Vladimir Putinin aika Venäjän presidenttinä on päättymässä.

Pietarilainen vuonna 1965 syntynyt oikeustieteen tohtori Dmitri Medvedev aloittaa virkauransa vaaleissa valittuna Venäjän presidenttinä. Hän vannoo presidentinvalan huomenna 7. toukokuuta 2008.

Presidentti Putin jatkoi presidentti Boris Jeltsinin aloittamaa Venäjän demokratisoimista ja eurooppalaistamista. Putinin virkaura Venäjän presidenttinä kesti vuodesta 2000 tähän vuoteen 2008.

Presidentti Jeltsinin modernisaatioprosessin ensimmäisiä tekoja oli ollut vaihtaa Moskova-keskeinen Venäjä monenkeskiseksi valtioksi Yhdysvaltain tai Saksan tapaan.

Vaihtaessaan neuvostojärjestelmän läntiseen valtiomalliin Venäjästä tuli moderni ja sekulaari kansallisvaltio, jonka federatiivisella hallintomallilla taattiin alueiden itsenäinen kehitys, kuvaa Arto Luukkanen kirjassaan ”Projekti Putin” Venäjällä tapahtunutta muutosta.

Presidentti Jeltsin uskoi ihmiseen.

Hän uskoi Venäjän federaation alueiden ihmisten tietävän, mikä heille oli parasta.

Yhdellä uudistuksella Jeltsin vaihtoi suuren Venäjänmaan ihmiskäsityksen.

Ihminen on oman elämänsä subjekti ja arkkitehti. Hänen tulee saada kasvatus, joka ohjaa hänet tähän – ymmärtämään, mikä hän on olemukseltaan. Ihminen on tavoitteita asettava, hänen on siis opittava asettamaan tavoitteita, joiden saavuttamiseksi hän itse oman elämänsä tekijänä toimii ja työskentelee.

Moskovaan jäi kuitenkin kaksoisvalta, parlamentin ja presidentin.

Laboratoriossa eläneillä ihmisillä oli oma tahto hukassa. He eivät osanneet itse asettaa itselleen tavoitteita, puhumattakaan että olisivat ymmärtäneet tai osanneet lähteä omatoimisesti niitä tavoittelemaan.

Presidentti Jeltsin näki ja tiesi tämän.

Presidentin tehtävät 1. tammikuuta 2000 saaneen Vladimir Putinin maailmankuva ei ollut niin moderni kuin edeltäjänsä.

Leningradissa vuonna 1952 syntynyt Vladimir Vladimirovitš Putin kuului Luukkasen sanoin illusiottomaan sukupolveen, joka ei kaivannut vanhempiensa kommunistista ideologiaa. Sille oli tärkeintä palata ”normaaleihin oloihin, valtion suuruuteen ja takaisin aikaan ennen suurta romahdusta”.

WSOY:n julkaisema Luukkasen tutkimus luotaa Uuden Venäjän historiaa vuosilta 1996 – 2008.

Luukkanen luonnehtii Putinin sukupolvea: ”Neuvosto-imperiumin tuhoutuminen ja sitä seurannut sekasorron aika radikalisoi nuoremman sukupolven. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut demokraattien haluamaan suuntaan vaan konservatiiviseen suuntaan”.

Presidentti Putin on lännessä koettu myönteisenä hänen länsimaiselta näyttävän olemuksensa ja käytöksensä takia. Vaatimattomissa oloissa kasvanut suomalainen on kokenut yhteisymmärrystä samoin vaatimattomissa oloissa kasvaneen Putinin huvittuneen hymyn kanssa – muun muassa kuninkaallisten ratsujen vetämissä kuninkaallisissa vaunuissa taannoin Lontoossa – tuo lehtikuva pitäisi saada vielä nähdä.

Presidentti Putin on ollut kontaktihakuinen läntisiin valtioihin ja koko Euroopan unioniin.

Putin on puhunut arvoista ja ilmaissut niiden merkityksen eurooppalaisten arvojen perustavan merkityksen tavoin.

Jo virkakautensa alkupuolelta ovat Putinin sanat: ”Venäjä on iäksi erkaantunut nihilismin ajasta ja arvojen surkeudesta”.

Luukkasen käsityksen mukaan Jeltsinillä ja varsinkin hänen ensimmäisellä hallituksellaan oli hyvin määrätietoinen pyrkimys modernisoida Venäjän valtioideaa ja liberalisoida sen rakenteita.

Luukkanen korostaa, että Venäjän demokraattien ensimmäisiä uudistuspyrkimyksiä leimasi myös aito idealismi.

Venäjä laukkasi Jeltsinin aikana kohti länttä ratsastajan kasvot menosuunnassa.

Mutta miten on ollut Putinin presidentin viran hoidon aikana?

Putin jatkoi Jeltsinin politiikkaa, muuta hänen linjansa painotti Venäjän oman suvereniteetin ohella erillisyyttä suhteessa länteen.

Illusioton sukupolvi kaipasi vain turvallisuutta.

Presidentti Putinin hallinto palasi ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on ulkoapäin ohjautuva – kuin kone.

Kun Jeltsin nimenomaan uskoi alueiden itsenäiseen kehitykseen, Putin on tehnyt kaikkensa alueiden subjektiuden estämiseksi.

Alueet ja niiden ihmiset eivät ole saaneet olla oman elämänsä arkkitehtejä, oman elämänsä tekijöitä.

He uhkasivat ja uhkaavat turvallisuutta.

Tarvitaan sekurokratiaa.

Putin ei uskonut eikä usko vieläkään ihmiseen.

Jeltsin uskoi. Vaikka hänkin käytti kaksoisvaltaa, se oli muuta kuin sitten syntynyt Putinin kaksoisvalta. Jeltsinin hyvästit ”pidä huolta Venäjästä” 31. joulukuuta 1999 kaikuivat tässä mielessä kuuroille korville. Putin katkaisi kaikki yhteydet Jeltsiniin.

Presidentti Putin on käyttänyt ihmiskäsityksensä toteuttamisessa työvälineenä sekurokratiaa, valvontaa, kontrollia, tiedustelua, alistamista.

Aitoa neuvostokulttuuria ja sen ihmiskäsitystä.

Luukkasen tutkimus selvittää tarkasti, miten heti Putinin ensimmäisenä presidenttikautena 2000 – 2004 Venäjälle syntyi neuvostojärjestelmän kaltainen kaksoisvalta. Venäjän federaation hallitus oli lähinnä toimeenpanija. Päätökset oli tehty Putinin henkilökohtaisessa piirissä.

Putinin kaksoisvalta muodostui instituutioksi.

Putinin henkilökohtaisen piirin, sisäpiirin, muodostivat turvallisuusneuvosto, FSB eli Venäjän federaation turvallisuuspalvelu sekä presidentinhallinto.

Todellinen valta eli sisäpiiri ei siis ollut kenellekään tilivelvollinen. Se oli hallitus hallituksessa.

Paitsi Neuvostoliiton myös tsaari Iivana Julman aikana 1500-luvulla Venäjällä oli kaksoisvalta. (Ks. Nettilehti Sermonesin Iivana Julmaa käsittelevät artikkelit 18.1.2008 ja 22.1.2008!)

Putinin ajan todellisiin vallan käyttäjiin ovat kuuluneet turvallisuuspalvelu ja FSB. Vastaavasti tsaari Iivanan ajan Moskovan valtion toisen maailman muodostivat henkivartiojoukot opritšnikit.

Luukkanen luonnehtii Putin poliittisen toiminnan motiiveja kahdella periaatteella uudistamisella ja sekurokratialla – reformeja ja valvontaa.

Sekurokratia eli turvallisuus tarkoittaa myös sitä, että Venäjältä eivät ole loppuneet poliittiset murhat, vastustajien myrkyttämiset, poliittinen vankeus eivätkä uhoavat voimannäytöt valtiollisine nuorisoliikkeineen.

Hoidaa! Hoidaa!

Tsaari Iivana Julma käytti usein arojen villien ratsujoukkojen sotahuutoa ja saattoi jopa osmanneilta lainaamaansa tapaan surmata vihollisensa seivästämällä.

Hoidaa! Hoidaa!

Luukkasen arvion mukaan Jeltsinin jälkeinen Venäjä tarvitsi vahvan johtajan. ”Autoritäärinen ja jossain kohdin liberaalinen projekti Venäjän uudistamiseksi näytti olevan ainoa mahdollisuus pelastaa Venäjä hajoamiselta.”

Tuntemattomuudesta esiin nostettu, presidentin virkaan kouluttamattomaksi sanottu juristi oli kuitenkin jo työskennellyt vuosina 1997 – 1998 presidentin pääkonttorilla varajohtajana tarkkailemassa kuvernöörien ja aluejohtajien toimintaa. Entisen KGB:n agentin tehtävät 1990-luvun alusta alkaen liittyivät valvontaan Pietarin silloisen pormestarin tehtävissä valvoa ensin Leningrad-Pietarin länsimielistä johtajaa ja vuodesta 1994 lähtien jatkaa suhdetoimintaa läntisten vieraiden ja liikemiesten kanssa. Tässä ominaisuudessako Putin kävi Turussa pelaamassa lentopalloa Suomen arkkipiispan kanssa?

Toukokuussa 1998 Putinista tuli presidentinhallinnon ensimmäinen varajohtaja. Tehtävänä oli valvoa Venäjän yhtenäisyyttä.

Heinäkuussa 1998 hänestä tuli Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n johtaja ja marraskuussa 1998 hänet nimitettiin Venäjän turvallisuusneuvoston jäseneksi.

Luukkasen tutkimuksesta poimittu cv osoittaa, ettei Putin ollut kouluttamaton presidentin tehtäviin – ei ainakaan siihen toimintakulttuuriin jolla hän on presidentin virkaa hoitanut.

Luukkanen näkee Putinin kakkosliigan pelaajana, jonka historian yllättävä käänne heitti pelaamaan superliigaa. ”Hän ei ollut valmistautunut tähän, ei saanut koulutusta vaativaan rooliinsa mutta otti silti tehtävän vastaan. Mielenkiintoiseksi tämän paradoksin tekee se, että Putin onnistui niin hyvin työssään.”

Tosin Luukkanen toisessa yhteydessä argumentoi, että Putinin presidenttiys oli sekurokratian tarkoittama tavoite. ”Sekurokratia sai lopulta jättivoiton: oman miehensä presidentiksi.” Koko Putinin ensimmäinen kausi muodostui sekurokratian täydelliseksi voitoksi.

Luukkanen pitää paradoksaalisena, että Putin sekurokratian edustajana on kuitenkin tähynnyt länteen.

Putinin ”ollako vai eikö olla” on merkinnyt balanssipolitiikkaa. Putin on joutunut olemaan yhtä aikaa demokraatti ja uudistaja sekä tsekisti ja vallankeskittäjä, Luukkanen kuvailee.

Tsekisti tarkoittaa salaisen poliisin edustajaa, Stalinin ruoskaa.

Luukkasen mielestä Putin on menestynyt erinomaisesti tässä tasapainottelussa, ja ”Venäjän historian pitkässä juoksussa hän on ollut menestyksellinen johtaja”

Putin totesi vuoden 2005 puheessa kansakunnalle, että demokratia etenee Venäjällä omalla tavallaan. ”Otamme huomioon maamme historian, sen geopolitiikan ja muut erikoispiirteet. Suvereenisena valtiona Venäjä kykenee ja tuleekin itsenäisesti määrittelemään ajankohdat ja olosuhteet tällä tiellä.”

Luukkanen yhtyy Putinin arvioon Venäjän demokratiasta toisen tutkijan Antti Karppisen sanoin. Venäjän kansa etsii oikeutta ja totuutta kuten muutkin kansat – mutta omalla tavallaan – erilaisina muttei erillään Euroopan kohtalosta.

Putinin Venäjä on laukannut länttä kohti, ratsastaja sen selässä on katsonut itään päin.

Mihin suuntaan ratsastajan kasvot tulevat olemaan huomenna Venäjän presidenttinä aloittavan Dmitri Medvedevin aikana?

Ratsun suunta lienee entinen.

Luukkasen kirjaama Medvedevin ansioluettelo on vakuuttava. Vuonna 2000 Medvedev nimitettiin valtiollisen Gazpromin johtajiston puheenjohtajaksi ja huhtikuussa 2001 Gazpromin hallituksen puheenjohtajaksi.

Vuonna 2002 hänet on nimitetty Kremlin tärkeimpien strategisten yhtiöiden valvojaksi. Samana vuonna hän aloitti kansallisen pankkineuvoston puheenjohtajana. Presidentinhallinnon johtajaksi hän nousi 30.10.2003 ja 12. marraskuuta 2003 Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäseneksi.

Vuonna 2004 hänen vastuulleen annettiin valtiollisten uskonnollisten yhteisöjen yhteistoimintaa johtavan neuvoston puheenjohtajuus.

Marraskuun 14. päivänä 2005 Medvedev nimitettiin hallituksen ensimmäiseksi varapääministeriksi.

Medvedev on kuulunut Venäjän uudistuksia toteuttavaan varapääministerien troikkaan, supervarapääministereihin, joiden vastuita kasvattamalla Putinin toisen kauden hallitus 2004 – 2008 on yrittänyt tehostaa valvontaa ja kontrollia sekä säilyttää reformit liikkeessä.

Presidentti Dmitri Anatoljevitš Medvedev jatkaa tästä.

Presidentti Medvedevin vaimo on Svetlana Vladimirovna o.s. Linnikin. Poika Ilja on syntynyt vuonna 1996.

Medvedevin suhde kirkkoon on sama kuin edeltäjänsä. Kristittyjen vanhempien lapsi Putin on kastettu lapsena. Medvedev on kastettu ortodoksisen kirkon jäseneksi 23-vuotiaana eli vähän ennen Neuvostoliiton hajoamista tai sen aikoihin.

Pian on nähtävissä, jättääkö Medvedev Putinin presidentinhallinnon ennalleen vai perustaako hän uuden, itsensä näköisen.

Siis minkä näköisen?

Lue Venäjän eurooppalaisuudesta Nettilehti Sermonesin artikkeli ”Uhka, haaste, mahdollisuus – mitä muuta?” (26.9.2007)!