On ollut mielenkiintoista lukea Tarmo Kunnaksen lähes 700-sivuista Euroopan eetoksen analyysia 1800-luvulta alkaen otsikolla ”Fasismin lumous”, saman aikaisesti seurata Venäjän ja Ukrainan asian kehitystä, seurata Suomen Kultarantakeskusteluja, kokoomuksen puoluekokousvalintoja sekä samalla etsiä selityksiä Suomen jatkosodan kesää 1944 koskevissa tapahtumissa.

Kruununa viimeaikaisissa keskusteluissa, Suomen kannan ilmaisuissa ja niiden muikaisissa toimintatavoissa ovat olleet Suomen presidentin valtaoikeudet, joita presidentti Sauli Niinistö on käyttänyt perustuslain sallimalla, säätämällä, määrätietoisuudella. ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.” (PL 93 §)

Onneksi on ollut Niinistö, presidentti. Valtioneuvosto on viime aikaisissa tilanteissa ollut kuin sitä ei olisi olemassakaan ja kuitenkin perustuslaki on säätänyt sille tehtävän ulkopolitiikan johtamiseen yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Onneksi parlamentarismi ei ole päässyt niin pitkälle, että juuri presidentti Niinistöllä ovat olleeet käytössään valtaoikeudet. Ks sermones.fi:n artikkeleita hakusanoilla ”presidentin valtaoikeudet”!

Erityisen hauskaa on ollut Venäjän presidentin vieraillessa Suomessa, kun Euroopan jäsenyyden on katsottu rajoittavan kahdenkeskisiä keskusteluja. Jättiläinen, Venäjä, kokonainen manner, lähetti ulkoministerinsä Suomeen! Että sillä lailla! Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov viestitti sitten kotimaassaan Suomen vierailun terveisinä, ettei mantereen ja pienen multakokkareen välillä ole mitään ristiriitoja. Venäjän ja Suomen välit ovat kunnossa. Presidentti Niinistö korosti keskusteluissa kumppanuutta Venäjän kanssa.

Kokoomuksen puoluekokouksen hurmio on oma lukunsa. Politiikan vaikuttaja ja mediavaikuttaja Jarmo Virmavirta luokittelee Alexander Stubbin radikaaliksi liberaaliksi ja nuorsuomalaiseksi. Kokoomuksen puheenjohtajakilvan hävinneen Jaan Vapaavuoren hän arvioi konservatiiviksi. Ennen kokoomuksen puoluekokousta kirjoittamassaan arvioinnissa hän sanoo, että puheenjohtajuuden ratkaisee puoluekokous, ei media tai gallup. ”Kenttäväen käyttäytymistä ohjaa puoluekoneisto.” Virmavirta ennaltanäkee kokoomuksen puolukokouksen puheenjohtajavaalin tuloksen, sillä hän toteaa virkailijakunnan ikärakenteen puhuvan enemmän nuorsuomalaisen radikalismin kuin suomalaisen konservatismin suuntaan. (Kaleva 26.4.2014.) Mitä Virmavirta sitten kaiken kaikkiaan tarkoittaa, koska hän sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusen johtavan ”armeijaa, jossa on enemmän luutnantti lammioita kuin vänrikki koskeloita, sanoo moni kypsään ikään ehtinyt kansanedustaja”.

Käynnissä ovat ”minihallitusneuvottelut”. Mitä pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja, Euroopan parlamenttiin valittu Alexander Stubb ja valtiovarainministeri, SDP:n samoin tuore puheenjohtaja Antti Rinne saavat tulokseksi uusissa töissään ja tehtävissään? Mitä he tulevat osaamisestaan paljastamaan? Suuri yleisö saattaa odotaa mieluummin huonoja kuin hyviä tuloksia, sellainen on ihmisen luonto. Vilpitön vahingonilo ja vahingoittamisen halu odottavat juhlapäiviään.

Mutta ovatko Stubbin tekemisten hyvät puolet tulleetkaan vielä esille? Vähemmän politiikkaa ja valtakunnana yhteisiä asioita seuraava näkee silmissään vain pitkän miehen ja jatkuvassa naurusssa viipyvän suun.

Mitä Virmavirta tarkasti ottaen tarkoittanee arvioidessaan Stubbin radikaaliksi liberaaliksi ja nuorsuomalaiseksi? Joka tapauksessa kokoomus on valinnut puheenjohtajakseen realismin sijasta nuorsuomalaisen liberalismin, jos tekee johtopäätöksen Kalevan alakertakirjoituksen otsikon perusteella.

Nuorsuomalaiset on suomalainen 1990-luvun jälkipuoliskolla toiminut liberaali ja porvarillinen puolue, jolla oli parhaimmillaan kaksi kansanedustajaa. Vuosina 1994–1997 järjestön nimi oli Nuorsuomalainen Puolue samannimisen 1894–1918 toimineen puolueen mukaan (Wikipedia).

Wikipedia tiivistää Nuorsuomalaisen Puolueen toiminta-ajatuksia muun muassa seuraavasti: ”Nuorsuomalainen Puolue mainosti itseään ’puolueitten vastaisena puolueena’ ja ’epäpoliittisten ihmisten puolueena’. Tarkoituksena puolueella oli irtautua perinteisestä puoluepolitiikasta ja haastaa ’suurten ikäluokkien eliitti’, jolle pohjoismainen hyvinvointivaltio oli ollut ’lähes uskonto’. Puolue vaati veronalennuksia, hyvinvointivaltion ’remontointia’, tasaveroa ja pienten tulojen verovapautta.

Ei liene paikallaan liittää Stubbiin kaikkia Nuorsuomalaisen Puolueen toiminta-ajatuksia, mutta häneen kyllä sopivat luonnehdinnat ”nuori silkkisolmiojuppi” ja myös luonnehdinnalla ”sosiaalidarwinisti” on häntä läimäytetty.

Kokoomuksen puoluekokouksen huuto- ja suosionosoitusmyrskyä netistä seuratessa mieleen tulvahti kysymysmerkkejä. Miten viisas ihminen, sivistynyt ja intelligentti, voi henkilövalinnasta innostua syntyneen kuvan tapaisin reaktioin?

Edellisessä ”Päiväkirjastani” 28.5.2014 on todettu, että jos suomalaisista mepeistä joku erityisesti herättää huolta, hän on mammuttiäänimäärän vaaleissa saanut Alexander Stubb. Hän on ulkopoliittisena toimijana osoittanut tietämättömän innokkuutta. Euroopan parlamenttivaalien jälkeisessä päiväkirjassa kysytään, onko Stubbin huomattu korostavan neuvotteluratkaisua Venäjän ja Ukrainan kysymyksessä? ”Kuitenkin vastakkainasettelu Euroopan unioni-Ukrainan ja Venäjän asia tulisi saada puretuksi mitä pikimmin.”

Päiväkirjassa todetaan: ”Jos on pohdittu perussuomalaisten kannattajakunnan kansalaishyveitä, yhtä hyvin on syytä pohtia Stubbin äärikannattajien ajattelutapoja. Mistä piireistä aikanaan tuli kommentteja, että perussuomalaiset tuntee ulkonäöstä…..? Toisaalta kenokauloja on joukoissa kuin joukoissa.”

Keitä siis olivan kokoomuksen puoluekokouksen Stubb-fanit? Olivatko he suurten ikäluokkien eliittiä, vai? Olivatko he heitä, jotka sanovat olevansa epäpoliittisia, miksi he sitten äänestivät kuten äänestivät?

Ks. sermones.fi:n artikkeleita hakusanalla ”Alexander Stubb”!

Myös Suomen Keskustalle jäi puoluekokouksestaan haaste vastata ryöpytyksestä, jolla puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä puoluekokouksessa maalasi Kataisen hallituksen.

Tarmo Kunnas: ”Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana”. Atena Kustannus Oy 2013.