa toinen toistaan traagisempia tragedioita?

Ryhmäytyneet radikaalit – separatistit – Ukrainan itäosassa ovat saaneet ehkä osaksi vastoin tahtoaan huomiota malesialaisen lentokoneen räjähdettyä ilmassa ja pudottua laajalle alueelle maahan. Lähes kolmesataa matkustajaa miehistö mukaan luettuna sai surmansa. Väkivallan harjoittajille itselleen rankka katastrofi on mieluinen teatterikappale, merkki radikalisoitumisen onnistumisesta. Ellei sitten ohjuksen suuntaajille tullut radikaali virhe, luulivat konetta sotilaskoneeksi – mutta haitanneeko heitä sekään.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat ilmoittaneet Ukrainan ilmatilassa räjähteen malesialaisen matkustajakoneen räjähdyskatastrofin olevan kansainvälisen tutkimuksen asia. Uutena käänteenä media sai maanantaina 21. heinäkuuta Venäjältä väitteen, että malesialaisen koneen vierellä ilmassa olisi nähty ukrainalainen hävittäjä.

Radikaaliin yhteiskunnan muuttamiseen tähtäävät pyrkimykset voivat olla hyvinkin epäjohdonmukaisia. Mitä epäselvemmältä ja sekasortoisemmalta tilanne näyttää, sen parempi. Pääasia, että liike on liikkeessä ja muutos muuttuu kaiken aikaa. Kansainvälinen media on saanutkin välittää Ukrainasta uutta uutista uuden perään uusine käänteineen. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on jo nimittänyt itäisen Ukrainan separatisteja rosvojoukoksi.

Tämän päivän ryhmäytyneet radikaalit muistuttavat fasismiin viittaavien tavoitteiden ryhmäyttämistä indivudualisteista tai heidän kannattajistaan 1800 – 1900- lukujen taitteissa ja heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopassa. Fasismin syntyaikoina 1900-luvun alussa ja jo 1800-luvulla Italiassa ja vain vähän myöhemmin – ensimmäisen maailmansodan jälkeen – Saksassa oli riehuvia radikaalijoukkoja kaunosieluisine ja yhteiskunnallisine tavoitteineen.

Kun me kohtaamme ihmisen, joka katselee omaa ja muiden maailmaa toivorikkaana uskontunnustuksenaan huoli eurooppalaisen sivilisaation rappiosta, kaipuuna yhteisöllisyys, ja kaikilla elämänalueilla vallanhimon, materialismin ja rahanvallan vastustaminen, luulisimme olevamme tekemisissä oman nykyisen ajankuvamme kanssa. Mutta opinkappaleet ovatkin fasististen liikkeiden tavoitteita!

Niin, mikä on ajanhenki tänä aikana? Tasavaltamme presidentti Sauli Niinistökin viittasi siihen kesäkuisessa Kultaranta-tapahtumassa.

Kun yhteiskunta on sekasortoisessa tilassa ja tunnusmerkkinä on anarkia, on alkanut luonnevikaisten ja psykopaattien juhla-aika. Poikkeusyksilöt ottavat vallan, jos esivalta on moraaliton tai muuten ammattitaidoton. He ottavat vallan tämänkin päivän yhteiskunnassa ja työpaikoilla, jos esivallasta ei siihen ole.

Poikkeusyksilöt saivat vuoden 1918 sodan aikana Suomen monilla paikkakunnilla tilaisuuden terroritekoihin. Terroriin sairastuneita oli sekä valkoisten että punaisten puolella. Suomen sisällis- ja vapaussodan aiheuttaman syvän traumatisoitumisen ymmärtää tutustumalla tarkemmin tuon ajan ilmiöihin Suomessa.

Suomessa vuoden 1918 poikkeusyksilöt pantiin kuriin ja järjestykseen. Saksassa ja Neuvostoliitossa poikkeusyksilöt, Stalin ja Hitler, saivat nostaa itsensä valtionsa ja kansansa johtajiksi. Ukrainan separatisteja ja radikaaleja ei ole saatu järjestykseen, siitäkään ei ole varmaa tietoa, mitä he tavoittelevat.

Työyhteisön ja yleensä yhteiskunnan toisia ihmisiä alistavat, vahingoittavat ja traumatisoivat poikkeusyksilöt ovat aina äärimmäisen vakava ilmiö.

Työpaikalla poikkeusyksilöt vievät vapauden ja itsenäisyyden työtoverilta. Paikallisesti he vievät vapauden ja itsenäisyyden kotiseuduiltaan sekä laajasti naapurikyliltä ja naapuripitäjistä. Valtiossa ja yhteiskunnassa he vievät vapauden ja itsenäisyyden valtiolta ja kansakunnalta.

Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei hyväksy henkistä eikä ruumiillista väkivaltaa. Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei myöskään omilla toimintatavoillaan tai käytöksellään ole esikuvana väkivaltaan taipuville ihmisille. Hyvä ja oikeamielinen esivalta ei nöyryytä eikä alista, se ei pyri olemaan herra, se on palvelija.

Tarvitsemme kaikille hallinnon aloille ja asteille, kaikille työpaikoille sekä koteihin ja kouluihin hyvän ja oikeamielisen esivallan. Mutta onko kohta lapsillemme ja nuorillemme esikuvia esivallasta, joka ymmärtää ja tietää olevansa palvelija hyvän, kauniin, heikon ja arvokkaan suojelemiseksi.

On välttämätöntä ja oikein, että suhteessa Venäjään Suomen ei tule lähteä russofobian eikä tämän päivän ”piilofasistien” ja sotaintoilijoiden rintamassa kiivailemaan eikä purkamaan aggressioita vaan nöyrästi ja maltillisesti, rauhantahtoisesti ja viisaasti yhtyä presidentti Niinistön korostamaan kumppanuuteen keskusteluissa Venäjän ulkoministeri Lavrovin kanssa.

Krimin kohtalon ja Ukrainan tilanteen sotkuisuuden keskellä kuitenkaan eivät jää huomaamatta Kunnaksen tutkimukseensa kirjaama psykoanalyytikko C. G. Jungin luonnehdinta Hitleristä (1889 – 1945) ja Benito Mussolinista (1883 – 1945). Jung piti Mussolinia lähinnä inhimillisenä, kun taas Hitler oli hänestä pikemminkin ”kasvoton kansansa alitajunnan tulkki, naamio, robotti, vailla inhimillistä hahmoa. ”Hän oli kokonainen kansakunta.” Kunnas muistuttaa, ettei Jungin tarkoitus ollut poliittinen tai ihannoiva vaan puhtaasti ammatillinen, psykologisesti analysoiva.

Venäjän presidentti Putin (1952 – ) on Neuvostoliiton aikana saanut KGB-koulutuksen ja on työskennellyt KGB:lle. Hänen maailmankuvansa on tällöin pitkälle KGB:n rakentama. Uusi aika Venäjän kansalaisena ja johtavana valtiomiehenä vuodesta 2000 alkaen on maailmankuvaa muuttanut, mutta riippuu myös henkilökohtaisista, persoonallisista, ominaisuuksista, minkä verran. Valokuvat presidentti Putinista ovat jokseenkin ilmeettömiä. Liikuttavan varovainen hymy ja iloakin välittävät silmät eivät vakuuta riittävästi, kun kokonaisilme on jäykkä.

Peräänantamattomuus kuuluu suuren valtion johtajuuteen, mutta Krimin kysymys ja Ukrainan sekasorto ovat synnyttäneet suuria kysymyksiä. Krimi tietysti oli namupala, jonka olisi ottanut jokainen jolla siihen olisi vähänkin ollut uskallusta, mutta vain Venäjä otti sen. Ukrainan sekasorto on muistuttanut Neuvostoliiton starategioista, mutta neuvostoajan maailmankuvaa ja –katsomusta myös ainakin Ukrainan venäjämielisillä on omastakin takaa.

KGB-läiseltä presidentti Putinilta ehkä lienee turha odottaa kompromisseja, koska kompromissit olivat KGB:ssä heikkouden merkki. Toinen KGB:n opetus oli, että pitää säilyttää kasvonsa. Näiden oppien rinnalla saa Ukrainan pelloilla mädätä vaikka ruumiskasa. Se on pientä suurvallan puitteissa.

Psykoanalyytikko Jungin luonnehdintoja Hitleristä ei niin vain voi siirtää tähän aikaan, mutta piirteet naamio- ja robottimaisuus sopinevat myös presidentti Putinin kuvaamiseen.

Fasismi

Kunnas on aloittanut laajan teoksensa Italian fasismin historiallisella tarkastelulla. Johdanto-osassa on tarkasteltu luonnollisesti Saksan kansallissosialismin nousu sekä lisäksi Ranskan äärioikeisto, Brittein saarten musta- ja vihreäpaidat, Espanjan falangismi, demokraattiset Pohjoismaat ja niissä fasismin kiusaus, Codreaun Pyhän Mikaelin legioona Romaniassa sekä yhteenvetona fasismin yhtenäisyys ja monimuotoisuus.

Teoksen muiden osien otsikkoina ovat ”Intellektuellit ja fasismin lumous”, ”Aatemaailman analyysi”, ”Hyödylliset pohjoismaiset idiootit?”, ”Nietzsche ja fasismin lumoamat”, sekä teoksen kuudentena osana ”Yhteenveto”.

”Aatemaailman analyysi” osan väliotsakkeita ovat Politiikan käsite, Ideologisen determinismin ongelma, Irrationalismin houkutus, Eurooppa umpikujassa?, Elämä taisteluna, Jumalallinen elämä, Anti-intellektualismi, Moraalin ongelma, Rahan tyranniaa vastaan, Kansakunta ja rotu, Antidemokraattiset tendenssit ja Suhde kommunismiin. Väliotsikoilla on yhteensä 21 alaotsikkoa. Kunnaksen voisi olettaa tehneen niin kattavan analyysin fasismista kuin mahdollista. Jo hänen väitöskirjansa vuodelta 1972 on sivunnut fasismin, filosofian ja kirjallisuuden suhteita. Hän on pohtinut aihepiiriä myös norjalaista kirjailijaa Knut Hamsunia käsittelevissä teoksissaan.

Kunnas sanoo teoksensa ”Fasismin lumous” lähtökohdan olevan saman, mitä se on ollut aikaisemmissa teoksissa eli mikä fasistisissa liikkeissä lumosi. Mikä niissä vetosi lahjakkaisiin ja kriittisiin ihmisiin. Teoksessa sivutaan yli seitsemänkymmenen eurooppalaisen intellektuellin suhdetta fasismiin. Intellektuellit edustavat viittätoista eri kansallisuutta, mukana on myös suomalaisia. Teos pohjautuu suureen määrään kaunokirjallisuutta, historiaa, filosofiaa ja aikalaislehtiartikkeleita. ”Fasismi sitoi yhteen aikakauden asenteet ja aatevirtaukset: taiteen ja uskonnon, antisemitismin ja elämänvoiman, filosofian ja kirjallisuuden” esittelee kirjan takakansi Kunnaksen tutkimusta.

Jo teoksensa alkusanoissa Kunnas toteaa, että intellektuellien poliittisen sitoutumisen syyt eivät ole vain perinteisessä mielessä poliittiset tai ahtaassa mielessä ideologiset, vaan selitystä heidän valintoihinsa on etsittävä ”heidän laajasta politiikka-käsitteestään” ja heidän maailmankatsomuksensa syvimmistä, jopa tiedostamattomista kerrostumista.

Alkusanoissa Kunnas aivan oikein viittaa nykyiseen aikaamme. ”Fasismin aatteellisten juurien etsintä auttaa ymmärtämään myös nykyistä maailmaamme, joka monessa suhteessa heijastaa ’fasistisista’ ihanteista luopumista ja samalla kuitenkin jatkaa suuren ja kovan politiikan perinnettä ja joskus myös vaikeiden totuuksien lakaisemista maton alle. Vallantahto, aatteellinen manipulaatio ja usko illuusioihin ja suuriin poliittisiin johtajiin ei väijy vain fasistista, vaan kaikkea poliittista toimintaa. Moralisointi ei ole paras tie totuuteen.”

Fasismiin lumoutuneet intellektuellit seurasivat aikansa ilmiöitä niihin kantaa ottaen. Kuitenkaan heitä ei yhdistänyt päivänpolitiikka vaan ”traagisuuden kaipuu ja elämäntunteen syvyys”. Se kannatti myös heidän pessimismiään eurooppalaisen sivilisaationsa tilasta.

Kunnas näkee fasismin viettelemien intellektuellin maailmankuvassa myös siinä ristiriitaa, ettei kriittisyys kristinuskoa kohtaan kuitenkaan poistanut tiedostamatonta kaipuuta pyhyyteen. Itseään kristittyinä pitävillä ristin ja hakaristin välinen jännite oli suuri. Fasististen liikkeiden ideologiat ja toiminta olivat monessa mielessä Martti Lutherin Katekismuksen opetusten vastakohta, Kunnas tulkitsee. Kansallissosialismin myyttisen ilmapiirin uskonnollisuus oli uuspakanuutta.

Itsensä kristityiksi mieltävät pyrkivät integroitumaan kansallissosialismiin ”saksalaisina kristittyinä”. Italiassa fasistit pyrkivät katolisen kirkon kanssa kompromissiin. Kirkon kanssa kompromissin etsimisessä oli yhteisenä motiivina antikommunismi.

Kunnas sivuaa tutkimuksissaan fasistisia vaikutteita myös Suomessa. Voimakkaita fasismiin viittaavia piirteitä oli Lapuan liikkeessä ja Isänmaallisessa Kansanliikkeessä, IKL:ssä. Liikkeet olivat voimakkaasti antikommunistisia ja Lapuan liike oli valmis myös väkivaltaisuuksiin Italian fasismista esimerkkiä ottaen. Kuitenkin molemmat liikkeet olivat sitoutuneet luterilaiseen kirkkoon ”jopa sen pietistisessä muodossa”, Kunnas kirjoittaa. Kunnaksella ei liene vielä ollut käytettävissään viime vuosien kirkkohistoriallista tutkimusta herännäisyyden ”körttifasismista”.

Fasismi ei Suomessa ole saanut sitä jalansijaa, mikä sillä oli muualla Euroopassa. Kuitenkin vähintään tiedostamattomana useissa Euroopan maissa – yhtä hyvin Suomessa kuin ortodoksisessa Romaniassa – oli nationalismin ja uskonnon välinen side, Kunnas luotaa.

Suomalainen kirjailija Olavi Paavolainen näki kansallissosialismin henkisen kapeuden, mutta ”koki voimakkaasti kansallissosialismin pakanallisen ulottuvuuden”, Kunnas arvioi.

Kaiken kaikkiaan eurooppalaiset pelkäsivät ateistista stalinismia enemmän kuin uuspakanuutta liehittelevää kansallissosialismia.

Fasismin ja kansallissosialismin ydin oli pakanallinen. Niitä hallitsi melko avoimesti sosiaalidarvinismi sekä taistelullinen elämänkäsitys, johon liittyi traaginen ihmiskuva sekä nietzscheläinen vitalistinen etiikka. Kristillisen nöyryyden fasismissa korvasi viriiliyden kaipuu.

Fasismia ihailleilla Euroopan intellektuelleilla oli tiedostamaton kamppailu maallistumista vastaan. ”Ajattelijoille ja taiteilijoille ei ollut vähäinen asia, että elämä 1900-luvun ihmisyhteisössä tuntui menettäneen taianomaisuuttaan.”
Mysteerien kunnioittamisen ja karismaattisen tunteen vuoksi fasistiset likkeet olivat sukua taiteelle. Mystisyys nähtiin tämänpuoleisena, ei uskonnollisena.

Useat fasistiset vaikuttajat olivat olleet ensimmäisessä maailmansodassa. Niin oli Adolf Hitler kuin italialaiset fasistirunoilijat, joilla rintamakokemus lähestyy pyhyyden kokemusta. Esimerkiksi Malaparten Caporetton tappiota ja italialaisen fasismin vallankumouksellisen hengen syntyä kuvaavan teoksen nimi on ”La Rivolta dei Santi maledetti ( Pyhien kirottujen kapina). Nimen voi sanoa viittaavan kärsimysmystiikkaan. Kirjassa kuvataan taistelijoiden kokemuksia jopa Raamatusta otetuilla kielikuvilla ja symboleilla. ”Kyse on uudesta kristinuskosta.” Malaparten uskonnollisuus on paluuta ”luonnolliseen, maanpäälliseen kristinuskoon”. ”Sota ja siis väkivallan läheisyys ja uhrit ovat tässäkin se voima, joka pyhittää patrioottisen ja samalla agraaris-panteistisen elämäntunteen” Kunnas arvioi.

Malaparte runoilee: ”… Risti ja veitsi.”

Käsite ”fasismi” on yläkäsite, joka ilmeni eri maissa ja eri puolilla Eurooppaa eri tavoin. Italian fasismi oli omansa ja Saksan kansallissosialismi oma toteutumisensa. Sanana ”fasistinen liike” esiintyi ensimmäisen kerran Mussolinin Il Popolo d´Italia-lehdessä huhtikuussa 1915. Nimi viittasi roomalaisen hallintovirkamiehen, liktorin, vallan symboliin, vitsakimppuun. Fasistinen liike tarkoitti uudentyyppistä poliittista muodostelmaa. Se ei tarkoittanut puoluetta, sillä liike muodostui ”hengeltään vapaista” jäsenistä.

Kunnas sanoo käyttävänsä sanoja ”fasisti”, ”fasismi” jne viittaamaan kaikkiin siitä vahvoja vaikutteita saaneisiin 1920-, 1930- ja 1940-luvun nationalistisiin, antidemokraattisiin ja antiparlamentaarisiin liikkeisiin, jotka pyrkivät eliminoimaan monipuoluejärjestelmän ja ihannoivat vahvaa johtajuutta.

Kunnas toteaa myös, että fasismista tuli monelle väline toteuttaa muita kuin fasistisia tarkoituksia ”eikä arvattu, että väline voi ottaa isännän haltuunsa”.

Useat fasismin toteuttajat olivat sekä ihmisinä että tuotoksissaan ääri-ihmisiä. ”Fasismin lumo vangitsi runoilijoita ja kirjailijoita, joilla oli taiteelliselta kannalta arvokas kyky liikkua ihmisinä ja kirjoittajina hengen äärimmäisillä jyrkänteillä. Heidän taiteellinen neroutensa ja poliittinen äärimmäisyytensä saattavat olla – traagista kyllä – peräisin samasta lähteestä.”

Kunnas pitää Dostojevskin romaania ”Riivaajat” ja sen päähenkilön Stavroginin sekä poliittisten toimijoiden, anarkistien, sosialistien ja nihilistien kuvausta mainiona analyysina poliittisten johtajien ja poliittisen karisman onttoudesta. Kunnas pitää Dostojevskin romaania profetiana 1900-luvun totalitarismien ja niiden johtajien valheellisesta poliittisesta imagosta ja näennäisestä karismasta. ”Se kuvaa tulevaa totalitarismia kuin kaikkeen ’karismaattiseen’ poliittiseen kulttuuriin liittyvää vaaraa.”

Kunnas rinnastaa fasismin suuren illuusion leninistis-stalinistiseen utopiaan. ”Kyse oli romantiikasta, illusionismista, mutta myös utopiasta, jolla ei ollut todellisuudessa vastinetta.

Euroopan intellektuellit kyllä olivat kiinnostuneita polittisista tapahtumista ja diktaattoreiden saavutuksista, mutta he olivat usein myös ”riippumattoman villejä suhteessa varsinaiseen fasistiseen ideologiaan ja politiikkaan”. Käskemisen, seuraamisen, tottelemisen, järjestyksen ja kurin ihanne ei ollut heille oleellinen, ei myöskään valtiokeskeisyys, biologinen rasismi, militarismi tai kollektiivisuus. ”Vaikka on mahdotonta ajatella kansallissosialismia ilman arjalaiseen rasismiin liittyvää mytologiaa, se puuttuu monilta Hitlerin italialaisilta, romanialaisilta, pohjoismaisilta, espanjalaisilta ja jopa saksalaisilta arvostajilta.” Intellektuellien joukossa olivat vähemmistönä karkeat rasistit, germaanisuuden ihailijat, arjalaisuuden ylistäjät, uskonnolliset antisemiitit tai itseriittoiset nationalistit
PÄIVÄKIRJA JATKUU…

Nyt julkaistu päiväkirja-essee on osa laajempaa esseetä, jonka loppuosa julkaistaan myöhemmin. Heinäkuun 22. päivänä julkaistuun päiväkirjaan tehdään tarkistuksia ja tarvittavia korjauksia.