Georgian sota, yllätyskö?

Kenelle oli, kenelle ei.

Ruotsin puolustuksen muuttumista kansainväliseksi kriisinhallinnaksi on Suomessa kritisoitu varovasti. Suomen pääministerin Matti Vanhasen ennen Georgian sotaa antamia arviointeja Suomen turvallisuudesta tai uhista Venäjän suunnasta ei kyseenalaistettu ollenkaan.

Georgian sota tuli yllätyksenä useille. Hämmästyttävää on, että näin tapahtui ulkopoliittisille toimijoille tai jopa ulkopoliittiselle johdolle.

Sinisilmäisten joukossa on seisonut myös Etyjin Georgia-mission päällikkö, Suomen Terhi Hakala, jonka Georgiassa paikan päällä toimivana olisi pitänyt kyetä aistimaan tilanteiden vaihtelut. Sitä häneltä tuli myös odottaa ja ennakoivaa kriisiin puuttumista.

Pekingin olympialaisten avajaiset myöskään eivät ole puolustus. Vihollinen on aina iskenyt silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Sermones.fi on todennut artikkelissaan ”Ihminen on myös paha” (17.12.2007): ”Valtion turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikka ovat perimmältään ihmiskäsityksiä eli näkemyksiä siitä, onko ihminen hyvä, paha vai heikko”.

Artikkelissa kommentoidaan Ruotsin turvallisuusanalyysiä ja kysytään myös, onko ihminen 2000-luvulla hyvä, heikko vai paha.

Artikkelissa todetaan, että turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikassa tietämättömyys ja hyväuskoisuus voivat tehdä ihmisestä jopa hölmön toimijan.

”Myös hyvinvointiyhteiskunta ja henkilökohtainen hyvä elämä voivat tuudittaa ihmisen välinpitämättömyyteen ja varomattomuuteen siitä, mitä maailmassa todellisuudessa voisi tapahtua.”

Varoittaessaan hölmöydestä professori Juha Sihvola ottaa teoksessaan ”Maailmankansalaisen etiikka” kantaa poliittiseen realismiin ja machiavellismiin sekä toteaa muun muassa, että ”moraalisesti vastuullisen toimijan on syytä tietää, millaiset voimat ja rakenteet tosiasiallisesti hallitsevat ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita”.

Sihvola varoittaa: ”Piittaamattomuus olosuhteista ei ole mitenkään ylevää. Hyvä tahto ja tietämättömyys ovat kauhistuttava yhdistelmä ”.

Sermones.fi on monissa artikkeleissaan tarkastellut Venäjän toimintakulttuuria historiallisena jatkumona. Vaikka Venäjä haluaa olla eurooppalainen valtio eli haluaa ratsastaa kohti länttä, sen isänmaallisuuteen ja kansallistunteeseen sekä toiminta-ajatukseen mantereen kokoisena Venäjänä sisältyy suuri arvopääoma, jota Euroopan valtioiden edustajat eivät ole kyenneet kohtaamaan.

Euroopan olisi pitänyt tulla tuntemaan venäläisen ihmisen sielu.

Pehmeiden arvojen diplomatialla sekä tavallisella kanssakäymisellä voisivat läntisen ja itäisen Euroopan sielut löytää toisistaan sukulaisen.

Hakusanoja sermones.fi:n artikkeleihin: Venäjä, Edgar Savisaar, Iivana Julma, Dmitri Lihatšev (Lihatshov)