Moraalin kehityksen tarkastelussa usein käytetyn Lawrence Kohlbergin asteikon mukaan ihminen, joka toimii moraalisuuden edellyttämällä tavalla vain rangaistusten pelosta tai ainoastaan ulkoisia ohjeita tottelemalla ilman sisäistä moraalisuutta, on esimoraalisella tasolla.

Viime aikaisten vaalirahoitustapahtumien perusteella joidenkin Suomen kansanedustajien ja ministerien moraalisuus ei ole edes esimoraalisella tasolla.

He ovat jättäytyneet moraalin ulkopuolelle.

Näin voisi päätellä vaalirahoituslain noudattamatta jättämisestä silläkin perusteella, ettei siihen sisälly mitään sanktioita.

Lapsen moraalitajun, omantunnon, kehitys tapahtuu leikki-iästä alkaen. Kasvattajien tehtävä on huolehtia sen turvallisesta ja oikeasta herkkyydestä ja ohjautumisesta.

Missä elämänsä vaiheessa vaalirahoituslain noudattamatta jättäneet kansanedustajat ja ministerit ovat lähteneet ohjautumaan ratkaisuihin, joissa eettinen herkkyys on saanut väistyä? Onko se saanut väistyä joissakin muissakin asioissa kuin vaalirahoituksessa?

Kansanedustajaksi voidaan pyrkiä myös vallanhalusta – valitettavasti joskus sairaasta vallanhalusta.

Kansalaisten velvollisuus on estää omalla yhteiskunnallisella aktiivisuudellaan ja äänestyskäyttäytymisellään kansakunnan tervettä toimintaa uhkaava vinoutuma.

Media on nostanut vaalirahoituksen esille kiitettävästi.

On huomattu, miten yliolkaisesti Suomen hallitus on suhtautunut kansainvälisen korruptiota vastaan taistelevan Greco-ryhmän juuri vaalirahoituslakiin suuntautuneeseen kritiikkiin.

Liike-elämän ja suomalaisen politiikan yhteyksistä on käytetty jo pahaa nimeä ”mafia”.

Kalevan alakerrassa lauantaina muistutti Pariisissa asuva sisäisten tarkastajien ammattiliiton Institute of Internal Auditorsin jäsen Mikko Ruotsalainen suomalaisesta brändistä: ”Jännitteettömän yhteiskunnan suoma työrauha ja tasapainoinen ympäristö ovat myös eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan mukanaan tuomia ’suhteellisia etuja’. Niitä meidän on kilpailukykyämme suojellaksemme myös vaalittava.”

Jokaisen brändin ydintä on etiikka, niin myös brändin ”suomalaisuus”.

Kohlbergin asteikossa ylintä tasoa edustaa periaatteellisen moraalin taso. Sitä tasoa on edellytettävä Suomen parlamentaarikoilta. Kaikilta. Niin kansanedustajilta kuin ministereiltä.

Samoin kaikilta valtionhallinnossa työskenteleviltä.

Moraalisuuden soisi olevan kaikkien suomalaisten suomalainen brändi.

Myös matkailijoiden ja turistien tulisi ymmärtää, ettei Välimeren tai muiden maiden väljähenkinen kaupanteko silloin kun siinä leikitään rehellisyyden ja epärehellisyyden välimaastossa ole tavoiteltava ihanne.

Ilon ja hauskuuden täytyy tulla muilla tavoilla – iloisilla ja hauskoilla.

Periaatteellinen moraali tarkoittaa universaalien eettisten periaatteiden noudattamista sekä yhteiskuntasopimukseen sisältyvän laillisuuden kunnioittamista.

Periaatteellinen moraali on siis enemmän kuin vain hyvät ihmissuhteet.

Periaatteellinen moraali voi johtaa jopa läheisistä ihmisistä erottautumiseen.

Suomalaisiin ja eurooppalaisiin arvoihin sisältyvät kristinuskon klassiset opetukset moraalisuudesta. Moraalisuuden ihanne on, että sitä ei noudateta pelon vaan omantunnon tähden.

Siis vaalirahoituslakiakin tulee noudattaa sisäisen moraalitajun eli omantunnon takia, ei sillä perusteella, tuleeko sen noudattamatta jättämisestä sanktioita vai ei.

Kotimaa on jälleen ottanut esille eettisten ohjeiden tarpeen eduskuntatyössä. Päätoimittaja Olav S. Melin esittää eduskunnalle eettistä neuvostoa Saksan mallin mukaisesti.

Eettisen neuvoston perustaminen edustaisi toisaalta surkeuden huippua. Kansanedustajia varten siis perustettaisiin moraalin vartija – kansanedustajien ja ministerien sisäinen moraalitaju eli omatunto kun ei enää sano mitään tai jos sanoo, se sanoo väärin.

Melin tosin perustelee esityksensä toisin. Saksan liittopäivillä toimintansa aloittaneessa eettisessä neuvostossa kansanedustajat voivat pohtia säätämiensä lakien eettisiä ulottuvuuksia. Samalla foorumi palvelee kansanedustajia heidän oman toimintansa eettisyyden tarkastelussa.