Lasten koulupäivää ollaan pidentämässä, mutta keskustelua asiasta ei juuri ole ollut. Ajatuksiin aikuisten lomien lyhentämisestä reagoitiin välittömästi.

Uskomatonta, että lasten ja nuorten viestittämästä ahdistuksesta huolimatta ollaan valmiita pidentämään koulupäivää kun koulupäivän rakenne nykyiselläänkin on jäänyt liian vähäiselle tarkastelulle. Ei edes muutaman vuoden takainen Sitran rahoittama tutkimus kokonaiskoulupäivästä paneutunut ongelmaan oppimislähtöisesti. Kyseinen tutkimushan paneutui lähinnä etsimään ratkaisua lasten valvomattoman iltapäivän riskitekijöihin.

Käytettävissäni oleva pieni kysely osoittaa, että jo peruskoulun ala-asteen oppilas voi tarvita kotona läksyjen tekemiseen aikaa kaksikin tuntia ja yläasteen oppilas jopa yli 2½ tuntia. Mikä on siis lapsen kokonaistyöaika viikossa? Suomalaisen palkansaajan normaali viikkotyöaika on keskimäärin 36,8 tuntia ja tehty työaika 35,9 tuntia.

Sama kysely osoitti myös, että osa lapsista ”enimmäkseen tarvitsee apua” läksyjensä tekemiseen kotona. Useat vanhemmat pitivät lastensa koulupäivän pituutta ja rasittavuutta yhtä pitkänä ja rasittavana aikuisten työpäivän kanssa. Monen lapsen koulupäivä koulumatkan kanssa oli vanhempien mielestä liian pitkä.

Siis miksi lasten ja nuorten täytyy lähteä koulusta kotiin reppu pullollaan läksyjä kun kuitenkin on jo pitkä päivä oltu oppitunneilla asiantuntija-aikuisen ohjauksessa?

Lasten mahdollisuudet selvitä koulun antamista kotiläksyistä voivat olla lähtöviiva, josta alkaa lasten ja nuorten eriarvoistuminen. Useimmiten lapset peruskoulun ensimmäisestä luokasta alkaen tarvitsevat läksyihinsä vanhempiensa apua, jota eivät kaikki vanhemmat pysty antamaan vaikka olisivat kotonakin lasten tullessa koulusta. Epäonnistumisten kierre on siis näiden lasten kohdalla käynnistynyt, sillä uusi opitaan aina jo opitun antamalle perustalle.

Oppilaiden oppimistapahtuma on yksilöllinen, mutta myös tehtävien antamisessa opettajat ovat erilaisia. Mahdollinen ongelma kuormittaa koko perhettä. Ydin on kuitenkin siinä, miten oppimistapahtuma on ohjattu koulupäivän puitteissa ja miksi koulutehtäviä yleensä tulee tehdä koulupäivän ulkopuolella. Nythän niistä ei aina iltapäivähoitokaan huolehdi.

Juuri äskettäin eräs luokanopettaja kertoi koulunsa iltapäiväkerhosta, jossa ei ole läksyjen tekoa. Jotkut lapsista menevät kotiin vasta kello viiden maissa eli kotiin saapuvat työstä väsyneet vanhemmat ja koulusta väsynyt lapsi tekemättömät läksyt repussa.

Siis, jos lasten koulupäivää pidennetään kuten esityksessä perusopetuksen tavoitteista, tuntijaosta ja uudistamisesta on esitetty, sen tulisi tarkoittaa sitä, että lapset voivat tehdä koululla kaikki niin sanotut läksynsä. Tulisi päästä oikeaan kokopäiväkouluun, jossa lapset tekisivät läksynsä opettajien valvonnassa ja ohjauksessa ja vasta sen jälkeen lähtisivät kotiin.

Kirjoitus – sermones.fi:n omistajan kirjoittama – on julkaistu Kalevan Lukijalta-sivulla sunnuntaina 21. marraskuuta 2010. Kirjoitus on myös osa Suomen Kuvalehden osastossa ”Puheenvuoro” julkaistua Valma Kukon artikkelia ”Pitäisikö yhden päivän viikosta olla kotikoulua?” (Suomen Kuvalehti.fi 23.5.2010).