Paitsi Henry Thoreaun esseekokoelman ”Vaellus vuorella ja muita esseitä” tekstin parissa voit nautiskella myös esseiden suomentajan Antti Immosen käännösilmaisuista. Kokoelmasta voit löytää nautinnokseksesi sanavalintoja kuten ”kauppalopo”, nokare kultaa, höynäyttää ja pitää naama peruslukemilla, siili paarustaa omenoiden yli, nähdä sielun silmin.

Mutta eipä liene alkutekstikään kaikkein harmainta esimerkiksi ”…ja palaan kotiin taskut omenia täynnä. Mutta myöhemmin, kun otan pöytälaatikosta maistiaisiksi yhden, saatan huomata, että se onkin karvas, niin yllättävän kitkerä, että se saisi oravan kirskuttamaan hampaitaan ja närhen rääkäisemään.”

Kirjailija itse kertoo nauttivansa luontoa käsittelevistä kirjoista. Hän jopa sanoo terveytensä olevan velkaa kirjojen herättämille muistoille rehevästä luonnosta.

Tällä samalla nautinnolla voit Sinä viihdyttää iltojasi!

Thoreaulla oli oma ekologinen ja transsendentalistinen maailmankatsomuksensa. Suomentaja Immonen opastaakin lukijaa, että Thoreaun kirjoituksia voi lukea jättämällä huomiotta kaikki niiden aatehistorialliset ja poliittiset ulottuvuudet ja pitämällä häntä vain yhtenä romanttisen luontokirjallisuuden edustajana. ”Sitenkin luettuina hänen tekstinsä toki toimivat, aivotoimintaa vilkastuttavina ajatuskoosteina ja elämänfilosofiana.”

Thoreau katsoi tieteen lähestyvän luontoa siten, että juuri tutkimustulosten kautta luonnon ihmeellisyys tulee esiin.

”Mitä ihailtavaa harjoitusta tiede onkaan suurempaa ja toiminnallisempaa elämän sodankäyntiä varten!” hän kirjoittaa teoksen ensimmäiseksi sijoitetussa esseessään ”Massachusettsin luonnonhistoria”. ”Sen tutkimusten edellyttämä urheus on paljon vaikuttavampaa kuin mikään soturien ylistetty rohkeus. Thaleskin oli öisin usein jalkeilla, kuten tähtitieteelliset löydöksensä osoittavat.”

Thoreaun mielestä luonnon tutkiminen on hiljaista rohkeutta. ”Tiede on aina urheaa, sillä tietäminen on hyvän tietämistä; epäilys ja vaara kavahtavat tieteen katsetta. ”

Thoreaun mielestä myös Carl Linné oli urhea soturi tutkistellessaan Lappiin lähtiessään kampaansa, varapaitaansa, nahasta tehtyjä housujaan ja mäkäröiltä suojaavaa hyttysverkkoaan yhtä suurella tyytyväisyydellä kuin venäläisiä vastaan hyökkäävä Bonabarte tykistöpatteriaan.

Henkilökohtaisesta luonnon kohtaamisestaan hän kirjoittaa: ”Missä hyvänsä luonnon sopukassa tapaankaan kauneutta, saa sen seesteinen ja hiljainen olemus ajattelemaan elämän sanoinkuvaamatonta yksityisyyttä – kuinka hiljaista ja vaatimatonta se onkaan.”

”Sammalten kauneuttakin on tarkasteltava hartaimmasta, hiljaisimmasta sopesta käsin.”

Thoreau on luonnon nimeämisen mestari.

Esseessään ”Villiomenat” hän sanoo, että erilaisten villiomenoiden nimeämisessä latinan ja kreikan kieli saavat kansankielen köyhtymään. ”Meidän olisi otettava avuksemme paitsi auringonnousut ja –laskut, sateenkaari, syksyinen metsä ja villit kukat, myös tikka, punavarpunen, orava, harakka ja perhonen, eikä unohtaa sovi myöskään marraskuista matkamiestä tai koulupinnaria.”

Nimeämisperiaatteitteinsa mukaisesti villiomenat ovat Thoreaulle ensinnäkin metsäomena, närhenomena, metsänotko-omena ja laidunpainanneomena. Edelleen on vanhakellariomena, niittyomena, peltopyynomena, koulupinnarinomena – puu jonka ohitse yksikään koulupoika ei kulje nappaamatta muutamaa hedelmää, oli miten myöhässä hyvänsä. On vaeltajanomena, jonka löytääkseen täytyy ensin eksyä, ilmojenkaunistus, joulukuussasyötävä ja pakkasenpurema…punaoravanomena ja vihreäomena …etanaomena, rautatieomena, joka kenties sai alkunsa vaunuista viskatusta karasta… Vielä on mainittava se eräs omenapuu, jossa roikkuu unohdettu viikate, Idunnin omenat totta kai, ja lopuksi vielä ne omenat, jotka Loki löysi metsästä. Listallani on monia muitakin, joita on liikaa lueteltavaksi – mutta kaikki niistä ovat erinomaisia. Bodaeus toteaa jalostettuihin lajikkeisiin viitaten (koska hän tohtii soveltaa Vergiliusta, tohdin minäkin soveltaa hänen sanojaan):

”Vaikka minulla olisi sata kieltä, sata suuta
ja rautainen ääni, en voisi kuvata kaikkia näitä muotoja
ja luetella kaikkien näiden villiomenoiden nimiä.”

Puiden lisääntymisestä esitelmöidessään Middlesexin Maamiesseuran kokouksessa Concordissa syyskuussa 1860 Thoreau toteaa esitelmänsä alkusanoissa ”Kenties nyt ajattelettekin, että myös minun kutsumiseni tänne puhumaan oli erhe”.

Tai ”Tunnen tuskin yhtään älyllistä ihmistä, joka olisi niin avarakatseinen ja vapaamielinen, että hänen seurassaan voisi ajatella ääneen. Jos haluaa keskustella ihmisten kanssa, huomaa pian että heillä on oma lehmä ojassa jonkin asian suhteen”.

”Yleensähän kyse on sellaisista asioista kuin Mistä olen tullut? tai Minne olen menossa? Kerran satuin kuitenkin vahingossa kuulemaan erään kuulijani salavihkaa esittämän sattuvamman kysymyksen – ’Miksi hän ylipäänsä luennoi?’ Se sai housuni tutisemaan.”

”Koko kesän ja hyvän matkaa syksyäkin olen tiedostamattani sivuuttanut sanomalehdet ja uutiset. Nyt ymmärrän sen johtuneen siitä, että aamu ja ilta ovat tuoneet minulle sylin täydeltä viestejä. Kävelyretkeni ovat olleet täynnä tapahtumia. En ole huolehtinut Euroopan asioista, vaan pitänyt huolta omista asioistani Massachusettsin vainioilla” (essee Periaatteeton elämä).