Kirjailija Laila Hirvisaari on jälleen jaksanut selvittää historiaa ja kirjoittaa selvittämiinsä raameihin valoisan viihderomaanin. Pihkovan kellot on Hirvisaaren Imatra-sarjan päätösromaani ensimmäisen maailmansodan ajalta.

Pihkovan kellot on historiallisesti rankka teos. Hirvisaaren punoman henkilöhistorian juoni pysyy kuitenkin kaiken aikaa valoisana ja myönteisenä. Kirja on terapiaa ja elämän eliksiiriä pettyneelle ja masentuneelle ihmiselle. Jos mielesi on musta, lue Hirvisaaren Pihkovan kellot! Osta teos vaikka omaksesi!

Hirvisaari on tallentanut tekstiinsä elämänviisautta ja kannanottoja. Kidutuskohtaus, jossa saksalainen upseeri kiduttaa venäläistä upseeria on järkyttävä. Toisen ihmisen alistaminen on pahempaa kuin kipu, toteaa kidutuksen todistanut venäläinen sanitääri. Tapahtumat kulkevat ja viimein kiduttaja ja kidutettu ovat samassa Punaisen ristin sotasairaalassa Pihkovan lähellä. Heidän kohtaamisensa on järkyttävä myös. Hirvisaari on pysäyttänyt kohtaamisen kuvatakseen, miksi sovinto on ihmisen itsensä kannalta oleellista.

Pihkovan kellot on kuvausta nuorten ihmisten yllätyksellisistä elämän käänteistä. Kolme lähes valmista nuorta naista saa Tarton yliopiston lääketieteen professorilta määräyksen sotasairaalan lääkäreiksi Pihkovaan Lubetskin maahovin Sotasairaalaan numero 105. Yhdessä suomalaisten ja venäläisten lääkäreiden kanssa he kohtaavat rankkoja hetkiä ja tekevät sotarintamalta tuoduille venäläisille sotilaille leikkauksen toisensa jälkeen, sitovat haavoja, valvovat ja hoitavat. Maahovin ympäristön asukkaista koostunut keittiö- ja siivoushenkilökunta ponnistelee samoin.

Haavoittuneiden ja käsiin kuolevien sotilaiden keskellä versovat romanssit, joita Hirvisaari pitää koossa yli 400-sivuisen teoksen ajan. Hirvisaaren viihderomaani ei ole romansseistaan ja kartanoromantiikastaan huolimatta kermaista vaahtoa. Sota pysyy mielettömänä.

Kesäisten päivien ja iltojen kuvaukset nousevat varmaan Hirvisaaren omista kokemuksista. ”Oli lauantai-ilta. Kypsän kesän suloinen hetki. … Niityltä oli poimittu vaasiin kukkia… pieni Sivujoki lipui hiljaa, sen poukamassa kelluivat suuret valkoiset lumpeet…. lähellä kasvoi syvänkeltaisia ulpukoita …… On kissankelloja ja käenkukkaa, päivänkakkaroita ja hiirenvirnaa……….hiljaa suhisevat puut, sudenkorennot, keltaiset perhoset …..”

Teos päättyy kuvaukseen, jossa teoksen päähenkilö, sotasairaalan suomalainen nuori lääkäri Anna Kristiina ja hänen rakastettunsa käsikädessä lähestyvät Lubetskin maahovin pihalle kesäiltana istahtaneita lääkäreitä ja hoitajia. … ”Oliko se mustarastas, joka aloitti laulunsa ihan lähellä. Mitä lintu lauloi? Se ylitti laulullaan Pihkovan kirkkojen kellot, … ”

Laila Hirvisaari, Pihkovan kellot. Otava 2009.