Karjakko, kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä sanoi Yle Radio 1:n Viikon taiteilija-haastattelussa televisiosta, että se on ”turha vehe”. Äkkijyrkän mielestä television katselemisen vaihtoehtona olisi parempi katsoa tulta, vettä, kukkia, kissaa tai leikkiviä kissanpentuja.

Surun ja mustiin laaksoihin joutumisen kestämiseen Äkkijyrkkä antoi neuvoksi erityisiä tekniikoita. Tärkeimpänä sanomanaan hän korosti, että aina on toivoa. Surun kanssa pitää malttaa hetki. Tönkössä surussa ihminen kysyy miksi, miksi, eikä pysty mitään tekemään. Mutta on otettava lusikka kauniiseen käteen: ”Tähän en jää. Tähän en kuole.”

Äkkijyrkkä kertoo vuosia sitten kokemastaan surun ajasta. Hän tekniikkanaan oli päätös syödä ja nukkua. Pitää myös mennä sellaisen ihmisen luo, joka on kokenut vielä kauheampaa. Pitää vaikka maata lattialla ja vain pitää tällaista ihmistä kiinni kädestä.

Äkkijyrkkä jakaa tekniikoitaan. Tönkössä surussa on syötävä ja juotava sekä tehtävä työtä. ”Ja syö! Pitää juoda vettä! Ja sitten arkiaskareita, vaikka papereitten siirtelyä!”

Suru ei ole sairautta, Äkkijyrkkä muistuttaa. ”Se on kohtalo.”

”Sairauslomaa ei surussa saa ottaa. Vihoviimeistä, jos päivällä jää vuoteeseen.” Vuoteeseen tulee mennä vain yöksi, on hänen ohjeensa.

Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän haastattelu YLE Radio 1:n Areenassa vielä kaksi päivää ja poistuu sieltä 6.9.2009 klo 12.05. Sermones.fi/Linkit/Medialinkit/Yle Radio 1