Charles Robert Darwin (1809 – 1882) on kertonut matkapäiväkirjassaan ”Beaglen matka” myös ihmisiä koskevista havainnoistaan. Näissä havainnoissa näyttäytyy ihminen pahuudessaan, voitontavoittelussaan ja itsekkyydessään.

Darwinin matkapäiväkirja ”The Voyage of the Beagle” on nyt ensimmäistä kertaa käännetty suomeksi. Suomennos perustuu alkuteoksen toiseen painokseen vuodelta 1845.

Viisi vuotta kestäneen maailmanympärysmatkan alkumatkan ensimmäisiin kuvauksiin kuuluu Rio de Janeiro, jonka alueella Darwin oli 4. 4. – 5.7 1832 välisenä aikana.

8. huhtikuuta.”Puolen päivän aikaan tulimme perille Ithacaiaan. Tämä pieni kylä sijaitsee tasamaalla. Keskellä sijaitsevaa taloa ympäröivät neekereiden majat muistuttivat säännöllisen muotonsa ja sijoittelunsa perusteella Etelä-Afrikan hottentottien asumuksista näkemiäni piirroksia.”

9. huhtikuuta.”Eräänä aamuna lähdin ulos tuntia ennen päivänkoittoa ihailemaan juhlavan hiljaista näkymää. Hiljaisuuden rikkoi lopulta aamuvirsi, jonka kaikki mustat veisasivat yhdessä. Tällä tavoin heidän työpäivänsä yleensä alkaa. Olen varma, että sellaisella fazendalla kuin tämä orjat elävät onnellisina ja tyytyväisinä. Lauantaisin ja sunnuntaisin he tekivät työtä omaan laskuunsa, ja tässä suotuisassa ilmastossa kahden päivän työ riitti elättämään miehen ja hänen perheensä koko viikon.”

14.huhtikuuta. ”Maatilalla oleskellessamme olin vähällä joutua erään sellaisen julman teon silminnäkijäksi, jollaisia voi tapahtua vain orjavaltiossa. Riidan ja oikeusjutun vuoksi orjien omistaja oli erottamassa kaikki naiset ja lapset miespuolisista orjista ja myymässä heidät erikseen julkisella huutokaupalla Riossa. Sen esti kuitenkin taloudellinen hyöty, ei sääli. Enpä usko, että vuosikausia yhdessä eläneiden perheiden hajottamisen epäinhimillisyys edes käväisi omistajan mielessä. Silti väittäisin, että hän oli keskimääräistä inhimillisempi ja hyväntahtoisempi. Voidaan sanoa, etteivät sokea voitontavoittelu ja itsekkyys tunne rajoja. Voisin mainita erään vähäisen tapauksen, joka aikanaan järkytti minua enemmän kuin mitkään kertomukset julmuudesta. Olin ylittämässä jokea lautalla mustan miehen kanssa, joka oli harvinaisen hidasjärkinen. Saadakseni hänet ymmärtämään puhuin kovalla äänellä ja tein vielä käsimerkkejä, jolloin käteni osui lähelle hänen kasvojaan. Hän luuli ilmeisesti, että olin vihainen ja aikeissa lyödä häntä, sillä hän laski kätensä alas pelokas ilme kasvoillaan ja silmät puoliummessa. En koskaan unohda hämmästystäni, inhoani ja häpeääni nähdessäni, että iso ja voimakas mies ei uskaltanut edes yrittää torjua kuviteltua kasvojaan kohti suuntautuvaa iskua. Hänet oli saatettu alennustilaan, joka oli avuttoman eläimenkin orjuuttamista täydellisempi.”

6. elokuuta 1836. Lähes päiväkirjan ja matkan lopussa. ”Iltapäivällä suuntasimme merelle tarkoituksena purjehtia suorinta tietä Kap Verden saarille. Epäsuotuisat tuulet kuitenkin viivyttivät meitä ja 12. päivänä tulimme Pernambucoon, joka on suuri kaupunki Brasilian rannikolla 8. eteläisellä leveyspiirillä. Ankkuroimme riutan ulkopuolelle, mutta pian laivalle tuli luotsi, joka johdatti meidät sisäsatamaan lähelle kaupunkia.

Pernambuco on rakennettu kapeille ja matalille hiekkasärkille…. kukkulajonon toisessa päässä sijaitsee vanha Olindan kaupunki. Eräänä päivänä lähdin kanootilla kanavia pitkin tutustumaan siihen. … siistimpi kuin Pernambuco. Minun on tässä kohtaa kerrottava, mitä tapahtui ensi kertaa miltei viisi vuotta kestäneen matkamme aikana: sain osakseni epäystävällistä kohtelua. Kahdessa eri talossa minulta kiellettiin töykeästi lupa kulkea puutarhan läpi viljelemättömälle kukkulalle ihailemaan maisemia, ja kolmannesta talosta lupa heltisi nipin napin. Olen iloinen, että näin kävi brasilialaisten parissa, sillä en muistele heitä hyvällä – onhan Brasiliassa voimassa orjuus ja maa on siten moraalisessa alennustilassa. Espanjalainen olisi ollut häpeissään pelkästä ajatuksesta, että sellainen pyyntö evättäisiin tai vierasta kohdeltaisiin tylysti.”

”19. päivänä elokuuta jätimme vihdoin jäähyväiset Brasilian rannikolle. Luojan kiitos en tule enää koskaan käymään orjavaltiossa. Vielä nykyisinkin aina kuullessani jonkin etäisen huudon muistan tuskallisen elävästi tunteeni, kun ohittaessani erästä taloa lähellä Pernambucoa kuulin surkeaa valitusta, enkä voinut olettaa, että jotakuta orjaparkaa siellä kidutettiin. Tiesin olevani yhtä voimaton kuin pikkulapsi esittämään edes vastalausetta. Oletin, että valittaja oli kidutettu orja, koska minulle kerrottiin näin olleen eräässä toisessa tapauksessa. Rio de Janeiron lähellä asuin vastapäätä erästä vanhaa rouvaa, jolla oli tapana murskata peukaloruuveilla naisorjien sormia. Olen myös asunut talossa, jossa nuorta sisäpalvelijana ollutta mulattinaista solvattiin ja lyötiin tunneittain ja päivittäin niin, että se olisi murtanut alhaisimman eläimenkin itsetunnon. Olen nähnyt kuusi- tai seitsenvuotiasta pikkupoikaa lyötävän hevospiiskalla kolme kertaa suojattomaan päähän (ennen kuin ehdin puuttua asiaan), koska poika oli ojentanut minulle vesilasin, joka ei ollut täysin puhdas. Näin pojan isän vapisevan pelosta pelkästä isännän katseesta. Viimeksi mainittuja julmuuksia jouduin todistamaan Espanjan siirtomaassa, missä orjia on aina sanottu kohdeltavan paremmin kuin Portugalin, Englannin tai muiden Euroopan maiden alusmaissa. Rio de Janeirossa olen nähnyt, miten vahva musta mies ei uskaltanut torjua kasvoihinsa kohdistuvaa lyöntiä, jota hän odotti. Olin läsnä, kun eräs hyväsydäminen mies oli erottamassa toisistaan pysyvästi monien perheiden miehet, naiset ja pikkulapset, vaikka nämä olivat eläneet pitkään yhdessä.”

HUOMAUTUKSIA s. 42.
Orjuus.
Jo ennen portugalilaisten tuloa Brasilian intiaaniheimot tekivät usein sotavangeistaan orjia. Eurooppalaisten tultua tarvittiin työvoimaa, mutta koska intiaanien orjuuttaminen ei tuottanut tulosta, orjia alettiin vuonna 1559 tuoda Portugalin afrikkalaisista siirtomaista. Orjatyövoimaa tarvittiin nimenomaan Koillis-Brasilian sokeriruokoviljelmillä ja sokeritehtaissa eli engenhoissa. Pelto-orjien lisäksi oli kotiorjia. Orjuus oli Brasilian talouden perusta keisarikunnan loppuun saakka. Orjakauppa oli erittäin tuottoisaa Portugalin kruunulle, joka sai tietyn osuuden jokaisesta Brasiliaan tuodusta orjasta. Orjien tuonti päättyi vuonna 1850 ja orjuus kiellettiin Brasiliassa vuonna 1888 viimeisenä valtiona maailmassa. Orjien olosuhteet olivat epäinhimilliset, ja siksi orjien vastarintaa esiintyi usein ja eri muodoissa. Tunnetuin vastarinnan muoto olivat karanneiden orjien perustamat yhteisöt eli quilombot, joillaisia Darwin kuvaa luvussa 2. Jotkin quilombot ovat säilyneet nykypäiviin saakka tavanomaisina paikkakuntina.

Charles Darwin, Beaglen matka. Tutkimuspäiväkirja Kuninkaallisen laivaston kapteenin FitzRoyn komennossa tehdyltä HMS Beaglen maailmanympärysmatkalta, jonka aikana tutustuttiin eri maiden luonnonhistoriaan ja geologiaan. Edita Prima Oy 2008. Suomennos ja osiot ”Huomautuksia”-osiot: Pertti Ranta. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut teoksen käännöstyötä.

Ks. sermones.fi:n aikaisemmat artikkelit Charles Darwinista! Huomaa myös linkit! Hakusana: Charles Darwin