sermones.fi päivittää 30.5.2013 julkaisemansa ja uudelleen 20.6.2013 päivittämäntä artikkelin ”Ihmisvihan käsikirja – Misantropia”.

sermones.fi päivittää 30.5.2013 julkaisemansa ihmisvihan analyysinsä. Kysymys on teoksesta ”Misantropian historia”. Ajankohtainen aihe ja ajankohtainen teos.

Ihmisvihan analysointiin on ilmestynyt Juri Nummelinin toimittama ”Misantropian historia”. Kymmenen eri henkilön kirjoittamat artikkelit aloittavat misantropian historian antiikin filosofeista jatkaen uuden ajan kirjailijoiden ja filosofien kautta aikamme vihaajiin Pentti Linkolasta koulusurmaajiin. Pisteenä iin päällä on vielä pari suomalaista, jotka ovat täynnä kaikkea mikä on ja liikkuu, ovat ärmätin ärmättejä.

Kirjan artikkeleiden kirjoittajat ovat kirjailijoita, filosofeja, tutkijoita ja toimittajia. Kirjailijoissa on kaksi tietokirjailijaa. Nummelin itse on turkulainen kirjailija ja toimittaja.

Artikkelit ovat kattavia henkilö- ja ilmiöanalyysejä, joista olisi apua tämän päivän vihailmiöihin netissä, mediassa ja toimintatavoissa. Nummelinin toimittamaa kirjaa voi pitää ihmisvihan eli misantropian käsikirjana.

Filosofi Platonin Faidonissa Sokrateen suuhun pantu määritelmä ihmisvihasta kertoo ihmisvihan saavan alkunsa siitä, että toiseen ihmiseen luottava ihminen saa huomata luottamuksensa kohteen olevankin epäluotettava. Antti Hynysen artikkelissa ”Ihmisvihaa Ateenassa” kerrotaan useista antiikin filosofeista, joista Antisthenes liittyi Sokrateen oppilaisiin ollen sitä mieltä, että Sokrates oli esikuvallinen itsenäisyytensä tähden. Opettaessaan omia oppilaitaan itsenäiseen ajatteluun Antisthenes ajoi heitä pois kepin kanssa. Kepin iskut kesti vain Diogenes, jonka riippumattomuus muista ihmisistä on kerrottu eri yhteyksistä.

Hynysen artikkelissa kerrotaan Diogeneen välistä kulkeneen lyhty kädessä keskellä kirkasta päivää. Kun häneltä oli kysytty, mitä hän on tekemässä, hänen kerrotaan vastanneen: ”Etsin ihmistä”. Hänen kerrotaan myös huutaneen kadulla: ”Ihmiset, hoi!”. Kun hänen ympärilleen sitten kertyi ihmisiä, hän alkoi huitoa sauvallaan sanoen: ”Kutsuin ihmisiä, en jätteitä!”. Näistä Diogeneen sanoista on päätelty, ettei hänen ihmisvihansa kohdistunut kaikkiin ihmisiin, ainoastaan ihmisyyden ilmenemismuotoihin. Hän etsi ihmisen ideaa.

Ihmisen ideaa etsivä Diogenes meni kerran hienoon taloon vieraaksi. Isäntä varoitti Diogenestä sylkemästä lattialle jolloin Diogenes sylkäisi miehen kasvoille sanoen, ettei hän löytänyt kehnompaa paikkaa. Platonin sanotaan arvostelleenkin Diogenesta pitäen hänen temppujaan huomionkipeytenä ja itsensä korottamisena.

”Misantropian historia” kuvaa ihmisvihan ilmenemisen tapoja, syitä, motiiveja ja sen erilaisia merkityksiä eri aikoina. Eri aikoina on ollut erilaisia ja eriasteisia ihmisvihaajia. Teoksen toimittanut Nummelin sanoo omasta ajastamme, että ilmeisesti ihmisviha on jatkuvasti lisääntyvän individualismin välttämätön tuote. ”Samalla kun ihmiskunnan enemmistö juhlii jatkuvasti helpottuvaa elämäänsä, osa älymystöä haluaa murskata tuon enemmistön.”

Nummelin näkee 1900-luvussa tunnusmerkit määritellä se misantropian vuosisadaksi. Tuon vuosisadan aikana misantropian ja idealismin välille syntyi ”outo kytkös”. Kokonaisten kansojen tuhoamisen piti olla avain uuteen ihmisyyteen. Ihmishenkeä avoimesti halveksivat johtajat pääsivät valtaan ympäri maailmaa. Nummelinin mielestä se ei olisi ollut mahdollista aikaisempina vuosisatoina. Natsismin lisäksi myös kommunismin nimissä kitkettiin vanhaa ihmistä pois ja yritettiin muodostaa uutta ihmistä, Nummelin täsmentää.

Nummelin sanoo 1900-luvusta, että se oli julkisuuteen nousseen narsismin ja suuruudenhulluuden vuosisata. Näistä on kysymys myös vuosisadan lopun kouluampumisissa, narsistisissa ihmisvihan purkauksissa. Nummelin pitää 1900-lukua myös ekologisen misantropian vuosisatana. Yksi ekologisista ihmisvihaajista on Pentti Linkola.

Nummelin on kirjoittanut toimittamaansa kirjaan paitsi artikkelin ”Johdatus misantropian historiaan” myös artikkelit ”Molièren Alceste, uuden ajan ihmisvihaaja”, ”Markiisi de Saden probleema”, ”Dekkarit ja misantropia” sekä ”Molière, Nietzsche ja pari suomalaista kusipäätä”.

Kuten Diogenes myöskään Molieren Alceste ei vihaa ihmisluontoa sinänsä, an sich. Hän vihaa ihmiset sievisteleviksi hupsuiksi tekeviä yhteiskunnan tapoja. Alceste myös toimii julistuksensa mukaisesti ja karkaa vuorille elämään paremmin. Hän irtautuu aikansa Barokin ”sievistelevästä lässytyksestä”, tosin on epäilty hänen palanneen ihmisten ilmoille.

Nummelin otaksuu 2000-luvussa ja barokissa olevan ”jotain yhteistä”. Barokkia, 1600-luvun aate- ja taidesuuntausta, on pidetty suureellisuudessaan ja moninaisuudessaankin pinnallisena. ”Kaikki tämä sopii kuvaamaan myös 2000-lukua, samoin kuin ajatus jatkuvasta lässytyksestä, joka täyttää lehtien sivut ja jota tulvii radiosta ja televisiosta”, Nummelin vertaa. ”Molièren aikana hovi ja sen etiketti olivat spektaakkeli samalla tavalla kuin nyt yökerhoissa ja shoppailukeskuksissa näyttäytyminen on spektaakkelia.”

Nummelin kysyy markiisi de Sadesta, että eikö hän ollut juuri ihmisvihaaja ja vastaa de Saden omilla sanoilla: ”Niin kuin pahan himo on oikkujemme ensimmäinen innoittaja niin mitä rikollisempi on asia, joka meitä johtaa, sitä suurempi on mielihyvämme”.

De Saden tuotannon julmuudet ovat julmuudessaan järjettömiä, mielettömiä, hulluja. Nummelinin mukaan de Saden luettuaan jokaisen ihmisen on pakko päättää: rakastaako vai vihaako ihmiskuntaa.

Tommi Melender tarkastelee kirjailija Gustave Flaubertin ihmisvihaa. Se oli täydellistä massojen vihaa, jo yksi Sveitsin matka todistaa sen. Saksalaisista naisista ei ainoastaan yksi ollut ruma vaan naisten koko porukan ”turpavärkki” oli sitä.

Flaubert ei vuodattanut massoja vihaavaa sappeaan kirjoissaan, mutta kylläkin yksityisissä yhteyksissään, kirjeissä. Eräässä näistä hän kirjoittaa: ”Minä uskon, että joukko, määrä, lauma tulee aina olemaan vihattava. Merkittävä on vain pieni ajattelijoiden joukko, aina samojen, jotka siirtävät soihdun eteenpäin”. Flaubert oli vakuuttunut ihmiskunnan typeryydestä. Melender kertoo, että uhmakkaissa kirjeissään Flaubert lupasi kerätä ja varastoida kaikki vihan ja katkeruuden tunteensa puristaakseen niistä tahnaa, jolla töhrisi koko vuosisatansa niin kuin intialaiset maalaavat pagodinsa lehmänlannalla. Melender tiivistää artikkelinsa Flaubertin misantropiasta todeten kirjeiden paljastavan edistyksen illuusiota palvovia porvareita inhonneen ja pilkanneen misantroopin todellisen karvan, vailla kaunokirjallisen tyylittelyn luomaa etäännytystä.

Jussi K. Niemelän artikkeli ”Neroja ja ihmisiä”, Schopenhauerin ja Nietzschen elitistinen harha, on kahden filosofin sisäisen maailman esittelyä. Arthur Schopenhauerin pessimismistä, ihmisvihasta, on jäänyt jo nuoruuden muistiinpano: ”Oleskeluni Englannissa on tehnyt minut taipuvaiseksi vihaamaan koko ihmiskuntaa”. Niemelä toteaa sanoista: ”Tällainen asenne ja yleistäminen saa alkunsa henkilöstä, ei todellisuudesta: yksilö tulkitsee tosiasioita temperamentilleen ja luonteelleen ominaisella tavalla. Siinä missä yksi halveksii ja tuomitsee, toinen ymmärtää ja armahtaa.

Tässä Niemelä osuu aikamme ongelmaan mediassa, sosiaalisessa mediassa, nettikeskusteluissa ja yhteiskunnallisessa häiriköinnissä. Siitä vihasta, mikä näissä yhteyksissä ihmisissä kuohuu, purkautuu sapesta ja valuu suupielistä ei voi tietää, mistä se saa alkunsa. Onko se aatetta vai kyseisen ihmisen luonnetta ja persoonaa? Mistä sitten nämä muotoutuvat? Kasvatusta ja kulttuuria? Ovatko monet näistä ihmisistä valmiita jumalia, mutta mistä elämänsä vaiheesta alkaen? Vai historiako se sivujaan kääntelee – välistä kokonainen nippu sivuja hyppysissä sen suuntaisesti kuin Nummelin luonnehtii 1900-lukua ja 2000-lukuakin?

Schopenhauerin neronpalvonnan Niemelä luonnehtii aikansa lapseksi, johon liittyy raskasmielisen ajattelijan taipumus ylenkatsoa tavallisia ihmisiä. Niemelän mukaan pahantahtoinen ylimielisyys, ”luonteen totalitarismi”, edellyttää ihmisiltä samankaltaisuutta. ”Narsistinen filosofi pitää itseään kaiken mittana ja siten tuomitsee nekin, jotka eivät edes tiedä neropatin heille asettamista vaatimuksista.” Pessimistis-romanttinen nero palvoo omaa kärsimystään ja heijastaa sen koko maailmankaikkeuteen, Niemelä luonnehtii.

Schopenhauerin filosofiassa tahto on sokea järjetön vietti ja ihminen kokonaisuutena on paha ja itsekäs mutta pakon edessä ojentautuu. Lopulta hän voi yltää pyhimykseksi. Schopenhauerilla näkemys johti neronpalvontaan sekä keskivertoihmisten merkityksen kieltämiseen. Niemelä toteaa: ”Ihmisvihasta, tavallisen ihmisen merkityksen kieltämisestä, ei koskaan seuraa mitään hyvää”. Antisemitisti Richard Wagner ihaili Schopenhaueria ja Adolf Hitler ihaili Wagneria.

Näiden päivien Suomen Yleisradio toistaa musiikkiohjelmissaan Wagnerin nimen usein, Wagner, Wagner, Wagner, olkootkin että on Wagnerin syntymän muistovuosi.

Filosofi Friedrich Nietzsche tuli lukeneeksi Schopenhauerin kirjoittaman ”Maailma tahtona ja mielteenä” ja oli mennyttä miestä. Schopenhauerista tuli Nietzschen esikuva ja kasvattaja. Niemelän mukaan Nietzsche omaksui kasvattajaltaan paljon hyvää, mutta vielä enemmän huonoa. ”Solipsismia hipova yksinäisyyden romantiikka houkuttelee puoleensa henkiä, jotka ovat vastaavilla luonteenpiirteillä rasitettuja”, Niemelä vahvistaa jo edellä sanomansa luonteiden samankaltaisuudesta.

Ihmisten eriarvoistamista kasvattajansa oppien mukaisesti oli myös Niezschen filosofia. ”Sankarillinen filosofi taistelee koko maailmaa ja erityisesti poroporvareita sekä tavallisia ihmisiä vastaan. Näille romantikkoajattelija ei juurikaan arvoa halua antaa, ei ymmärrystä, ei sääliä.” Implisiittisen ihmisvihan muututtua eksplisiittiseksi tuli Nietzschen filosofiassa ihmisviha keskeiseksi ja myöhemmin Nietzsche antoi sille nimen distanssin paatos. Se tarkoittaa ylhäisten henkien itsevarmuutta asettaa norminsa yhteisön arvoiksi, Niemelä selventää.

Ylhäisten henkien filosofi antoi heikkoudelle ja kyvyttömyydelle oman nimen, termin ressentiment, kaunavaiston. Nietzschen mielestä ressentimentin synnyttää rappio. Hän peräänkuuluttaa ihmiseltä itseltään aktiivisuutta. Hän arvostelee väkivaltaista muutosta, kuten vuonna 1789 Ranskan vallankumousta, jota hän inhosi, mutta hän kritisoi myös muuta mielestään tasapäistävää kuten demokratiaa, sosialismia ja kristinuskoa. Kristillinen moraali on hänen mielestään ressentimenttimoraalia, lauman kaunavaistoa.

Itseäänkin tarkoittaen Nietzsche tarkoitti, että kaunavaisto pitää oppia tunnistamaan ja voittamaan. Nietzschen filosofian mukaan jokaisessa ihmisessä asuu vaarallinen barbaaripeto, mutta ihmisen petomaisuus kuitenkaan ei ole toivottavaa. Peto on tahdon avulla voitettava. Tarvitaan itsehillintää. ”Tarvitaan roomalainen Caesar, jolla on Kristuksen sielu.” Näissä määreissä Nietzsche määrittelee herramoraalin edustajan, ihmisen ideaalin, yli-ihmisen.

Apostoli Paavalia filosofi vihasi ja piti koko kristinuskoa ja Uutta testamenttia likaisena. Likaista Uutta testamenttia tuli lukeakin vain käsineet kädessä. Teoksessa ”Antikristus” ovat nämä Nietzschen raamatunlukemisohjeet, jotka Niemelä mainitsee.

Nietzschen vihaa kristinuskoa kohtaan saattaa voida jäljittää lapsuudenkotiin. Isä, joka oli pappi, kuoli Nietzschen ollessa neljävuotias. Nietzsche oli siskojensa kasvattama. Entä äidin vaikutus? Aikuiseksi varttuneen tulevan filosofin elämänkuvioissa oli merkittävä osuus Lou Salomella, jota Nietsche kosi useammasti kuin yhden kerran ja joka kuitenkin kirjoitti hänen filosofiastaan tulkiten entistä tai mahdollista poikaystäväänsä ihmistuntemuksensa perusteella. Filofin sisko Elisabet pääsi sorkkimaan veljensä tuotantoa tämän sairastuttua ja eläessä osin hourupäisenä.

Niemelän mukaan Nietzschen filosofiaa on jäänyt jälkipolville ja Saksan natseille juuri siskon väärinymmärtämässä muodossa.

Nietzshen viha suuntautui suuntaan jos toiseenkin. Pessimisti Schopenhauer oli filosofinen kasvattaja. Välissä olivat koti ja kodin vaikutteet. Niemelän mukaan naisten piikittelyn taustalla oli naisten kasvattamaksi tullut mies, jolla aikuisena oli epäonnea naisten mailmassa. ”Jatkuvat pettymykset ja älyllinen kisailu Lou Salomen kanssa ajoivat Nietzschen 1880-luvulla lopulliseen naispelkoon.”

Nietzsche eli lopulta kulkurin elämää, vaikka hänellä oli ollut virka Baselin yliopistossa. Virka ei riittänyt, vaan filosofi halusi kasvattaa toisia filosofeja. Jo nuorena hän halusi filosofoida ruhtinaille ja mahtimiehille, Niemelä tietää.

Loppupäätelmänään Niemelä sanoo Nietzschen filosofiasta, että se oli liian vaikeaa filosofille itselleenkin. ”Hän ei osannut eikä voinut hyväksyä ihmistä, maailmaa ja itseään sellaisena kuin ne olivat.” Nietzschessä taistelivat taiteilija ja filosofi. Tavoitteena yli-ihmisopin mukaisesti olla itsehillintää harjoittaen yli-ihminen, pyhimys. Hänestä kuitenkaan ei ollut pyhimykseksi, koska ”vain pyhimys voi antaa maailman levätä rauhassa”, sanoo Niemelä. Niemelää tulkiten voisi sanoa Nietzschen olleen ilmeisesti liikaa maailmanparantaja, ahne siihen ja jumalan virkaan, jota ei kyennyt hoitamaan, koska myönsi omassakin sisimmässään barbaarisen pedon, pahan tahdon, jota ei niin vain saanutkaan pysymään pilttuussaan.

Nummelinin kokoaman ”Misantropian historian” jokaisesta artikkelista voi kerätä erilaisia selityksiä ihmisvihalle, misantropialle. Ensimmäisistä artikkeleista alkaen aineistoa tämän päivän ihmisvihaan kertyy runsaasti. Selitysmalleja riittää. Yhteisenä nimittäjänä ihmisvihalle on, ettei se ole tuottanut ihanne-elämää, hyvä elämä on jäänyt sille vieraaksi, ihanneyhteiskunnasta puhumattakaan.

Niemelän artikkelissa ”Viheliäisin luontokappale” on tarkasteltu ekofasisti Pentti Linkolan ihmisvihaa. Artikkelissa kerrotaan, että Linkola aloitti uransa pasifistina ja ihmisrakastajana ja vielä nykyäänkin tekee hienoja tekoja, vanhoja metsiä suojeltavaksi osteleva Luonnonperintösäätiö on Linkolan perustama. ”Jos hän vihaisi ihmistä pohjattomasti, hän tuskin vaivautuisi metsiä jälkipolville suojelemaan.”

Kirjoittavan Linkolan kolmas teos ”Toisinajattelijan päiväkirjasta” vuonna 1979 kuitenkin on omistettu Punaisen armeijakunnan RAF:n (Rote Armee Fraktion) – tunnettu myös nimellä Baader Mainhof – perustajalle Ulrike Meinhofille sekä hänen aseveljilleen, muun muassa Andreas Baaderille. Kirjan omistuskirjoituksen mukaan Meinhof ja Baader ovat Jeesus Nasaretilaista ja Albert Schweitzeria parempia tienviittoja. Niemelän luonnehdinnassa Linkola, ”profeetta” on tässä teoksessa saavuttanut oman tasonsa: puhtaan ihmisvihan.
Ks. sermones.fi:n artikkeli ”RAF on puhuttanut Saksassa” (21.6.2007). Tässä linkki artikkeliin:

http://www.sermones.fi/2007/06/raf-on-puhuttanut-saksassa/

”Toisinajattelijan päiväkirjasta” teoksen viimeinen essee hahmottelee Linkolan ihanneyhteiskunnan ja toimenpiteet tavoitteeseen pääsemisen. Linkolan ekologinen vallankumous on totaalinen yhteiskunnallinen vallankumous, ”jossa ainoaakaan nyt tuntemaamme instituutiota ei jää jäljelle”. Pol Potin Kamputsean kaltainen voisi olla tästä esimerkkinä. Linkolan käsityksen mukaan ”verettömiä vallankumouksia ei ole ollut eikä ole”.

Vuonna 1989 ilmestyneessä ”Johdatus 1990-luvun ajatteluun” Linkolan vihreä vallankumous on konkretisoitunut haaveiksi joukkotuhonnasta. Baader, Meinhof ja Pol Pot ovat vaihtuneet Hitleriin ja Staliniin. ”Katkeroituneelle Linkolalle sorto on itsetarkoitus ja Hitler sekä Stalin ovat sankareita, pelastajia.”

Niemelän analysoimana Linkolan filosofia näyttäytyy ristiriitaisena. ”Vihreä profeetta kyseenalaistaa ihmisen olemassaolon oikeutuksen kokonaan, mutta puolustaa lopulta aristokratiaa ja luokkayhteiskuntaa”, Niemelä täsmentää erittelyään. Omaa kuulumistaan vanhaan sivistyneistöön korostaessaan Linkola näyttää käyttävän myös itseään mittana ideaalista suurmiehestä, Niemelä päättelee.

Niemelä pitää Linkolan käsityksiä ihmisarvosta sivistymättöminä. ”Linkolan väite, jonka mukaan ainoastaan henkisiltä ominaisuuksiltaan huippulahjakas länsimainen tiedemies tai taiteilija olisi oikeutettu elämään, on tyypillinen esimerkki sivistymättömän ajattelun mielivaltaisuudesta.” Niemelä korostaa ihmisarvon perustuvan persoonan kunnioittamiseen, yksilön ainutlaatuisuuteen, eikä se riipu mistään Linkolan ehdottamasta ominaisuudesta. Linkola kyseenalaistaa koko ihmisarvon ja on valmis myöntämään sen vain harvoille. Linkolasta artikkelin kirjoittaneen Niemelän mielestä sivistynyt ihminen ei voi yhtyä Linkolan oppeihin.

Niemelä nujertaa myös Linkolan filosofian tieteellisyyden. Utopismi on ajanut Linkolan umpikujaan. ”Elämän suojelemisesta tulee ihmisvihaa pursuavaa nihilismiä.” Linkolan mukaan paratiisi voi laskeutua maan päälle vasta kun suurin osa ihmisistä on tuhottu.

Linkola on johtanut artikkelin ”Viheliäisin luontokappale” kirjoittajan Jussi K. Niemelän ajatukset Jokelan koulusurmaajaan Pekka-Eric Auviseen. Auvisen aatemaailmassa oli aineksia Linkolan ”syväekologisesta” ajattelusta.

Ihminen luo maailman omaksi kuvakseen. Maailmankuva on tällöin projektio. Auvisen ja Linkolan maailmankuvat ovat ääri-ihmisen omakuva. Näitä ihmisiä Niemelä mainitsee muitakin, mm. perussuomalaisten joukosta. ”Ihminen on viheliäisin luontokappale, jonka itserakkaus on itsevihaa”, Niemelä summaa. Halu profeetaksi ja vastarannan kiiskeksi on johtanut heidät ihmisvihaan. ”Tällainen ihmistyyppi on autoritaarinen ja fundamentalistinen. ….. ”Jos ihmisvihaajien osoittamat ongelmat ratkaistaisiin, he alkaisivat vihata jotain muuta.” Niemelä luettelee Linkolan ja Auvisen lisäksi muita henkilöitä ja toteaa heistä, että jokainen heistä on pohjattoman tyytymätön. Syy on milloin missäkin. ”Tästä systemaattisesta ihmisvihapropagandasta on enää todella lyhyt askel Anders Behring Breivikiin.”

Niemelä päättelee, että näille ihmisille viha on ainoa keino ”loputtoman monimutkaisuuden, täydellisen voimattomuuden ja turhautuneen vallanhimon vaelluksella”. He vihaavat maailmaa ja luulevat maailman vihaavan heitä.

Misantropian historia-teoksen kirjoittajista Tomi Kiilakoski on keskittynyt pelkästään koulusurmaajiin, heistä ensimmäisenä jo Niemelän lyhyesti tarkastelemaan Jokelan koulusurmaajaan Pekka-Eric Auviseen, jonka päiväkirjassa ja sitten julkaisemassaan manifestissa on kirjattuna hyvin linkolalainen sanoma ”Inhimillisyys on yliarvostettua”.

Jokelan koulusurman motiivina oli myös ihmisvihaksi tunnistettava lause ”luonnonvalinta”. Auvinen oli omaksunut Yhdysvaltain Columbinen koulusurmaajien ja yleensä ihmisvihan ihmiskäsityksen, hänkin korotti itsensä muiden yläpuolelle. Uhrit olivat jollakin tavalla vajaita, ihmisloisia. ”Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki jotka näen epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalle sekä luonnonvalinnan virheeksi”, kuvasi Auvinen itseään.

Koulusurmien niin Jokelassa kuin Columbinessa perusteluna toimivat ihmisviha ja näkemys, jonka mukaan suurin osa ihmisistä on ”pohjasakkaa, jonka poistamisella ei ole kummoista merkitystä”, Kiilakoski analysoi.

Misantropian historia-teoksessa on pyritty etsimään ihmisvihan taustatekijöitä. Tarkastelu on tärkeää. On mahdollista, että kaikki teoksen historian esiin tuomat ihmisvihan taustatekijät olisivat erityisesti meidän aikaamme.

Surmaajien maailmassa rajat ovat absoluuttisia ja he katsovat olevansa oikeassa. Näin ajatteli myös Breivik. Toisaalta koulusurmaajat olivat ”tavanomaisen näköisiä nuoria miehiä” Kiilakoski arvioi. He katsovat olevansa muiden yläpuolella, mutta heidän kasvoistaan ja kuvistaan ei voi päätellä heidän olevan tappajia tai massamurhaajia. Kiilakoski myöntääkin, että emme saa selville, miten tavallinen synnyttää jotakin niin tavatonta kuin koulusurmat.

Koulusurmiin liittyvä tavallisuuden halveksunta, väkivallan näkeminen ratkaisuna ongelmiin ja oman itsen korottaminen poikkeusyksilöksi saa polttoainetta monesta eri lähteestä, Kiilakoski linjaa. Ihmisviha kytkeytyy aiempiin koulusurmiin ja myös nivoutuu erilaisiin kultuurituotteisiin. Kiilakosken mukaan ihmisviha ja halveksunta saavat innoitetta paitsi aiemmista surmatöistä myös erilaisista biiseistä, elokuvista ja nettikirjoituksista. ”Kulttuurinen käsikirjoitus nojaa kulttuurituotteisiin, joissa väkivallalla näytetään olevan vapauttava merkitys ja jossa miehinen raivo näyttäytyy oikeudenmukaisena reaktiona epäoikeudenmukaisessa maailmassa.”

Koulusurmaajien taustoista on löydetty koulukiusaamista. Kuitenkin hyvin moni ihminen on ollut koulukiusattu eikä ole liittynyt ajattelijoihin, jotka katsovat olevansa muita ylempänä eikä heistä ole tullut ihmisten surmaajia. Ks. sermones.fi:n artikkeli ”Silmät ovat sielun peili” (12.11.2007). Tässä linkki:

http://www.sermones.fi/2007/11/silmat-ovat-sielun-peili/

Misantropian historia-teoksen kuudentoista artikkelin kirjoittajat ovat Anssi Hynynen, Tommi Melender, Jussi K. Niemelä, Juri Nummelin, Juha-Heikki Tihinen, Tapani Kilpeläinen, Simo K. Määttä, Ville Hänninen, Tomi Kiilakoski ja Kimi Kärki.

Miesporukka on tehnyt hyvän kirjan. Kun ihmisvihaajalle pystytään sanomaan ”Sinut on löydetty”, ”Sinut on nähty” voitaisiin ehkä pelastaa joku potentiaalinen vihaaja ja samalla suoda elinmahdollisuudet monelle muulle. Jatkoa, miehet, samasta aihepiiristä tai muusta pinnan alla väreilevästä!

Misantropian historia. Toim. Juri Nummelin. Kustannusosakeyhtiö Savukeidas 2013.