Uutisia ihmisten pahoista teoista alkaa olla jo liikaa. Viimeisiä uutisia ovat joidenkin opettajien käytöstavat oppilaitaan, lapsia, kohtaan.

Erityisen rankkaa tutustumista pahuuteen, täydelliseen tyhmyyteen, järjettömyyteen, vallanhimoon, vääristyneeseen maailmankuvaan, epäinhimillisyyteen, kristillisenä itseään pitävään mutta kuitenkin täysin Raamatun vastaiseen uskonnolliseen maailmankatsomukseen merkitsi video kartanolaisuudesta, johon antoi linkin Kotimaan blogisivuston www.kotimaa24.fi kirjoitus ”Lapsuus lahkon vankina”. Blogin kirjoittaja on Hannu Kiuru, nimellä Libero.

Uutiset kertovat myös, että joka neljäs 9 – 11-vuotias lapsi sanoo pitävänsä väkivaltaisista kuvista ja videoista internetissä. Siis tämän päivän lasten maailmankuva on rakentumassa siitä mielettömyydestä, jota Alma Kartanon perustama uskonnollinen yhteisö edusti 1930-luvulla. On kyselty, mitä Kartanon lapsuus on mahtanut olla. Se on ilmeisesti ollut käytännössä sitä, mitä tämän päivän lapset katselevat internet- ja televisiomaailman videoilta ja elokuvista, vai?

Toivoisi eettisiin periaatteisiin perustuvan moraalisen valtakunnallisen kansalaiskeskustelun syntymistä.

Sermones.fi:n omistaja muistaa, miten eräs hänen lukio-opiskelijoistaan kirjoitti aikanaan koevastauksessaan, että hän luulee joidenkin tovereistaan olevan moraalittomia tietämättään. Joko uskonnon tai filosofian etiikan kursseilla oli selvitelty myös moraalisuuden, moraalittomuuden ja moralismin eroja.

Voisiko aikuinen ihminen käyttäytyä tai toimia moraalittomasti tietämättään?

Vaikka asiat olisivat teoriassa hallinnassa, voivat mielessä hautuneet paineet tuottaa käytännössä yllätyksen kuten kävi kokeneille parlamentaarikoille eduskunnan puhemiehen vaalitapahtumassa. Selkeä etukäteiskeskustelu ei aina ole helppoa.

Urheilijat ovat aikuisia ihmisiä. Eipä voi olla kurjempia uutisia kuin mitä on urheilun saralta voitu päätellä. Ei ihme, että kaikki vanhemmat eivät salli lastensa ja nuortensa osallistua omankaan paikkakunnan liikunta- ja urheilutoimintaan ainakaan aktiivisesti ja sitoutuneesti. Valppaat vanhemmat ovat nähneet, mitä maailman terveimpään ja suositeltavimpaan harrastukseen voi liittyä. Viime viikon Suomen Kuvalehdessä oli luettavissa erityisen huolestunut kirjoitus ”Urheilun häpeä” ja toinenkin nuoria koskeva kirjoitus.

Aikuisen ihmisen käytös- ja toimintatavat koti- ja työelämässä, harrastuksissa ja vapaa-aikana eivät ole vain hänen yksityisasioitaan. Hän on lähimmäissuhteistaan aina vastuussa. Valtiolliset ja kansalliset johtajat sekä julkisuuden henkilöt ovat koko kansalle esikuvia.

Piispa Eero Huovinen saarnasi valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa viime viikon keskiviikkona ihmisen olemisesta tässä maailmassa ja luottamuksesta. Piispa Huovinen ohjasi kuulijoita katsomaan lasta. Samalla hän saarnasi aikuisille lasten kaltaisuutta ja siinä osassa aikuisen vastuullisuutta lapsia kohtaan. ”Lasten maailma on sellainen, millaiseksi me aikuiset olemme sen pedanneet” ja ”Olemme kaksinkertaisesti vastuussa, ensin omantuntomme edessä ja siten lasten kasvojen edessä”, hän saarnasi.

Tapa olla on sitä, mitä ihminen on. Oleminen ja olemus kuuluvat yhteen. Vapahtaja suuntaa huomion lapseen ja lasten kaltaisuuteen. Asetelma – aikuinen katsomassa lasta – tekee aikuisesta vastuun kantajan, vastuullisen, tieten tai tietämättään, halusi hän sitä tai ei. Jos hän kantaa vastuun lapsesta – ja myös nuoresta – hän on moraalinen. Ellei, hän on moraaliton. Jos hän vaatii vastuuta toisilta ihmisiltä, mutta ei itseltään, hän on moralisti.

Talven moraalikeskustelujen laineet ovat käyneet korkeina. Keskustelujen sisältöinä ennen kulunutta viikko olivat pitkään vuoden vaihteen kauppakeskussurmat, pedofiliailjettävyydet ja kansanedustaja emeritus Toni Halmeen traaginen kuolema ja hänen elämänsä.

Hyvä että on keskusteltu. Moraali on sittenkin vielä olemassa, vaikka sitä ajoittain syystä on epäilty. Sittenkin se sai itsensä kohotetuksi sille tarkoitettuun tehtävään erilaisten kulttuurikerrosten, rojun ja jätevuorten alta.

Siis älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, älä himoitse, älä kadehdi! Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi! Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille! Toimi niin, että toimintasi voisi tulla yleiseksi laiksi kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina!

Tulivathan ne sieltä.

Mutta miten ne korkea-aaltoisissa keskusteluissa tulivat esille? Tuliko osa noista Raamatun ja filosofisen etiikan opetuksista esille nurinniskoin ja takaperin ja vaikka miten päin? Esimerkiksi muodossa ”tapa ja tule tapetuksi”.

Tulivatko ne esille kuten sen entisen pasifistin – niin on kerrottu – aatteellisuus: ”Ammun jokaisen joka ei ole kanssani samaa mieltä”?

Oliko moraalisuudeksi tarkoitettu lopulta moraalittomuutta tai moralismia? Mitä on moraalisuus?

Etiikka on oppia hyvästä elämästä, ensiksi siitä, mitä on hyvä elämä ja mistä tiedetään, mikä on hyvää ja oikeaa. Sen jälkeen etiikka tutkii, seuraako hyvän tietämisestä hyvän tekeminen. Etiikka tutkii myös, miten etiikka ja moraalivalinnat ilmenevät ihmisten elämässä, yhteiskunnassa ja sen laatimissa laeissa. Jokainen lakipykälä on tiivis paketti eettisiä periaatteita ja niiden soveltamista käytäntöön, moraaliin, valintoihin ja siksi yhteiskunnan ja lain laatijoiden tulisi käydä perusteellista eettistä keskustelua jokaisesta asiasta ja aihepiiristä ennen kysymyksessä olevan asian tiivistämistä lakipykäläksi. Etiikan tulee edeltää kaikkea lainlaadintaa.

Etiikan alueen keskusteluille ei ole hyväksi, jos valtiolliset ja kansalliset johtajat sekä yhteiskunnan muut johtoasemassa olevat toimivat periaatteella ”älkää tehkö kuten minä teen, vaan niin kuin minä sanon”. Tai jos edes osaavat sanoakaan mitään. Kansakunnan johtajien yksityiselämänkin tulee olla moraalisesti kestävää.

Kristinuskossa lähdetään siitä – ainakin luterilaisessa tulkinnassa – että etiikka ilmenee jokaisen ihmisen elämässä, koska Jumalan kuvana jokainen ihminen on luonnostaan moraalinen, oikean ja väärän erottava, sydämessään tahtova ja omassatunnossaan arvioiva.

Etiikan alueen kysymykset ovat laajoja, syviä ja kauaskantoisia. Toivoisi, että yhteiskunnassa käytäisiinkin jatkuvaa etiikan perusteisiin ulottuvaa kansalaiskeskustelua, ei siis ainoastaan katastrofitapahtumien yhteydessä. Keskusteluilla mahdollisesti olisi vaikutusta keskustelutapoihin sitten kun käsitellään jotakin erityistä tapahtumaa. Tällaiset keskustelut olisivat kasvattajilta ja kulttuurilta edellytettävää vastuullisuutta. Aikuisten vastuuta toisistaan, lapsista ja nuorista, itsestään.

Säilyäkseen eettisesti ja moraalisesti herkkänä ja tietoisena ihminen tarvitsee lapsesta asti kasvatusta ja ohjausta omaan ajattelutyöhön. On arvokasta, kun ihmisessä säilyy herkkyys syyllisyyden kokemiseen ja sen myöntämiseen, anteeksiantamiseen ja anteeksipyytämiseen.

Yhteiskunnan todellinen moraali on sitä, mikä ilmenee käytännössä puheissa, sanoissa, teoissa, käyttäytymisessä.

Mitä jäi jäljelle, kun kansalaiskeskustelu kauppakeskuksen surmatöistä, pedofilia-iljettävyyksistä ja Toni Halmeen kuolemasta ja elämästä hiljentyi?

Ainakin kysymys, mikä olisi oikea moraalinen tapa käydä moraalikeskustelua.

Etiikan periaatteet inkarnoituvat, tulevat lihaksi, moraalin alueella puheissa, sanoissa, teoissa, käyttäytymisessä, laeissa, tavoissa. Kun moraali ilmenee moraalisuutena – ei siis moraalittomuutena eikä moralismina – se ohjaa välttämään mauttomuuksia esiintymisessä, sanan ja kielen käytössä, pukeutumisessa.

Siinäpä se on sanottu.

Moraaliton teko puolestaan on paheksuttavissa. Se aiheuttaa mielipahaa, syrjintää, kostoa ja vihaa.

Ihminen voi olla moraaliton tieten tai tietämättään. Tietämättään moraalittomalla ovat rajat hukassa, hän ei pysty erottamaan, mikä on hyvää ja oikeaa, pahaa ja väärin. Joka tapauksessa moraalittomasti käyttäytyvälle tai toimivalle ihmiselle on tunnusmerkillistä, että hän on piittaamaton arvojen suhteen, hän ei ota täyttä vastuuta sen enempää henkisistä kuin aineellisista arvoista. Kovasydämisenä hän ei useinkaan sisäistä omia eikä toisten ihmisten tunteita eikä tarpeita eikä osaa katua.

Ihmisen tulisi kyetä katumaan tekojaan kun siihen on syytä ja myös häpeämään niitä.

Moraalisuuden ja moralismin ero on siinä, että moralisti vaatii toisilta moraalisuutta, mutta ei itseltään. Moraalisuus ja moralismi ovat siis eri asioita.

Tänä päivänä – laajan media- ja nettikulttuurin aikana – medialla neljäntenä valtiomahtina on erityinen vastuu tavasta, jolla tapahtumia pohdiskellaan uutisoinnin ohella. Kansalaisia ei sovi aliarvioida asioiden käsittelytavoissa eikä myöskään kielenkäytössä. Tässä saattaisi olla medialle erityinen tulevaisuuden näköala ja missio. Hyväkielisyys, asiallisuus ja sivistystietoisuus ilmentävät palvelijan mieltä ja lähimmäisyyttä. Ilmapiiriä sävyttävät tällöin lämpö ja myönteisyys.

Kun media joutuu käymään itseään korjaavaa keskustelua kuten se kävi Halmeen kuoleman yhteydessä, on erityistä aihetta yrittää tunnistaa moraalittomuuden, moraalisuuden ja moralismin rajoja. Median edustajan tulee tiedostaa olevansa kasvatuksellinen vaikuttaja lapsille ja nuorille. Kaikille median kuluttajille hyvässä ja pahassa.

Ihminen viestii itsestään eniten omalla elämällään. Tositieto erään suomalaisen sotavangin havainnoista Neuvostoliitossa sotasairaala-aikana kertoo, että kun joku suomalainen oli erityisen heikkona, toiset suomalaiset vangit keräsivät hänelle keskuudestaan sokeriannoksen. Kahta muuta kansallisuutta edustaneet sotavangit – slaavit ja saksalaiset – sen sijaan olivat toisiaan kohtaan kuin sudet, oli tämä sittemmin vapautunut suomalainen sotilas kertonut.

Hyvän ja pahan, oikean ja väärän, kauniin ja ruman välisessä suuressa sodassa ihmiset ovat aina kärsineet tappioita. Luterilaisen käsityksen mukaan tuossa sodassa ei tule koskaan rauhaa ja siksi tarvitaan paitsi ohjaamista henkilökohtaiseen sivistykseen, valistukseen ja muuttumiseen myös lisäksi erilaisia järjestelyjä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi. Puhutaan luterilaisesta esivaltaopista. Näin järjestäytyneessä yhteiskunnassa ei silti sovi jäädä vain sen varaan, mitä esivalta sanoo eri tilanteissa ja mihin esivalta on asettanut rajat. On pyrittävä henkilökohtaiseen moraalisuuteen.

Haitin onnettomuuden yhteydessä alkoi ilmetä moraalittomia tekoja. Viime viikolla on tavoitettu Haitissa lapsia luvatta haltuunsa ottaneen uskonnollisen yhteisön jäsenet. Aikanaan Intian valtameren tsunamionnettomuudessa piti ruveta suojelemaan lapsia ihmispedoilta. Ei siis ihme, että Suomen murhenäytelmissä keskustelut etsivät moraalin rajoja. Periaatteellisella tasolla keskusteluja onkin hyvä jatkaa, ettei joku käyttäydy tai toimi tietämättään moraalittomasti olipa hän median edustaja tai median kuluttaja, verkkokeskustelija tai omissa oloissaan viihtyvä koti-ihminen. Varsinkin koska moraali ei aina näy päällepäin. William Shakespearen viimeisen tragedian Macbethin sanoin ”kasvot kätkekööt sen, minkä petollinen sydän tietää”.