Suomi on korkeasti sivistynyt parlamentaarinen valtio.

Suomen aseet maailmanpolitiikan toimijoina ovat pehmeitä arvoja, mutta eivät pasifismia joka ei mikään pehmeä arvo olekaan. Se sallii vahvan voittaa.

Suomen arvoja ovat järjestys, oikeusvaltioperiaate sekä keskustelukulttuuri.

Suomi joutuu nyt ratkaisemaan tavan, jolla se osallistuu tai asennoituu Pekingin olympialaisiin.

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Miten siis valtio, jolla on tällainen perustuslaki, voisi kansainvälisissä käytännön tilanteissa viedä eteenpäin perustuslakinsa sanomaa ja Suomen perustuslain mukaisesti osallistua kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi ja yhteiskunnan kehittämiseksi?

Suomella ovat nyt koetinkivinä Kiina ja Pekingin olympialaiset.

Miten paha tulisi kohdata?

Boikotoimalla vai katsomalla silmiin?

Nyrkkiä heristäen, kasvot vihasta vääristyneinä, metelöiden, huudellen, mölisten, kiviä ja pulloja heitellen, vai?

Suomalaiseen – luterilaiseen – kulttuuriin kuuluu kohdata vastapuoli saman pöydän ääressä, jalat saman pöydän alla.

Presidentti Martti Ahtisaari on yksittäisenä henkilönä kansainvälinen toimija, joka on toiminut juuri tällä periaatteella.

Suomi edustaa keskustelukulttuuria.

Keskustelukulttuuri on suomalaista sivistyspääomaa, jota riittää vientiinkin. Keskustelukulttuuri on sikäli mielenkiintoinen vientiartikkeli, että se vietäessä ja käytettäessä vain lisääntyy.

Nettilehti Sermones on kirjoittanut valistuneista yhteiskunnallisen toiminnan tavoista useissa artikkeleissaan. Kemijärven tapausten aikaan (8.2.2008) se julkaisi artikkelin ”Valistunut osallistuminen”, jossa todetaan muun muassa, että valistunut osallistuminen olisi Suomen omistamaa substanssia erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä.

Artikkelissa korostetaan vuorovaikutusta vastapuolen kanssa.

Lisäisikö Pekingin olympialaisten avajaisista tai peräti olympialaisista poisjääminen vuorovaikutusta Suomen ja Kiinan välillä?

Yhteiskunnallisen osallistumisen tavat ovat sekä omassa yhteiskunnassa että kansainvälisissä yhteyksissä suuria sivistys- ja kasvatuskysymyksiä, jotka samalla ovat yhteiskuntarauhakysymyksiä.

Tapa osallistua on kulttuurissa keskeistä.

Suomen on nyt löydettävä Pekingin olympialaiskysymyksessäkin itsensä – presidentti Ahtisaaren ilmauksin ”Suomi, Suomi, Suomi”.