Suomalaisten keskuudessa oli tarpeeksi omia ”quislingejä” – tuoko uusi väitöstutkimus uutta siihen, mitä jo tiedetään?
Helsingin yliopistossa tarkastettiin syyskuussa Oula Silvennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet. Tutkimus tarkastelee Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyötä toisen maailmansodan aikana. Silvennoisen tutkimuksen mukaan yhteistyö oli paljon tiiviimpää kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkimuksessa on kerrottu Sallan vankileirin teloituksista sekä saksalaisille luovutetuista venäläisistä sotavangeista, joiden joukossa oli juutalaisia. Uutisoinneissa on annettu ymmärtää uuden väitöstutkimuksen paljastaneen asioita, joista ei ole tiedetty. Esiin nostetuissa tutkimustiedoissa ei kuitenkaan liene täysin uutta tietoa tai ainakaan sellaista, jota ei olisi voinut aavistella ja olettaa jo olemassa olevien tutkimusten…