Afrikan joidenkin valtioiden raaka poliittinen eetos johtaa ajatuksia siihen innostukseen, jolla kyseiseen maanosaan muutama vuosikymmen sitten istutettiin marxilaista sosialismia. Talouden alarakenteen muutoksen piti johtaa myös henkiseen hyvinvointiin. Tällä hetkellä pahoinvoinnin uutiset joistakin Afrikan valtioista ovat käsittämättömiä. Kumpikin kerros voivat huonosti.

Mikä uudistuksissa unohtui?

Yhteiskunnallisissa vallankumouksissa unohtui tai paremminkin syrjäytettiin ihmisen omaehtoinen lähimmäisyyteen sitoutunut luovuus eli yhteiskunta-nimisen rakennuksen perustana oleva kerros – siis se kerros, josta taloudellinenkin rakenne kohoaa.

Tämä sama lähimmäisyyteen sitoutunut luovuus saattoi jäädä korostamatta myös Arvoseminaarissa Oulun yliopiston Saalastinsalissa eilen keskiviikkona. Oulun Eteläisen rotaryklubin ja Oulun Kauppaklubin järjestämässä arvoseminaarissa keskusteltiin aiheesta ”Yhteiskunta murroksessa – arvot muuttuvat”.

Seminaarin paneelin avauksena oli Techonopolis Oyj:n hallituksen puheenjohtajan Pertti Huuskosen alustus. Huuskonen tarkasteli avauksessaan Oulun seudun arvoja, aluepolitiikkaa ja elvytystä päätyen suomalaisten tämän hetkisiin arvohaasteisiin. Hän toi esille yleisesti tämän hetkisiä yhteiskunnallisella agendalla olevia ilmiöitä niihin kantaa ottaen. Hän sanoi muun muassa, että investointeja saisi tehdä vain laskusuhdanteiden aikana.

Panelistit Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, kirjailija Kalle Isokallio sekä Päivi Laajalan tilalla ollut Kiimingin kunnanjohtaja Leila Pekkanen eivät myöskään tuoneet puheenvuoroissaan esille selkeitä ratkaisuja tai edes vakavasti tehtyjä esityksiä siitä, miten tämän hetkisessä yhteiskunnallisessa murroksessa tulisi toimia. Lähinnä he tarkastelivat kuntataloutta. Keskustelua johdatteli Kalevan entinen päätoimittaja, nykyinen tietokirjailija Risto Uimonen.

Puheenvuoroissa useita kertoja kohdistui kritiikki suomalaiseen demokratiaan eli luottamushenkilöorganisaatioon kuntamenojen lisääjänä. Kietäväisen mukaan kuntatalouksien ratkaisu ei silti ole veroprosenttien korottamisissa, mutta ei myöskään niiden jäädyttämisessä.

Isokallion näkemys, että muun muassa jäähalli kuuluisi niihin palveluihin, joita kunnan ei tulisi tarjota, sai seminaariyleisöltä laajan kannatuksen.

Kuntapäättäjiin kohdistuneen kritiikin voisi odottaa muodostuvan avaukseksi uuden etsimisessä.

Suomalaisen koulutuksen puolella merkitsi aikanaan uutta avausta opetuksen perustana olevan ihmiskäsityksen vaihtaminen. Koulutuksessa puhutaan yleisestä ihmiskäsityksestä johdetusta pedagogisesta ihmiskäsityksestä. Se oli Suomessakin ollut kansainvälisten trendien mukaisesti pitkään behavioristinen eli karkeasti ilmaisten kyseessä oli koneihmiskäsitys, jonka teoriat oli muodostettu rotta- ja apinakokeilla. Vasta ehkä 1980-luvulla selkeimmin alettiin koulutuksessa ja opetuspalveluissa puhua ihmisestä oman elämänsä tekijänä ja oman elämänsä arkkitehtinä. Ihminen on siis myös oman oppimisensa tekijä, hän ei ole opettamisen kohde. Koulutuksen järjestämisen tulee tällöin merkitä oppimisympäristöä, jossa muuttuneen pedagogisen ihmiskäsityksen mukainen oppiminen – oppija on oman oppimisensa tekijä – mahdollistuu. Alettiin korostaakin lasten ja nuorten opettamisen sijasta lasten ja nuorten oppimista.

Pedagogisen ihmiskäsityksen vaihtaminen ihmisen omaehtoisuutta ja henkilökohtaista luovuutta, innovatiivisuutta – oman elämän tekijänä olemista – korostavaksi merkitsi paradigman – tässä tapauksessa ihmiskäsityksen – vaihtamista. Kuntasektorin tämän hetkisessä haasteessa näyttäisi olevan kysymys samasta asiasta. Näin juuri sen takia, ettei hyvinvointiyhteiskunta romuttuisi.

Mitä suomalaisessa yhteiskunnassa tarkoittaisi julkisten palvelujen suhteen oman elämän arkkitehtinä, tekijänä, innovaatioiden luojana, oleminen?

Ihminen ei kykene hallitsemaan elämäänsä, mutta hän kykenee sitä melko pitkälle tekemään.

Yhteiskunnallisten haasteiden eettisyys ja moraalisuus voidaan kattaa lyhyesti käsitteillä lähimmäisyys ja toimiva ihminen. Mitä muutoksia lähimmäisyys yhdistettynä oman elämänsä tekijänä olemiseen tarkoittaisi julkisten palvelujen suhteen suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joka ei enää meinaa jaksaa niskojaan kantaa?

Juuri lähimmäisyys sekä toiminnan filosofia eli henkilökohtaisesti ja omaehtoisesti oman elämän arkkitehtinä toimiminen jätettiin pois marxilaisten ihanneyhteiskuntien rakentamisessa Afrikassa. Jäljet ovat pelottavat.