Sisimmältään luterilaisen Katariina II:n pojanpoika Aleksanteri I säilytti Suomen luterilaisena – Laila Hirvisaaren suurteokset Venäjän keisarinnasta – Aleksanteri I:llä kaksi kuolinpäivää – saksalaisen 14-vuotiaan prinsessan järjestetty avioliitto päätyi itsevaltiuteen Mustanmeren rantoja myöten
Kirjailija Laila Hirvisaari on saattanut päätökseen jättiläistyön Venäjän keisarinnasta Katariina II:sta (1729 – 1796). Romaaniksi nimeämänsä historiateoksen 1. osan nimenä on ”Minä, Katariina”. Toisen osan, sopivasti viime joulun lahjaksi ilmestyneen, 2. osan nimenä on ”Me, Keisarinna”.
Hirvisaaren teokset avaavat Venäjän historiaa ja Pietarin loiston rakentamista. Hirvisaari itse korostaa kirjojensa olevan romaaneja ja sen tematiikan vetovoimalla imaisee lukijat myös historiaan. Kirjojen lukemisen jälkeen matkustaa Pietariin uteliaana. Taiteet ja taidekokoelmat pysähdyttävät, mutta niin myös Katariina II Pietari Suurelle pystyttämä patsas teksteineen. Venäjän historia kaikkinensa, sen vielä 1800-luvulle asti säilynyt maaorjuus pienen Suomen rinnalla, jossa koskaan ei ole ollut maaorjuutta. Suomessa perustettiin jopa talonpoikassääty.
Katariina II oli saksalainen prinsessa Sophie Auguste Frederike von Anhalt-Zerbst. Luterilaisen kodin ja varsinkin isän 14-vuotias tytär joutui järjestettyyn avioliittoon Venäjälle hänen ollessaan vasta 14-vuotias. Pedofilia-sanaa tai puhetta lapsen hyväksikäytöstä Hirvisaaren teoksista kuitenkaan ei osu silmiin.
Venäjällä saksalaista lasta odotti toinen lapsi, suuriruhtinas, kruununperijä Pietari III, Holstainissa kasvanut, aiemmalta nimeltään Karl Peter Ulrich (1728 – 1762) henkisesti ja fyysisesti kyvytön avioliittoon ja hallitsijaksi. Pietari III oli Pietari Suuren tyttären herttuatar Annan poika, jonka kasvatuksesta kerrotaan Wikipediassa: ”Isänsä kuoltua vuonna 1739 Karl Peter joutui holsteinilaisten upseerien kasvatettavaksi. Hänen tärkein opettajansa oli herttuallisen hovin ylihovimarsalkka Brümmer, joka toisinaan rankaisi häntä lyömällä, kieltämällä ateriat tai istuttamalla tätä hernesäkkien päällä polvillaan tuntikausia, kunnes jalat punoittivat ja turposivat. Toisinaan poika oksenteli pelosta jouduttuaan opettajansa uhkaamaksi. Lapsesta kasvoi teeskentelevä, pelokas, salakavala ja taiteilija.”
Hirvisaari kirjoittaa kahden hovissa varttuneen ja nuoruuteen kasvaneen lapsen hääjuhlallisuuksista. asettaen sanat Katariina II:n suuhun: ”Kristillinen avioliittomme solmittiin Pietarissa. Se tapahtui Kazanin Pyhän Neitsyen Katedraalissa elokuun 21. päivänä 1745. Olin ollut Venäjällä puolitoista vuotta. Olin täyttänyt kuusitoista ja sulhaseni oli seitsemäntoistavuotias. Vaikka olimmekin keisarillisia henkilöitä, meidät vihittiin saman kaavan mukaan kuin kaikki muutkin.”
”Edellisenä iltana istuin typertyneenä vuoteessani ja itkin katkerasti sitä mikä minua odotti. Mennäkö sen tomppelin kanssa samaan sänkyyn?”
Suuriruhtinas Pietari III ehti olla tsaarina kuusi kuukautta vuonna 1762 keisarinna Elisabetin kuoleman ja suuriruhtinatar Katariinan palatsivallankumouksen välisen ajan..
Hirvisaaren kaunokirjalliset juonenkuljettelut ovat henkeäsalpaavia. Romaanit ”Minä, Katariina” ja ”Me, Keisarinna” ovat viihdekirjallisuutta parhaimmillaan, elämänviisaudesta kumpuavaa tekstiä, kaunokirjallisuutena luettavaa. Eläväksi elämäksi muuttunutta faktaa.
Venäjän hallitsijana vuoteen 1762 saakka oli Pietari Suuren tytär Venäjänmaan keisarinna Elisabet, jolla ei ollut lapsia. Nuoren suuriruhtinattaren, nyt suuriruhtinas, kruununperillinen Pietari III:lle kihlatun pikkuprinsessan, jonka uusi nimi oli Hänen Keisarillinen Korkeutensa Suuriruhtinatar Katariina (Jekaterina Aleksejevna), ensi aikojen havaintoja keisarinna Elisabetista oli, että häneltä puuttuivat täydellisesti lämpö ja muiden ihmisten kunnioittaminen. Keisarinna Elisabetin koko hovi oli hänen mielestään porttola. ”Kaikki hovissa yrittivät kahmia itselleen suhteiden avulla rahaa, hyvän aseman ja omaisuutta. Useimmat kreivittäret, ruhtinattaret ja hovinaiset heittäytyivät tilaisuuden tullen ilotytöiksi, tiedättehän ne naiset jotka kulkevat ilotaloissa pylly ja rinnat paljaina ja vetäisevät miehen verhon taakse.”
Nuoren suuriruhtinattaren havainnot eivät pysähtyneet hoviväkeen vaan erityisesti itseensä keisarinna Elisabetiin. ”Näin miten hän vetäisi jonkun ohi kulkevan miehen pieneen budoaariinsa. Siellä makasi miesten kanssa… Keisarinnan makuuhuoneisiin pääsivät vain Razumovski ja Lestocq sekä muut viralliset rakastajat. Mutta budoaariinsa hän nappasi miehiä kuin kissa hiiriä. Keisarinna oli turmeltunut, ahne ja yleensä juovuksissa. Näille käytävästä vedetyille miesraukoille riitti vaatimaton huone. Sinne verhon taakse joutui kuka milloinkin, palvelijat, jopa sotilaat.”
Nyt voidaan kysyä, mitä näkemänsä ja sen keskellä eläminen, vaikuttivat nuoreen saksalaiseen aatelistyttöön? Joka tapauksessa hänellä itsellään itsevaltiaaksi kruunaamisen jälkeen alkoi myös olla rakastajia Wikibedian mukaan yli kymmenen ja Hirvisaaren romaanin mukaan melkein yölle kuin yölle, vaikka hän puheissaan paheksuikin paheellista elämää. Katariina II:n lasten isät olivat avioliiton ulkopuolelta rakastajia, suosikkeja ja myös rakastettu.
Keisarinna Katariina II vaikuttaa sisimmältään pysyneen luterilaisena, vaikka hänen tuli kohta Venäjälle saavuttuaan kääntyä ortodoksiksi näyttävin julkisin menoin. Koko ajan hän asennoituu kunnioittavasti hallitsemansa maan uskontoon ja kirkkoon, mutta Hirvisaari mainitsee luterilaisuuden eri yhteyksissä.
Katariina II:n pojanpojan Aleksanteri I uskonnollinen etsintä antaa viitteitä pohtia, mitä hän etsi. Hänellä on kaksi kuolinpäivää, vuosi 1825 sekä vuosi 1860. Virallisten tietojen mukaan hän kuoli vuonna 1825, mutta aikalaistodistusten mukaan vasta vuonna 1860 Siperian Tomskissa. Hän oli syntynyt vuonna 1777. Keisari Aleksanteri I oli tullut hallitsijaksi vuonna 1801 surmatun isänsä Venäjän keisari Paavali I:n (1754 – 1801) jälkeen. Vaikka Aleksanteri I ei ollut surman tekijänä, hän kärsi asiasta omantunnon tuskia.
Keisari Aleksanteri I uskonnolliseen etsintään liittyvä sattumalta löytynyt internet-linkki seuraavassa:
http://opsti.japo.fi/rusit/tsaaria1.htm
Seuraava linkki on sermones.fi:stä