Maaliskuun 1. päivänä vuonan 2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain 93 § ulkopolitiikan johtamisesta ei ole mikään valuvika. Pykälän mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.

Lainkohdan on sanottu olevan hämärä tai valuvikainen. Se ei ole niitä kumpaakaan.

Perustuslain 93 § nykyisessä muodossaan takaa Suomen ulkopolitiikan johtamiseen mahdollisimman suuren asiantuntemuksen. Ilmaisu ”yhteistoiminnassa” takaa ulkopolitiikan johtamiseen nimenomaan sen tärkeän parlamentarismin, jonka laajentamista presidentin valtaoikeuksien kaventamisen puoltajat katsovat ajavansa.

Puhuessaan asiasta tasavallan presidentti Tarja Halonen ei pura turhautumiaan vaan kantaa huolta Suomen ulkopolitiikan hoitamisesta. Asian ytimeen käyvää keskustelua ei liene nähdä presidentti Halosen kannan olevan ilmausta ja seurausta hänen luonteestaan ja persoonallisuudestaan.

Perustuslain 93 §:n teksti on niin kuin se luetaan. Hengityskatkon voi pitää joko sanojen presidentti ja yhteistoiminnassa välillä tai sanojen yhteistoiminnassa ja valtioneuvoston kanssa. Sana ”yhteistoiminnassa” pysyy kummallakin lukutavalla.

Kummallakin lukutavalla säilyy myös lainkohdan henki: asiantuntemus Suomen ulkopolitiikan johtamisessa siitä huolimatta että kysymyksessä on myös toimivallan delegoiminen.

Uusi perustuslaki tehtiin parlamentarismia korostavaksi. Suomessa ei silti olla valmiita seremonialliseen presidentin virkaan. Sellainen koetaan jopa vastenmielisenä ja suomalaiseen keskiluokkaiseen arjen kulttuurissa elävään kansalaisyhteiskuntaan täysin sopimattomana. Roskakulttuuria, sanoisi joku.

Suomessa ei hyväksytä myöskään itsevaltiutta, ei edes valistuneeksi nimettyä jos sellainen olisi yksinvaltiudessa edes mahdollista.

Perustuslain 93 §:n ”yhteistoiminnassa” on oleellinen säädös. Oleellista on myös, että presidentti mainitaan ensin ja vasta sitten valtioneuvosto.

Tietenkin on tarkasteltava vaihtoehtoja. Miten olisi, jos lainkohta kuuluisi: ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto…” tai Suomen ulkopolitiikkaa johtaa pääministeri yhteistoiminnassa muun valtioneuvoston kanssa”?

Presidentiksi valittu henkilö on useasti kulkenut useamman arvioinnin läpi kuin pääministeri. Jo hänen persoonaansa kohdistuu enemmän luottamusta kuin pääministeriin, joka on nimetty tehtävään puoluejohtajan paikalta. Voisi kysellä nykyisten puoluejohtajien eli siis tulevien pääministerien kyvykkyyttä ja ansioita Suomen ulkopoliittisina toimijoina. Kansanedustaja Jutta Urpilainen linjaamassa ja toimimassa meidän suomalaisten puolesta vieraiden valtojen kanssa? Miltä tuntuisi? Tai joku muu puoluejohtaja pääministerinä? Pääministeri Matti Vanhanenkin osoitti Georgian sodan aikana Venäjä-tietoisuuden puutetta ja oli ulkona sodan tapahtumista. Presidentti Tarja Halonen taisi olla eniten tilanteen tasalla. Ks. sermones.fi:n artikkeli ”Georgian sota, yllätyskö? – Kenelle oli, kenelle ei – ulkopuolisilta toimijoilta ja johtajilta on syytä odottaa ammattitaitoa – hyvä tahto ja tietämättömyys ovat kauhistuttava yhdistelmä” (16.9.2008).

Nykyistä suurempaa asiantuntemusta odottaisi myös eduskunnalta – ainakaan yksittäisten kansanedustajien julkista keskustelua ulkopolitiikasta ei ole juuri havaittavissa.

Nykyisen perustuslain muuttaminen ulkopolitiikan johtamista koskevalta osin on vakava asia. Ei riitä, että presidentin valtaoikeuksiin puututaan parlamentarismiin vedoten. Toteutuisiko lainkohdan muuttamisen jälkeen todellinen parlamentarismi niinkään hyvin kuin se tällä hetkellä toimii? Syntyisikö epävarmuutta entistä enemmän? Kahden lautasen ongelma – joka sitä paitsi ei edes ole todellinen ongelma – olisi pientä sen rinnalla.

Ulkopolitiikan johtamista koskeva perustuslainkohta on tällä hetkellä sopivasti jännitteinen. Sana ”yhteistoiminnassa” ei poistu, vaikka sen toimivuus olisi koetteillakin. Sen olemassaolo kuitenkin takaa, että myös kansalaiset voivat sen valossa katsella, mitä valtakunnan johdossa tapahtuu. Se antaa luottamuksen, joka ulkopolitiikan johtoa kohtaan tulee olla.

Yhteistoiminnassa tapahtuva ulkopolitiikan johtaminen on myös vakuutus siltä varalta, jos valittu presidentti osoittautuisikin huonoksi ja/tai heikoksi. Se on vakuutus myös siltä varalta, jos pääministeriksi nimetty henkilö osoittautuisi tehtävänsä hoidossa heikoksi ja/tai huonoksi. Se pakottaa koko valtioneuvoston laaja-alaiseen vastuuseen ulkopolitiikan johtamisessa.

Hakusana sermones.fi:n artikkeleihin: presidentin valtaoikeudet