”Röytän satamassa rantasomerikolla teki kuolemaa saksalaisten entinen komendantti, rautaristin mies, kookas majuri …. Upseeritoverit korskeissa univormuissaan seisoivat majurin ruumiin ympärillä … He itkivät. He eivät ojentaneet kättään yläviistoon eivätkä huutaneet: Sieg Heil. Heidän hartiansa hytkyivät … ” (Mika Kulju, Tornion maihinnousu 1944. Lapin sodan avainoperaatio. Ajatus Kirjat 2009, sivu 217).

Lapin sodan saksalaiset upseerit olivat Tornion taisteluissa joutuneet vangiksi ja tiesivät kohtalonsa. Se tulisi olemaan Neuvostoliiton vankileirien saaristossa.

Toisia kohtaloita:

”Valvontakomissiossa naurettiin, ja joku raadista totesi, etteivät lapset Venäjällä ole vanhempien, vaan ne ovat valtion eikä isä voi luovuttaa lastaan.” Tämän kokivat suomalaiset vanhemmat, jotka olivat adoptoineet kolmen kuukauden ikäisen inkeriläisperheen lapsen, jolta äiti oli kuollut. Jatkosodan päätyttyä kun lapsi oli jo lähes kahden vuoden ikäinen, oli adoptiovanhempien kodin ovelle ilmestynyt poliisi ilmoittamaan, että lapsi piti tuoda neljän junalle ja lähettää Helsinkiin. Adoptiovanhemmat eivät suostuneet luovutukseen ja lähtivät itse Helsinkiin yrittämään lakimiesten turvin saada pitää lapsi itsellään. Valvontakomissioon ei voinut vaikuttaa, lapsi oli luovutettava. Adoptioäiti on kertonut, että luovuttaessaan lapsensa, hän itki ”oikeastaan huusin suoraa huutoa poikaa luovuttaessani”. Lapsen vaiheista Neuvostoliitossa ei ole tietoa. (”Päivämies palkan saa. Näköaloja Antti Koukkarin elämään”. Toim. Esa Koukkari ja Ari-Pekka Palola. SRK 2004.)

Ja toiset Neuvostoliittoon siirretyt inkeriläiset? Missä olet Aino, joka opetit naapurin tytöille laululeikin? Entä veljesi Jussi ja isosiskosi Helmi? Entä äitisi ja isäsi, joka hänkin oli Jussi?

Entä heimosotureiden kohtalo? He joutuivat Suomen armeijasta GULagiin lukuun ottamatta heitä, jotka ehtivät paeta Ruotsiin tai pystyivät muuten välttämään luovuttamisen Neuvostoliittoon. Muun muassa Raahen asemalla Neuvostoliiton rajalle matkalla olleen junan määränpää paljastui sillä seurauksella, että heimosoturit alkoivat hyppiä junasta. Ks. sermones.fi:n artikkeli ”Poliisilla ei ollut kiire, vaikka heimosoturit hyppivät junasta Raahen asemalla” 6. 6. 2007.

Heimosoturien tuomiot olivat 10 tai 25 vuotta työleiriä, joka jatkui viiden tai viidentoista vuoden asumiskieltona kotiseudulla.

Entä Leinon 21 hengen lista, josta joutui vankileirille vahingossakin ryhmään joutunut.

Kansallisarkiston jatkosodan ihmisluovutuksia koskevan hankkeen erikoistutkija, filosofian tohtori Pekka Kauppala on selvittänyt Suomesta Neuvostoliittoon vuosina 1940 – 1955 luovutettujen kohtaloita. Kuluvana vuonna ilmestyneen tutkimuksen nimi on ”Paluu vankileirien teille. Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940 – 1955”. (Gummerus 2011).

Kirja kertoo myös Viron pronssisoturin Kristjan Palusalun elämänvaiheet ja etsii Saksaan siirrettyjen kohtaloita.

Kauppala arvioi tutkimuksessaan Suomen pyrkimyksiä pelastaa heimosoturit Neuvostoliittoon luovuttamiselta. Kauppala arvelee, että Heimopataljoona 3:n vieminen Lapin sotaan Ruotsin rajalle olisi tapahtunut juuri tässä tarkoituksessa. ”Kenties juuri tätä varten HeimoP 3 siirrettiin Lapin sodan aikana juuri Ruotsin rajalle syyskuun lopulla 1944. Sieltä heidät kuitenkin siirrettiin lokakuun alussa takaisin Pohjanmaalle, ja 7.11.1944 Kokkolassa alkoivat massakuljetukset Neuvostoliittoon. Käytännössä kuitenkin luovutettaville tarjottiin ja tarjoutui hyviä pakomahdollisuuksia Ruotsiin, jotka useat sadat heistä myös käyttivät hyväkseen.” (Kauppala s. 47). Muistitietona Raahessa säilynyt heimosoturien pelastamisyritys liittyy syksyn 1944 junakuljetuksiin.

Kauppalan tutkimus ja sen yksittäiset ihmiskohtalot kauhistuttavat. Niitä ei selitä Neuvostoliiton työvoimapula maailmansodan jälkeen.

Viime vuosina on ilmestynyt runsaasti suomalaista tutkimusta viime sodista ja niiden jälkitapahtumista. Ks. sermones.fi:n artikkeleita hakusanoilla jatkosota, Lars Westerlund, Antti Kujala, Irja Wendisch, Toivo Määttä, Jozef Molka, Pauli Haapakoski, Lapin sota, Sari Näre, Jenni Kirves, Ruma sota sekä teos ”Teloitettu totuus – kesä 1944” toim. Jukka Kulomaa ja Jarmo Nieminen. sermones.fi:n artikkelissa ”Sotilaat ja sotahistorioitsijat tarttuivat kynään…” 25.11.2008.