Lukiessa suomalaisen median verkkokeskusteluja Yhdysvaltain presidenttiin George W. Bushiin kohdistuneesta hyökkäyksestä, jossa irakilainen toimittaja heitti presidenttiä kengillään tämän puheen aikana Irakissa, joutuu hämmästelemään demokraattisen ja oikeusvaltioperiaatteella toimivan parlamentaarisen Suomen tapaa käydä kansalaiskeskustelua.

Vasta viime viikolla Suomen presidentti emeritus Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta maailmanrauhan edistämisestä ja jo nyt kengät lentelevät maailman foorumeilla.

Suomalaisillakin.

Jotkut suomalaisen median verkkokeskustelijat pitävät irakilaistoimittajan menettelyä hyvänä, jopa suotavana. Joku keskustelija pahoittelee, etteivät kengät olleet laskettelumonot.

Noinko vähän verkkokeskusteluissa ajatuksensa julkisuuteen tuoneet suomalaiset ovat ymmärtäneet toimintatapoja, joilla presidentti Ahtisaari ansaitsi rauhanpalkintonsa?

Presidentti Ahtisaaren toimintatapoihin on kuulunut saattaa vastapuolet saman pöydän ääreen, jalat saman pöydän alle ja katsomaan toisiaan kasvoista kasvoihin niin, että katseet kohtaavat.

Saappaat paremmin kuin muutkaan kengät eivät ole lennelleet.

On keskusteltu.

Toimintatapana on ollut keskustelukulttuuri.

Huumori ei ole ollut irvailua, sillä tilanteet, konfliktit ja kriisit ovat olleet vakavia ja todellisia.

Mutta niinhän ne ovat Irakissakin sekä Yhdysvaltain ja Irakin suhteissa. Vakavia ja todellisia.

Presidentti Ahtisaari sanoi Nobel-juhlan puheessaan, että rauha on tahdon asia.

Keskustelutavan valitseminen asiassa kuin asiassa – myös kengänheittokulttuurin keskellä – on myös tahdon asia.