Raketeista syttyneen Gazan sodan jatkuminen ilmentää kahtia jakautunutta arabimaailmaa. Saudi-Arabia ja Egypti pyrkivät pitämään kurissa Hamas-järjestön toimia puoltavat radikaalit, Syyria ja Iran tukevat Hamasia. Valtioiden kahtia jakautuneisuus kertonee koko arabimaailman kahtia jakautuneisuudesta Israelin kysymyksessä.

Ihmisen alkuvoimien kanssa ei pidä leikitellä olipa kysymys rakettien ampumisesta tai niihin reagoimisesta. Ihmisten maailmassa tunteet voivat kuumentua pienestä tapahtumasta tai vain eleestä, jos niillä on yhteys johonkin asiakokonaisuuteen.

Olisiko sittenkin Suomen aktivoiduttava Lähi-Idän takia? Siis siten, että se itse tarttuisi tositoimiin tyytymättä vain neuvomaan Yhdysvaltoja. Tietenkin presidentti Martti Ahtisaari olisi asiassa ykkösmies, mutta ei välttämättä sopiva tällä hetkellä varovaisuussyistä Venäjän reagointiin. Suomen on myös varottava ryvettämästä hyvää miestä. Kumppanuus Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn kanssa kannattaa pitää mielessä.

Diplomaattisen osallistumisen rinnalla suomalaisten ja suomalaisen median tulisi osata keskustella valistuneista tavoista yhteiskunnallisessa toiminnassa. Gazan taisteluiden vaikuttamien mielenosoitusten banderollien voimakkaissa teksteissä olisi keskustelun aihetta, vaikka mielenosoitukset muuten olisivat rauhallisia.

Suomalaisten ja suomalaisen median tulisi kyetä keskustelemaan myös eskatologiasta. Liittyvätkö maailmanlopun tapahtumat ja Israel toisiinsa sillä tavalla, että näkemyksillä olisi – vaikkapa piilotajuista – vaikutusta päivänpolitiikkaan? Aihepiiri sivuaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa siinä vaikuttanuttaneen kristillisen oikeiston kautta (Ks. sermones.fi:n artikkeli Markku Ruotsilan tutkimuksista 31.10.2008).

Sunnuntain Kalevan (11.1.2009) Kirkonmäellä-artikkelissa todetaan, että ”Raamatun viimeisen kirjan Ilmestyskirjan mukaan, lopullisen rauhan Lähi-Itään ja sen dilemmaan Israeliin ei tuo kukaan ihminen, vaan vain Jumala itse”.

”Israel tulee jäämään aivan yksin syystä tai syyttä. Israel tulee ahdistettua niin ahtaalle, että se ei voi enää turvautua USA:n eikä omiinkaan asevoimiinsa. Aikojen lopulla Jumala itse tulee pelastamaan omaisuuskansansa yksin armosta, niin kuin meidät pakanatkin tänä päivänä.”

Mistä artikkelin kirjoittaja tietää, että Israel tulee jäämään yksin? Mitä kysymyksen vastaus voisi vaikuttaa poliittisiin näkemyksiin, jos ajatuksena on vaikkapa jouduttaa toivomansa maailmanlopun tulemista?

Kirkonmäellä-artikkelin kirjoittaja edustaa helluntaiseurakuntaa ja näkemykset heijastanevat laajemminkin helluntaiherätyksen ajatuksia lopunajoista. Artikkelin näkemykset lopun ajasta ovat evankelikaalista eskatologiaa. Evankelikaalisuudessa eli Yhdysvaltain evankelisuudessa – jonka poliittisesti aktiiviset jäsenet muodostavat Yhdysvaltain kristillisen oikeiston – Raamattua tulkitaan kirjaimellisesti lopunaikojen odotuksen ollessa keskeisellä sijalla.

Luterilaisessa teologiassa Raamatun tulkinta on pelastushistoriallista, ja Raamattua selitetään Raamatulla. Jossakin Raamatun kohdassa olevalle näkemykselle etsitään selitystä kaikista muistakin Raamatun kirjoista, siis sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista. Maailmanlopusta puhuttaessa luterilainen teologia korostaa Raamatun eri kirjojen perusteella, ettei Kristuksen tulemisen ajankohtaa tiedä edes Jumalan Poika itsekään.

Luterilaisen esivaltaopin jako maalliseen ja hengelliseen regimenttiin eli hallintovaltaan tarkoittaa sitä, ettei päivänpolitiikkaan tule sekoittaa eskatologiaa, vaikka sydämessä olisi usko Kristukseen ja toivo ylösnousemuksen päivästä. Päivänpolitiikan tulee olla reaalipoliittista ja sitä nyt tarvittaisiin Lähi-Idässä. Israelin osuudella eskatologiassa ei tule spekuloida. Moraalisuuden tulee kuitenkin olla käyttövoimana kaikessa politiikan teossa, mutta tosiasiat tulee tunnustaa. Muuten ei ole mahdollista päästä eteenpäin. Jumalalle jää valta vaikuttaa missä ja miten haluaa.

Jatkosodan jälkeinen Suomen politiikka sopii esikuvaksi poliittisen realismin tajusta. Helsingin yliopiston professori emeritus Jukka Nevakivi kuvaa tätä artikkelikokoelmassaan ”40 vuotta Lapin sodasta”. Hän päättää artikkelisarjansa ”Lapin sodassa puolustettiin Mannerheimin johdolla lopulta toisenlaista linjaa kuin Kannaksella. Pakottaessaan sotilaamme siihen, että uuden ulkopolitiikan perustaksi saatu velvoite otettiin täydestä todesta, Mannerheim pyrki ja itse asiassa antoi perustan samalle linjalle, jonka me olemme yhdistäneet häntä seuranneiden presidenttien nimeen”.

Filosofian tohtori, Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti Antti Kujala pohdiskelee tutkimuksessaan ”Vankisurmat. Neuvostovankien laittomat ampumiset jatkosodassa”, kuka jatkosodan päälliköistä olisi ollut sopiva sodan ylipäällikön tehtäviin, jos siihen olisi tullut tarvetta. ”Mannerheimin kenraaleista Heinrichs, Airo ja Oesch olisivat milloin vain voineet astua hänen sijaansa ylipäälliköksi. Näyttää kuitenkin siltä, että heistä vain Heinrichsillä oli sellaista puhtaasti sotilaallisen toimintalohkon yli menevää visiointikykyä ja poliittista silmää, joita ylipäällikön asemassa olevalta henkilöltä vaadittiin.”

Kujala jatkaa arviointiaan: ”Airo oli sotilasuransa aikana puhtaasti sotilasjohtaja, vaikka olikin melko moniulotteinen persoona. Oeschilla tällaista mielen avaruutta oli kaikkein vähiten. Älykkyydestään huolimatta hän oli sangen yksioikoinen kenraali”.

Jatkosodan jälkeisten poliittisten tosiasioiden tunnustamattomuudesta Kujala lausuu jatkosodan IV armeijakunnan komentajasta kenraaliluutnantti Karl Lennart Oeschista musertavan arvion. ”Toisin kuin esimerkiksi Heinrichs, Oesch ei sopeutunut valvontakomission dominanssiin.”

”Korkeasta iästään huolimatta jopa Mannerheim ymmärsi sodanjälkeisiä realiteetteja paremmin kuin monet hänen kenraalinsa.”

Presidentti Kyösti Kallio joutui 1930-luvulla kohtaamaan kotipitäjässään Nivalassa syntyneen yhteiskunnallisen liikehdinnän. Kansainvälisen laman ja valtakunnallisen pula-ajan puristuksissa taloudellisen romahduksen kokeneet maalaispitäjän asukkaat olivat äärimmilleen herkistyneet ulosottoon menneiden velkojensa sekä pakkohuutokauppojen takia. Viimeinen pisara, ”joka katkaisi kamelin selän”, oli maanviljelijä Sigfrid Ruuttusen hevosen yleiskunnosta annettu väärä diagnoosi.

Alkuvoimat roihahtivat viimeistään 10. kesäkuuta 1932 jolloin hevosensa tappamisesta kieltäytyvää Ruuttusta oltiin viemässä vankilaan. ”Pitäjässä hyvässä/Nivalan Välikylässä/syttyi konikapina/Ruuttusen tamman takia.” Nivalan asemalle kerääntynyt väkijoukko otti Ruuttusen poliisien käsistä.

Nivalan Heikkilän isäntä, silloinen eduskunnan puhemies Kyösti Kallio, joutui vaikeaan välikäteen. Häntä arvosteltiin, ettei hän ollut riittävästi toiminut pula-ajan asioiden hoitamiseksi. Kuitenkin hän oli vasta pari vuotta aikaisemmin Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseurojen laulu- ja urheilujuhlilla Nivalassa ilmaissut, miten hyvin hän tuntee nivalalaisten asiat ”minä tiedän, ettei näillä lakeuksilla leipä kasva ilman ankaraa työtä”.

”Huokauksin ja toivein, puuttein ja kärsimyksin ovat nämä lakeudet raivatut.”

Kallio oli myös sitoutunut myötä- ja kanssaelämiseen Suomen kansan kanssa: ”Kansani kanssa mun nimeni saakoon rehdisti kulkea vaivoineen.” Snellmanilaisen sivistysajatuksen sisäistänyt Kallio oli itsekasvatuksen puolestapuhuja, ja tätä hän korosti myös Nivalassa pitämässään puheessa kesällä 1930 – jolloin hän oli pääministeri ja saman vuoden heinäkuusta alkaen eduskunnan puhemies – samalla kannustaen kuulijoita valoisaan elämänasenteeseen vaikeana aikana. Lopuksi hän osoitti sanansa kansan johtajille ja esikuville. ”Käykööt esimerkin voimalla edellä ne, jotka enimmän ovat saaneet hengenlahjoja ja yhteiskunnallista valistusta.”

Juuri johtajiin Kallio kiinnitti Nivalan konikapinan aikana vuonna 1932 huomionsa. ”Sen verran kuitenkin voin sanoa, että johtajiksi en mielelläni sano henkilöitä, jotka harjoittavat yllytystä, mutta kun tulee kysymys tekojen vastaamisesta, niin livistävät karkuun ja jättävät joukot vastaamaan. Tällainen teko osoittaa sellaista mielettömyyttä, että sen tulisi olla ainakin pohjalaiselle vieras, mutta aivan odottamatonta ei tämä teko … nähden ollut. …”

Konikapinasta kertovassa Pula-oopperassa kohdistuu voimakas kritiikki Kallioon. Samalla annetaan ymmärtää, etteivät pulamiehet aikoneetkaan tarttua aseisiin vaikka niitä ilmeisesti olisi ollut tarjolla. Valtiovaltaa edustavan pääministeri Kallion vaikeus kapinaksi kutsutussa tilanteessa on ymmärrettävää, sillä juuri saman vuoden helmikuussa oli ollut Mäntsälän kapina sekä vapaus- ja sisällissodastakin aikaa vasta 14 vuotta. Poliisijohto armeijan kanssa oli valppaana kaikkea radikaalilta vaikuttavaa kohtaan.

Nivalalaiset itse ovat jälkeen päin kerranneet konikapinan tapahtumia huumorilla ja naureskellen. Internet-sivustolla kerrotaan, että isännät istuivat Kuoppalan talon seinustalla kessusauhuja vedellen poliisien ja armeijan sotilaskomppanian saapuessa taloa piirittämään. Sotasaaliiksi talon pihalta kerättiin kolmattakymmentä polkupyörää ja pari kenkää. Kirkontornista nähty tykki osoittautui tiilimyllyksi, jonka vetoaisa sojotti kirkonkylää kohti …

Pula-oopperan kohtauksessa, jossa poliisit ja sotilaat marssivat kirkonkylällä, lapsetkin osallistuvat mielenosoitukseen. He nakkelevat marssijoita hevosenkakkaroilla ja renkuttavat Turkin sodan marssin sävelellä ”Näitten äijien aikana,/ne pellonpoijat nääntyy ja nääntyy./Näitten äijien aikana, ne pellonpoijat nääntyy”.

Yhteiskunnallisessa liikehdinnässä ovat populistit aina varanneet itselleen paikan ja käyttäneet tilaisuuden hyväkseen. Populismi propagandoineen kukoistaa Israelin ja Gazan taistelussa. Lasten kärsimys sopii aikuisten huonosti hoitamien asioiden peittovaatteeksi. Pula-oopperaankin oli trimmattu lapsia esiintymään tavalla, joka muistuttaa nykyisten mielenosoitusten kivien heittelemistä huutojen kera.

Pula-oopperassa nivalalaiset saattelevat marssivia poliiseja ja sotilaita ivahuudoin. Ei uskoisi esivaltaa kunnioittavien nivalalaisten tekemäksi. Toisaalta Nivalassa kyllä sanotaan kouhoksi ihmistä, joka on kouho. Pitäjäläisten kohtaamissa julkisen vallan edustajissa oli virkavaltaisuutta, josta puuttui kristillinen palvelijan mieli. Asioiden ei sovi olla varsinkaan herrojen kouhotusta.

Johtajuus aikana ja asioissa, joissa realiteetit eivät heti ilmene, ei ole helppo. Sitä tarvittaisiin tällä hetkellä Lähi-Idässä. Todellisista tilanteista on vielä erotettava populismi ja henkilökohtaiseen vallankäyttöön pyrkivät johtajat.

Alkuvoimat voivat olla liikkeellä yhden pitäjän tasolla, valtakunnan tasolla ja kokonaisen maanosan tasolla. Alkuvoimat ovat tällä hetkellä liikkeellä Lähi-Idässä niin kuin voimat vain voivat tulivuorten sylkiessä tulta ja laavaa.

Hakusanoja sermones.fi:n artikkeleihin: Markku Ruotsila, Kimmo Ketola, Jorma Kiviranta

Lempi Linna: Konikapina. Keski-Pohjanmaan kirjapaino. Ylivieska 1975.
Ahti Raivio: Säkeniä itsekasvatustyön ahjossa. Kyösti Kallio nuorisoseuratyössä. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy. Kokkola 1975.
Ooppera Pula! Sävellys: Ilkka Kuusisto, libretto Varpu Vilkuna, Jaakko Alatalo