Uusi päivitys 12.5.2010 julkaistulle artikkelille ”Sivistyksen päivä, Snellmanin päivä.” (Artikkelissa joku vuoden 2010 kalenteriin viittaava maininta.)

Tänään 12.toukokuuta on suomalaisen sivistyksen päivä, Snellmanin päivä.

J.V. Snellman puhuttelee itsekasvatukseen tähtäävillä sivistysperiaatteillaan.

Mitä sivistys sitten on?

Sivistyksen ydintä on etiikka. Etiikan ydintä ovat arvot. Arvojen ydintä on ihmisarvo. Se merkitsee jokaisen ihmisen henkistä ja fyysistä koskemattomuutta ja siinä ihmisen perusolemuksen ymmärtämistä: sitä on ihmisyys sinänsä.

Vastasyntyneellä lapsella ovat kaikki oppimisvalmiudet, jotka vain odottavat hyvää hoitoa ja vaalimista, kasvamaan auttamista. Vastasyntynyt lapsi ei siis ole tabula rasa, tyhjä taulu, johon vasta kokemus jättää jälkensä. Eettinen kukkapelto vastasyntynyt lapsi on. Ydintä ihmisyys sinänsä. Kristinuskon mukaan Jumalan luomistyö ja Jumalan kuva. Että myös syli – tarkoittipa se vanhempia, kotia, ympäröivää kulttuuria, yhteiskuntaa, koulua, ilmapiiriä, aikakauden eetosta – olisi eettinen kukkapelto, syli jonka oma elämä olisi hyvää elämää.

Entä snellmanilainen itsekasvatus?

Siis tuon eettisen kukkapellon, jonka ydintä on ihmisyys sinänsä, kasvaminen omaksi itsekseen ja siinä sivistykseen. Ja säilyä sivistyneenä.

Psykologi Keijo Tahkokallio esittelee eräässä kirjassaan tavan opettaa sivistystä. Tahkokallion esimerkkitapauksessa isä opetti lapsilleen käden hallintaa. Sivistys on sitä, että hallitsee kätensä. Käden ei tarvitse olla tunteen välitön ilmaisija. ”Tätähän sivistys on”, Tahkokallio määrittää.

Yleensä vanhemmat tekevät miekkojen ja miekkailun suhteen lapsiaan koskien passiivisen ratkaisun kieltämällä ne vaarallisina ja sotaisina. Ratkaisu näyttää positiiviselta, mutta se aiheuttaa jatkossa juuri sellaista negatiivisuutta, jota on yritetty välttää, hän kirjoittaa. Toteutuu virheen välttämisen kaava. Kun lapset joka tapauksessa saavat joskus keppejä ja leikkimiekkoja käsiinsä, he eivät kokemattomuuttaan hallitse niitä.

Opetustensa havainnollistajana Tahkokallio esittelee erään isän lapselleen pitämän miekkailukoulun:

”Sama isä, joka käytti Afrikan tähteä luonteenkasvatukseen, havaitsi, että lähestyessään kolmen vuoden ikää hänen poikansa alkoi kiinnostua kepeistä ja miekoista ja sohi niillä kaikkea, mikä liikkui. Isä sanoi pojalle, että on aika perustaa miekkailukoulu. Miekkailukoulu tarkoitti sitä, että isä teki puusta miekat ja alkoi miekkailla poikansa kanssa. He kävivät huimia miekkailuotteluita, jotka isä melkein aina hävisi. Miekkailussa piti kuitenkin ehdottomasti noudattaa sääntöä, että ei saa lyödä oikeasti. Ensi alkuun pojalla oli taipumusta lyödä voimalla, varsinkin kun taistelu kävi kiihkeäksi. Isä neuvoi silloin kädestä pitäen, miten paljon voimaa voi käyttää. Jos poika kuitenkin huitoi varomattomasti, miekkailu lopetettiin sillä erää. Muutamassa päivässä poika oppi hallitsemaan miekkakätensä. Saman koulun saivat perheen muutkin lapset käydä aikanaan. Heti kun isä oli vakuuttunut siitä, että lapsi löi miekallaan ainoastaan leikisti, voimaa käyttämättä, hän sai oikeuden miekkailla myös toisten lasten kanssa.”

Varsinkin ärsytettynä tai muuten kiihdyksissään lapsi toteuttaa lapsuuteen kuuluvaa tunteitten suoraa ilmaisua. Käsi ilmaisee estoitta aggressiivisuuden tunteen. Jos sen jatkeena on miekka, tunteen konkreettinen ilmaisu tehostuu. Mutta käsi on hallittavissa. Sivistys on sitä, että hallitsee kätensä. Käden ei tarvitse olla tunteen välitön ilmaisija, Tahkokallio opastaa. ”Tätähän sivistys on”, hän sanoo ja jatkaa: ”Meidän pitää oppia ilmaisemaan väkivaltaiset tunteemme niin, että emme vahingoita toisia. Miekkakäden hallinta merkitsee samalla mitä konkreettisimmassa muodossa toisen huomioon ottamista”.

Tahkokallion mielestä miekkailukoulua voitaisiinkin nimittää empaattisuuskouluksi.

Selatessa internetissä voimassa olevaa Opetusministeriön hallinnonalan Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa vuosille 2007 – 2012 löytääkseen siitä sivistyksen määritelmän tai edes maininnan sivistyksestä ei ainakaan alkukappaleista löydy sivistyksestä muuta mainintaa kuin sanat ”korkea sivistystaso”. Vuosinen 1999 – 2004 kehittämissuunnitelman heti alkulehdiltä löytyy snellmanilainen sivistysajattelu, sivistys yksilön sivistyspyrkimyksenä ja yhteisön pääomana. Määritelmä puhuu kansallisen sivistystyön periaatteista.

Vuosien 1999 – 2004 kehittämissuunnitelma määrittelee yleissivistyksen siten, että siihen kuuluvat tiedollisten valmiuksien lisäksi eettinen ja esteettinen herkkyys, kehittynyt tunne-elämä, havainnoimisen ja kommunikoimisen taidot, työnteossa tarpeelliset perustaidot sekä taidot toimia yhteiskunnan jäsenenä.

Vanha kehittämissuunnitelma määrittelee edelleen: sivistykselle on ominaista laaja-alaisuus ja monipuolisuus sekä kyky tarkastella asioita eri näkökulmista. Sivistynyt ihminen kykenee rakentavaan yhteistyöhön, ottaa huomioon toimintansa seuraukset ja kantaa niistä vastuun. Hän on huomaavainen toisia ihmisiä kohtaan, hänellä on hyvät käytöstavat ja hän osaa huolehtia itsestään ja elinympäristöstään.

Mieleen nousee myös lukion tämän hetkisistä opetussuunnitelman perusteista tavoite: rehellisyys.

Aikaamme koettelevat erilaiset mielenilmaisut, joista kaikki eivät ole rauhanomaisia. Kaikki mielipiteenilmaisu ei täytä sivistyksen tunnusmerkkejä, toisen ihmisen asemaan asettuminen ei toteudu. Tarvittaisiin sivistyskeskustelua. Aikamme tarvitsisi sivistykseen auttamista ja ohjaamista. Sivistys, sivistyneisyys, olisi ratkaisu useissa aikamme ongelmissa.

Snellmanilaisen sivistysajattelun sisäistänyttä presidentti Kyösti Kalliota, joka vaikeana pula-aikanakin 1930-luvulla tähdensi väkivallattomuutta ja maltillista käytöstä. Kallio oli itsekasvatuksen puolestapuhuja ja sanoi, että parlamentarismi on niin suuriarvoinen oikeus kansan kädessä että meidän tulee tositeolla pyrkiä kasvattamaan itseämme sen arvoisiksi.

Hyvää sivistyksen päivää! Lippu tankoon ellei se jo ole!

Huomenna Kukan päivänä liehukoon lippu myös. Ks. sermones.fi:n artikkeli 120507!

Helsingissä ylioppilailla 1800-luvulla oli tapana kokoontua Kumpulaan, Kumtähden kentälle. Siellä tapahtui myös Maamme-laulun ensimmäinen esitys Kukanpäivänä 13. toukokuuta 1848. Kukanpäivä eli Flooranpäivä on sitten ollut Suomessa perinteinen ylioppilaiden juhlapäivä, jonka myöhemmin vapunpäivä syrjäytti.

Myös hyvää helatorstaita!